AfterDawn logo

Tutkimus osoitti – Spotify jakaa rahaa artisteille epäreilulla tavalla

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
6 kommenttia

Spotifyn liiketoimintamalli ja yhtiön maksamat korvaukset artisteille ovat olleet kuuma puheenaihe jo useita vuosia. Anssi Kela nosti asian julkisuuteen jo vuonna 2011. Yhdysvalloissa isot artistit ovat vastustaneet näkyvästi Spotifyn mainosrahoitteista versiota, koska eivät koe saavansa tarpeeksi korvauksia kuuntelusta.

Digital Media Finlandin julkaisemassa tutkimuksessa arvioidaan Spotifyn käyttämää liikevaihtojakomallia, joka perustuu niin sanottuun pro rata -menettelyyn. Spotify jakaa tunnetusti noin 70 prosenttia palvelun tuottamasta liikevaihdosta Spotifyn levittämän sisällön omistajille. Oikeudenomistajat vuorostaan maksavat artisteille, säveltäjille ja sanoittajille osan saamastaan liikevaihdosta. Digital Media Finlandin mukaan arviolta noin 10-15 prosenttia Spotifyn liikevaihdosta ohjautuu artisteille asti.


Tutkimuksessa nostettiin esiin Spotifyn käyttämä menetelmä jakaa artistien osuutta ja osoitettiin sen suosivan selvästi kaikkein suosituimpia artisteja. Spotifyn käyttämässä pro rata -mallissa on ideana se, että artisteille maksettava osuus liikevaihdosta kootaan yhteen könttään ja jaetaan siitä eteenpäin sen mukaan kuinka suurta osaa kokonaiskuuntelukerroista artistin musiikki edustaa.

Esimerkiksi tuntemattomampi artisti ei välttämättä saa juuri lainkaan korvauksia vaikka muutamat intohimoiset fanit kuuntelisivat hänen musiikkia ahkerasti, koska Cheekin kaltaiset radioartistit keräävät suurimman osan Suomen Spotifyn kuunteluista. Näin ollen suurin osa rahoista kanavoituu isoille artisteille.

Digital Media Finland vertaa mallia käyttäjäkeskeisempään jakomalliin, jossa kunkin Premium-tilaajan kuukausimaksu jaettaisiin vain hänen kuuntelemilleen artisteille. Jos tilaaja kuuntelee esimerkiksi vain CMX:ää, menee täydet 70 prosenttia tilauksen kuukausimaksusta CMX:lle ja sen levy-yhtiölle. Näin ollen Cheekin musiikin kuuntelukerrat eivät vaikuta asiaan.

Tutkimuksesta uutisoi aiemmin Yle.

6 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/6

"arviolta noin 10-15 prosenttia Spotifyn liikevaihdosta ohjautuu artisteille asti." Kuulostaa "reilulta".

Bebh2/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

"arviolta noin 10-15 prosenttia Spotifyn liikevaihdosta ohjautuu artisteille asti." Kuulostaa "reilulta".

Artistien ja levy-yhtiöiden väliset sopimukset eivät varsinaisesti kuulu Spotifylle. Tuo 70% liikevaihdosta, joka Spotifysta maksetaan ulos kuulostaa oikeasti varsin reilulta.

johtaja593/6

Mitähän mahtaa olla rojaltit fyysisten levyjen myynnistä?

Netti4/6

Jonkun vanhan tutkimuksen löysin asista
docplayer.fi/12158863-Musiikkimarkkinat-murroksessa-aanitemarkkinoiden-muutokset-2000-luvun-suomessa.html

avthein5/6

Todella törkeää.
Tämä jos mikä on aika törkeää artistien ryöväämistä jossa köyhemmiltä otetaan ja annetaan rikkaimmille!

Osasinkin aavistella jotain tällaista ja lisäksi mahdollista DRM-sontaa. Joten Spotify on ollut ja tulee olemaan boikotissa.

user_org (vahvistamaton)6/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

"arviolta noin 10-15 prosenttia Spotifyn liikevaihdosta ohjautuu artisteille asti." Kuulostaa "reilulta".


Paljonko olisi reilua ? jaettavan yhteismäärän pitäisi pysyä 100% rajassa, nyt taitaa ko firmalla mennä yli.
n.70% lähtee suoraan sisältöön, joka ei mene pelkästään sisällön tekijöille, vaan siitä osa menee ko tekijöiden muuhun mm markkinointiin jne.
Artisti varmaan haluaa enemmän siitä levytyskeikasta kuin säveltäjä tai sanoittaja. ja sama tietenkin toisin päin. Joku vetoaa osaamiseen, toinen aikaan, eikä sovi unohtaa myöskään nimeä (kelle sen arvo kuuluu). Jos siillä levytyskeikalla on paljon esiintyjiä, niin ei esittävää naama kohti isoja prosenteja riitä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti avthein:


Osasinkin aavistella jotain tällaista ja lisäksi mahdollista DRM-sontaa. Joten Spotify on ollut ja tulee olemaan boikotissa.


Spotifyn kohdalla DRMää ei yleensä mielletä ongelmaksi

Äännestä lompakolla osta omat DRM vapaat kopiot omaan käyttöön.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT