AfterDawn logo

Zune HD saa oman ohjelmistokaupan

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Applen iPod touch -mediasoittimille ja iPhone-matkapuhelimille tarkoitettu ohjelmia tarjoava App Store -kauppapaikka on muodostunut varsinaiseksi hitiksi, ja monet puhelimia ja mediasoittimia tekevät valmistajat ovat jo avanneet vastaavan palvelun omalle laitteelleen tai ainakin suunnittelevat vastaavan palvelun avaamista.

Uusin App Store -kopio on luvassa Microsoftin suunnalta, joka avaa uuden ohjelmakaupan syyskuun 15. päivä markkinoille tulevalle Zune HD -mediasoittimelle. Kauppapaikka tulee osaksi Zune Marketplacea, joten kuluttajat voivat ostaa Applen iTunesin tavoin samasta paikasta sekä musiikkia, elokuvia että ohjelmia.

Microsoft ei ole vielä virallisesti tiedottanut kauppapaikan olemassaoloa, mutta tieto siitä vuoti julkisuuteen viime viikonloppuna, kun Best Buyn esittelykäytössä olleiden Zune HD -soittimien valikoista löytyi ohjelmistojen lataamisen mahdollistava App-valinta. Testilaitteissa WLAN-yhteys oli kuitenkin poissa käytöstä, joten kuluttajat eivät päässeet vielä tutustumaan kauppapaikan tarjoamaan sisältöön.

Microsoftin edustajan mukaan aiempien Zunejen mukana toimitetut pelit pitää nyt ladata erikseen, joten kauppapaikka tulee sisältämään todennäköisesti ainakin muutaman tutun pelin. Huhujen mukaan Microsoft tarjoaisi pelien ohella myös muita sovelluksia, ja yritys on tiettävästi tarjonnut tiettyjen suosittujen iPhone-ohjelmien tekijöille suuren summan rahaa, jotta nämä tekisivät ohjelmistaan myös Zune HD -yhteensopivat versiot.

Lisäksi Microsoft tulee tarjoamaan kaikille halukkaille kehitysympäristöä, jonka avulla omien Zune HD -ohjelmien kehitys pitäisi onnistua kohtuullisen vaivattomasti.

Zune HD -laitteiden sisällä pörräävä NVIDIA:n kehittämä Tegra-alusta tarjoaa varsinkin pelejä kehittäville tahoille runsaasti tehoja, ja laitteen monikosketusta tukevan kosketusnäytön sekä internet-yhteyden avulla monet iPod touchille suunnatut sovellukset ja pelit on mahdollista kääntää Zune HD:lle.

4 KOMMENTTIA

No_voi1/4

On se jännä; taas kerran sama juttu: Apple edellä ja muut perässä. Olisi ihan kiva jos Microsoft keksisi välillä omiakin ideoita.

ahet2/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti No_voi:

On se jännä; taas kerran sama juttu: Apple edellä ja muut perässä. Olisi ihan kiva jos Microsoft keksisi välillä omiakin ideoita.

se applen appstore, on vain kauppa jonka tuotteita on ohjelmat

Kauppa = ei applen keksintö
kosketusnäyttö puhelimessa = ei applen keksintö
puhelin = ei applen keksintö

No_voi3/4

Lainaus:

Kauppa = ei applen keksintö
kosketusnäyttö puhelimessa = ei applen keksintö
puhelin = ei applen keksintö

Ensinnäkin kyse oli MEDIASOITTIMESTA ei puhelimesta. Lisäksi jos et ole huomannut, niin kyllä App-storen jälkeen on sovelluskauppoja tullut kuin sieniä sateella. Samoin kuin iPodin jälkeen alkoi soittimia ilmestyä tiuhaan tahtiin ja iPhonen jälkeen puhelimia kosketusnäytöllä.
Eli kyllä, Apple edellä, muut perässä. Ei kaikki Applen keksintöjä ollut, mutta kuitenkin toi ne ensimmäisenä julkisuuteen.

mjolk4/4

Jätetään nämä turhanpäiväiset trollausviestit johonkin digitodayn uutiskommentteihin tai suomi24:een. Ei ole tarvetta enää useampaa paikkaa niillä saastuttaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT