AfterDawn logo

NPD: Prototype kesäkuun myydyin, pelialan alamäki jatkuu

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Peliteollisuuden kesäkuu ei sujunut rapakon toisella puolella kovin valoisasti, vaan laskua tuli Yhdysvalloissa myyntilukuja mittaavan NPD Groupin mukaan 31 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Pelimyyntien osalta laskua tuli 29 prosenttia ja konsolimyyntien osalta 38 prosenttia. Tällaista ahdinkoa ei NPD:n mukaan ole nähty sitten vuoden 2000, joten toivottavasti konsolijätit piristävät pian markkinoita alentamalla konsoleiden ja pelien hintoja.

Analyytikko Michael Pachterin mukaan pelien ja konsoleiden myynti piristynee vasta syyskuussa, kun uusia hittipelejä ilmaantuu kauppojen hyllyille.

Kesäkuun myydyin pelikonsoli oli edelleen Nintendon Wii, jota myytiin noin 362 000 kappaletta. Laskua edelliseen vuoteen verrattuna tuli reilusti, sillä viime vuoden kesäkuussa Wiitä myytiin 666 000 kappaletta. Toinen kovan kolauksen kokenut oli Sony, joka onnistui kesäkuussa kauppaamaan Yhdysvalloissa noin 165 000 PlayStation 3 -konsolia. Edellisen vuoden kesäkuussa konsoleita kävi kaupaksi 405 000 kappaletta, mutta tuolloin myyntiä oli avustamassa juuri julkaistu Metal Gear Solid 4 -peli (MGS4).


Edellisen kuun tavoin konsoleidensa myyntiä onnistui parantamaan Microsoft, jonka Xbox 360 -pelikonsolia kaupattiin kesäkuussa 241 000 kappaletta (viime vuonna 220 000 kappaletta).

Nintendon DS-konsoli pääsi myös lähelle nollarajaa, sillä viime vuoden kesäkuussa kaupaksi kävi 783 000 käsikonsolia ja nyt 767 000 käsikonsolia. Sonyn PSP:n kohdalla tilanne ei ollut yhtä positiivinen, vaan myynnit yli puolittuivat 337 000 konsolista 164 000 konsoliin.

Pelien puolelta parhaiten kaupaksi kävi Prototype, jonka Xbox 360 -versiota myytiin kuukauden aikana noin 420 000 kappaletta. Samaisen pelin PS3-versio ei kuitenkaan mahtunut edes kymmenen myydyimmän pelin listalle ja arveluiden mukaan samantapainen Infamous-peli hankaloitti PS3-version kauppaamista. PS3:n parhaiten menestynyt peli oli listan kuudennen ja seitsemännen sijan napannut Fight Night Round 4, jota kaupattiin PS3-versioina 210 000 kappaletta ja Xbox 360 -versioina 261 000 kappaletta.

Wiin kesäkuun myydyin peli oli listan kolmossijalta löytyvä EA Sports Active -kuntopeli, jota myytiin 289 000 kappaletta. Nintendon pahaksi pettymykseksi Wii Play putosi kesäkuussa pois kymmenen myydyimmän pelin joukosta, jossa se ehti viettää aikaa 29 kuukautta yhtäjaksoisesti.

9 KOMMENTTIA

Yesse1/9

Äskenhän juuri väitettiin, että pelit myyvät enemmän kuin dvd:t.Kumpi on oikeassa?

akkalis2/9

Ei kumpikaan, kaikki on valetta! Kuusneppa For eva!!

tmu53/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Yesse:

Äskenhän juuri väitettiin, että pelit myyvät enemmän kuin dvd:t.Kumpi on oikeassa?

Tässähän verrattiin peli ja konsoli myyntiä viimevuoteen. On aivan eri keskustelu peli myynti vs elokuva myynti.

tubbana4/9

mitäs toi pleikkari nyt failaa noin pahasti

Divisor5/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tubbana:

mitäs toi pleikkari nyt failaa noin pahasti

Se nyt failaa aina ku sen pelit maksaa yks kpl jonku 100€.

tonttila6/9

X360:n pelit maksaa ihan yhtä paljon. Ainakin suomessa.

tubbana7/9

no mikä siinä sit failaa, onks se muuten vaan paskempi? ~Saman hintanenkin jo pitkän aikaa ollut

Asgardi8/9

Paha se on pelejä ostaa ku lähes koko vuosi on myyty eioota. Jos pelejä edes julkastais niin saattas niitä sitte ostellaki :)

Yesse9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

X360:n pelit maksaa ihan yhtä paljon. Ainakin suomessa.

Ehkä jos kyseessä on uusi peli.Ale pelit ovat paljon halvempia Wiillä ja Xbox360:lla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT