AfterDawn logo

Näin Wipeout HD:n uudet mainokset kiusaavat pelaajia (PÄIVITETTY)

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
8 kommenttia

Peleihin sijoitettavan mainonnan haittavaikutukset ovat tulleet jälleen esille, kun PlayStation 3 -pelikonsolin Wipeout HD -peliin lisättiin mainokset pelin viimeisimmän 2.01-päivityksen myötä.

Viime syksynä PSN-verkkopalveluun ladattavaksi tullut Wipeout HD ei sisältänyt siis aiemmin lainkaan mainoksia, mutta viimeisimmän päivityksen pelaajille tuputetaan pelin lataustaukojen yhteydessä mainoksia. Ja koska pelkät mainokset eivät ärsytä pelin pelaajia vielä riittävästi, näyttää mainoksien lisääminen kasvattaneen pelin latausaikoja jopa kymmenen sekunnin verran. Syy tälle on todennäköisesti se, että koko videomainos ehditään näyttää pelaajalle ennen pelin alkamista.

Videon mainoksien haittavaikutuksesta voi katsastaa YouTubesta, johon sen on lisännyt Ryaldeco-nimimerkin taakse kätkeytyvä pelaaja. Mainoksia näytetään sekä yksin- että moninpelissä, joten mainostaminen ei rajoitu pelkästään moninpeliin, toisin kuin monissa muissa peleissä.

MAINOS


Mainokset peliin toimittava Double Fusion sanoo mainosten täydentävän pelin futuristista ulosantia. Yrityksen toimitusjohtaja Jonathan Epstein kertoi Gamasutra-verkkojulkaisulle jo muutaman yrityksen kiinnostuneen Wipeout HD:n tarjoamasta mainostilasta ja mainosten kuvanlaatu on yrityksen mukaan erinomainen.

Double Fusionille Wipeout HD ei ole ainoa mainosalusta, vaan yritys on aloittamassa mainonnan vielä tämän vuoden muutamassa muussakin PS3-pelissä.

PÄIVITYS:
Sony on muuttanut pelissä näytettävien mainosten kestoa, ja jatkossa pelissä näkyvien mainosten ei enää pitäisi pidentää pelin latausaikoja.



State Farm -vakuutusyhtiön mainos pelissä

8 KOMMENTTIA

potchi1/8

On toi melko ärsyttävää, että ne tulee pelin käynnistyessä eikä esimerkiks jonkunlaisina mainoslakanoina siellä radan varrella.

rmCowboy2/8

Johan on hulluutta, pelien latausajat pitenevät, jotta mainos näkyisi loppuun asti. Onneksi PC puolella tälläistä hulluutta ei tule tapahtumaan.

mjk3/8

Pc puolella ollaan "vielä" osattu piilottaa ne laita mainoksiksi etc mutta tuo oli jo typerää jos tuo pitää kutinsa.

Duffman214/8

...ja jokaisen oma sisäinen "angry video game nerd" herää taas henkiin. Barrikaadeille, nouskaa! My ass...

vempula5/8

Tuo yli latausajan menevä mainos on jo poistettu pelistä.
http://www.gamesindustry.biz/articles/so...ased-load-times

Toivottavasti mainokset näkyvät vielä joskus pelien hinnoissa, pleikalla kun ei voida piratismia syyttää korkeista hinnoista.

6volttia6/8

-

stillborn7/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vempula:


Toivottavasti mainokset näkyvät vielä joskus pelien hinnoissa, pleikalla kun ei voida piratismia syyttää korkeista hinnoista.

Varmaan joskus näkyykin. Ja sitten mä heräsin.

Yesse8/8

Wipeoutissahan on aina ollut mainoksia.Minusta Wipeout on hieno peli, harmi kun en omista PS3.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Nyt se tapahtui: Jättimäinen DNA-analyysipalvelu meni nurin, 15 miljoonan ihmisen geenitiedot myydään

AfterDawn

Netflixin kuvanlaatu parantui - jos tilaat kalleinta tilausta

AfterDawn

OpenAI:n oma tutkimus: ChatGPT:n aktiivikäyttäjät ovat muita yksinäisempiä

AfterDawn

Oletko käyttänyt tätä DNA-analyysipalvelua? Vakava varoitus, tiedot saattavat päätyä kelle tahansa piakkoin

AfterDawn

ABC-mobiililla 700 000 käyttäjää - suosituin palvelu mobiilitankkaus

Puhelinvertailu

Suomen Yhteisverkon mobiiliverkkojen päivitystyö valmistui - 3G-tekniikalta vapautuneet taajuudet 4G-verkon käytössä

Puhelinvertailu

Netflix teki historiaa - ohitti tavanomaiset TV-kanavat suosiossa

AfterDawn

Volkswagen ottaa käyttöön amerikkalaisen sähköautofirma Rivianin ohjelmistot - ensimmäinen auto tulee 2027

AfterDawn

Nettiä jo vuosia villinnyt "kalojen ovikello" on taas aktiivinen - hypnotisoivaa ja kaloja auttavaa

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki