Roaming-maksut häviävät tänään – Paitsi että eivät häviä

3
Manu Pitkänen

Roaming-maksut häviävät tänään – Paitsi että eivät häviä
Operaattoreiden ulkomailla reissaavilta asiakkailta perimät roaming-maksut päättyvät tänään. Periaatteessa matkapuhelimen käyttö EU:n alueella pitäisi olla jatkossa yhtä edullista kuin Suomessakin. Tähän sisältyy kuitenkin iso "mutta".

Kyseinen mutta on se, että suomalaiset operaattorit ovat anoneet Viestintävirastolta poikkeuslupaa periä jatkossakin roaming-maksuja suomalaisilta asiakkailtaan. Näin ollen puhelimen käyttö ei olekaan ulkomailla (EU:n alueella) yhtä edullista kuin kotona, kuten ylevä tavoite on ollut.

Hinnat laskevat joka tapauksessa merkittävästi, sillä operaattorit ovat uusineet hinnoitteluaan ja tuoneet saataville uusia liittymävaihtoehtoja. Esimerkiksi Elisalla, Telialla DNA:lla on liittymiä, joissa voi siirtää kuukaudessa 10 gigatavun edestä dataa EU alueella ja vasta ylimenevältä osalta peritään gigatavukohtainen hinta.

Syy sille miksi roaming-maksut eivät häviä kokonaan on varsin yksinkertainen. Operaattoreiden välinen tukkuhinnoittelu ei ole hävinnyt mihinkään. Näin ollen operaattoreille jää kulut, joita se ei voi kuitenkaan siirtää käyttäjien maksettavaksi. Tästä syystä operaattoreiden olisi pitänyt korottaa kotimaan hintoja jos roaming-maksut olisivat hävinneet.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

1

Lainaus:

Roaming-maksut häviävät tänään – Paitsi että eivät häviä


Joillain operaattoreilla osa roaming hinnoista nousee verrattuna viimetalveen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jarpoi (vahvistamaton)

2

Myisivät 2 liittymätyyppiä. Pelkästään kotimaan hinnalla ja kaikki eu puhelut/viestit/netti maksavat ja sit kalliimpi liittymä kaiku ilmaista kotona/eu alueella. Siinä sitä olis ideaa.

Vastaa
muppis
muppis

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarpoi:

Myisivät 2 liittymätyyppiä. Pelkästään kotimaan hinnalla ja kaikki eu puhelut/viestit/netti maksavat ja sit kalliimpi liittymä kaiku ilmaista kotona/eu alueella. Siinä sitä olis ideaa.

Nostaa hallintointikuluja. Sen takia nykyään liittymävalikoimatkin on lähinnä yksi eri datamäärillä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.