AfterDawn logo

Suuri YouTube-rippauspalvelu haastettiin oikeuteen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
5 kommenttia

IFPI:n vähän aika sitten julkaisemassa tutkimuksessa oltiin huolestuneita niin sanotun YouTube-rippauksen suosiosta. Tutkimuksen mukaan noin puolet 16–24-vuotiaista lataavat musiikkikappaleita YouTubesta ja muista suoratoistopalveluista.

Musiikkialan suurimmat etujärjestöt, RIAA, IFPI ja BPI, ovatkin päättäneet haastaa maailman suosituimpiin rippauspalveluihin kuuluvan YouTube-MP3:n oikeuteen. Etujärjestöjen mukaan mainosrahoitteinen sivusto tekee miljoonittain rahaa mahdollistamalla musiikkikappaleiden luvattoman lataamisen YouTubesta. Sivustolla sanotaan olevan 60 miljoonaa käyttäjää joka kuukausi.

Haasteessa vaaditaan sivuston nykyisen toiminnan lopettamista ja verkko-osoitteen sulkemista. Etujärjestöt vaativat myös maksimikorvausta eli 150 000 dollaria per tekijänoikeusloukkaus.

5 KOMMENTTIA

johtaja591/5

150 000 dollaria per biisi(kö)?

random4324 (vahvistamaton)2/5

Veikkaan että per biisi, summathan ovat olleet perinteisesti järjettömiä musapuolella. Ja aina voi pyytää.

Zunter3/5

Jos tarkkoja ollaan niin ei musiikkijärjestöjen kuuluisi kyseistä sivustoa oikeuteen haastaa vaan korkeintaan YouTuben koska kyseinen sivusto saattaa sisältää jonkun verran kopioitua koodia YouTubesta?

Eihän itse sivuston pitäisi sisältää mitään sellaista koodia/tiedostoa mihin kyseiset musiikkijärjestöt omistavat oikeuden?

mape2k4/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zunter:

Jos tarkkoja ollaan niin ei musiikkijärjestöjen kuuluisi kyseistä sivustoa oikeuteen haastaa vaan korkeintaan YouTuben koska kyseinen sivusto saattaa sisältää jonkun verran kopioitua koodia YouTubesta?

Eihän itse sivuston pitäisi sisältää mitään sellaista koodia/tiedostoa mihin kyseiset musiikkijärjestöt omistavat oikeuden?

Eikös tuo Google jo maksa tekijänoikeusjärjestöille näistä youtube sisällöistä. Kuten myös monissa maissa maksetaan näitä ns. "kasettimaksuja" niistä tallennusvälineistäkin, jolle se biisi ladataan.

avthein5/5

Sairasta!

Aivan saman asian kun voi hoitaa koneeseen tai kapulaan asennettavalla sovelluksella joka tallentaa musavideonkin ääniraidan MP3-tiedostoksi.

Hyökkääkö tekijänoikeusfasistien gestapo seuraavaksi vainoamaan kaikkia ääntä tallentavia tai MP3-tiedostoksi pakkaavia sovelluksia vastaan?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT