AfterDawn logo

D-VHS - Formaatti, joka yritti herättää VHS-kasetit henkiin vielä kerran, teräväpiirron avulla

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
5 kommenttia

Vuosituhannen alkupuolella maailma oli pikkuhiljaa siirtymässä teräväpiirtoon, DVD-soitinten yleistyttyä nopeasti kodeissa ja taulutelevisioiden pikkuhiljaa vallatessa koteja. Tuohon ajankohtaan liittyy myös vähemmälle huomiolle jäänyt sivujuonne videoteknologian kehityksessä: D-VHS, joka mahdollisti teräväpiirtoelokuvien jakelun vanhassa kunnon kasettimuodossa.

Luonnollisesti digitaalinen, teräväpiirtoinen VHS-elokuva vaati myös omat soittimensa ja lopulta sekä laitteiden myynti että formaatille julkaistujen elokuvien määrä jäi varsin vaatimattomaksi. Mutta kyllä, nauhamuodossa myytiin myös 720p- ja 1080i-resoluution elokuvia.Myyntiin tulleet elokuvat käyttivät D-Theater-leimaa ja ostoelokuvia varten tarvittiin myös D-Theater -hyväksytty D-VHS -soitin,

Tätä ennen japanilaiset (luonnollisesti..) olivat ottaneet VHS-kasettien teräväpiirtoon siirtämisessä hypyn jo 90-luvulla, W-VHS-formaatin muodossa, joka mahdollisti Japanissa 90-luvulla käytössä olleen analogisen Hi-Vision -teräväpiirtolähetyksen nauhoittamisen VHS-muotoiselle kasetille.


Alla video, joka kertoo tarkemmin D-VHS:n teknologiasta:

5 KOMMENTTIA

avthein1/5

90-luvun alkupuolella jo törmäsin viritelmään jolla tavallisesta VHS-nauhurista tehtiin digitaalinen nauha-asema. En muista paljonko oli silloinen datanopeus mutta periaate oli vähän sama kuin C-kasettiasemalla 80-luvun 8-bittisissä kotitietokoneissa.

Eli lisälaitteella muunnettiin data tallennettaessa jonkinlaiseksi "QR-videokoodiksi" eli mustavalkoiseksi pikseliruudukoksi (+virheenkorjausdata). Vastaavasti toistossa kyseinen videoinformaatio dekoodattiin takaisin dataksi.

Paljonkohan nykykoodauksen tekniikoilla saataisiin analogiselle VHS-tasoiselle videolle dataa mahtumaan vastaavalla SCART-liittimeen tuikattavalla lisälaitteella jonka toinen pää menisi johdolla esim. USB-porttiin.

Vastaavasti huippuunsa hiotulla modeemitekniikalla saisi varmasti C-kasetillekin analogisena "suhinana" vähintään 128kbps MP3-musaa.

Yanne2/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti avthein:

90-luvun alkupuolella jo törmäsin viritelmään jolla tavallisesta VHS-nauhurista tehtiin digitaalinen nauha-asema. En muista paljonko oli silloinen datanopeus mutta periaate oli vähän sama kuin C-kasettiasemalla 80-luvun 8-bittisissä kotitietokoneissa.

Eli lisälaitteella muunnettiin data tallennettaessa jonkinlaiseksi "QR-videokoodiksi" eli mustavalkoiseksi pikseliruudukoksi (+virheenkorjausdata). Vastaavasti toistossa kyseinen videoinformaatio dekoodattiin takaisin dataksi.

Paljonkohan nykykoodauksen tekniikoilla saataisiin analogiselle VHS-tasoiselle videolle dataa mahtumaan vastaavalla SCART-liittimeen tuikattavalla lisälaitteella jonka toinen pää menisi johdolla esim. USB-porttiin.


Ainakin 1990-luvun loppupuolella oli PC-lisäkortti nimeltään "Backer", jolla sai juurikin tallennettua gigan tai pari yhdelle 3 tunnin VHS-kasetille mustavalkoisena "lumisateena". Se oli ihan "näppärä" (lue: halpa) systeemi varmuuskopiontiin aikana, jolloin CDR-levyt olivat vielä kalliita.

Teräväpiirtovideon kanssa tällä ei tietenkään ollut mitään tekemistä.

Nykyaikana scart-liittimen kautta analogiselle videonauhalle tuskin saataisiin mahtumaan tavaraa paljon sen enempää, koska ei siinä systeemissä tekniset rajoitukset ole suinkaan tietokoneen päässä. Mutta juurikin DVHS-nauhurilla voisi dataa saada mahtumaan paljonkin, jopa kymmeniä gigatavuja per kasetti. Vai mainitsiko joku, että Dtheater-nauhalle olisi mennyt 50 gigaa. Se on aika huima lukema kun puhutaan miltei 20 vuotta vanhasta tekniikasta ja olisi melkein käyttökelpoinen varmuuskopiointiin vieläkin. Melkein. Harmi, ettei tuota systeemiä tuotteistettu PC-käyttöön joskus vuosituhannen vaihteessa, olisi nimittäin ollut aika kova juttu. Eihän tuohon aikaan normaalien tietokoneiden kovalevytkään olleet noin isoja.

muppis3/5

Tuosta kohtauksenhaku -ominaisuudesta tuli välittömästi mieleen Sonyn C-kasettisoittimen intro -toiminto. Soitti jokaisen kappaleen alusta 5s, voi sitä kelauksen määrää. :D
Kyllähän muistaakseni Pioneerin (ja miksei muidenkin) huippu-VHS-kamppeet osasi hakea kohdan missä oli tallennus alkanut.

arivesa4/5

Paras kuluttajakapine oli SuperVHS dekki,tallessa on 90 alusta Panasonic 7-päisellä rummulla. Se piirtää LP-nauhanopeudellakin saman tason kuvaa kuin normaali VHS SP-nopeudella,ja Nicam HiFi stereoäänen vielä lomaan.

240 min nauha riittää LP:llä 8 tunnin analogikuvan ja digiäänen tallentamiseen,joten kyllä tuohon 1/2" nauhaan pakattua dataa mahtuisi paljon,jos olisi sovitin hyödyntämiseen.

Yanne5/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

240 min nauha riittää LP:llä 8 tunnin analogikuvan ja digiäänen tallentamiseen,joten kyllä tuohon 1/2" nauhaan pakattua dataa mahtuisi paljon,jos olisi sovitin hyödyntämiseen.


Tuon pystyisi periaatteessa varmaan matemaattisesti laskemaan, paljonko dataa SVHS-nauhalle voisi saada mahtumaan. Lisäksihän koko homman toteutus käytännössä ei vaatisi välttämättä sen kummempaa laitetta kuin normaali videosovitin tietokoneeseen ja älykäs softa, joka piirtää ja skannaa kuviot videolta ja videoon.

Mitään käytännön järkeä tuossa touhussa tuskin silti on vuonna 2016. Vaikka kasetille joku viisi tai vaikka kymmenen gigaa menisikin, niin mitä sitten, ketä kiinnostaa... :) Aihe olisi ollut ajankohtainen aika monta vuotta sitten...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT