Microsoft ottaa vastuun Windows 10 -päivityksistä – operaattorit eivät pääse hidastelemaan

3
Manu Pitkänen

Microsoft ottaa vastuun Windows 10 -päivityksistä – operaattorit eivät pääse hidastelemaan
Microsoft on päättänyt ottaa isännän roolin Lumioiden käyttöjärjestelmäpäivitysten jakelussa. Etenkin Yhdysvalloissa operaattoreiden välinpitämättömyys on aiemmin tuottanut ongelmia.

Jatkossa Microsoft aikoo testata päivityksiä operaattoreiden kanssa, mutta ohjelmistojätti ottaa itselleen oikeuden päättää milloin päivitysten jakelu aloitetaan. Jos päivityksen todetaan toimivan tarpeeksi hyvin, eivät operaattorit enää pääse vitkastelemaan jakelun alkamisen kanssa.

Vaikka Microsoft pääseekin jatkossa hallitsemaan päivitysten jakelua tehokkaammin, niin se ei välttämättä kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille puhelinmalleille julkaistaan päivitys samaan aikaan (kuten Applen tapauksessa). Ainekset ovat kuitenkin siihen, ettei käyttäjien tarvitse odotella kohtuuttoman kauaa päivityksiä.

Microsoft aikoo aloittaa Windows 10 -päivitysten jakelun nykyisiin Windows Phone 8.1 -puhelimiin joulukuussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentit (3)

Henry1979
Henry1979

1

Tää on kyllä loistojuttu ja etenkin androidin kaltainen valmistajien omien kikkareiden takia päivityksen viivästyminen tai kokonaan pois jäänti ei ole ehkä niin yleistä kuin anterolla. Tulis nyt ne uudet luurit vaan myyntiin ni pitää heti hommata kyllä.

Vastaa
Nikotiko
Nikotiko

2

Operaattoreilla ei pitäis olla mitään valtaa rajottaa päivitysten jakelua. Minkä takia pitää sitä alkaa edes sotkemaan, esim. Androidin kohdalla. Lisää bloatwarea ja sontaa mitä kukaan ei halua, huonontaa vaan käyttökokemusta ja hidastaa päivitysten saatavuutta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Nikotiko:

Operaattoreilla ei pitäis olla mitään valtaa rajottaa päivitysten jakelua.


Monessa maassa kytkykauppalla myydään liki kaikki päätelaitteet, ja enemmän tai vähemmän palvelu kokonaisuuksia.

Jos kolmasosapuoli menee muuttamaan ominpäin systeemeitä, niin ei hyvä sekään.

Hitaissa tilanteissa loppukäyttäjän ja valmistajan kannalta varmaan kohtuullinen kompromissi on malli jossa valmistaja voi itsekkin tehdä päätöksen jakelun aloittamisesta, jos sen mielestä loppukäyttäjän etu, eikä aiheuta operaattorille selkeää haittaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.