Samsung taittoi alamäen – taas kasvu-uralla

7
Manu Pitkänen

Samsung taittoi alamäen – taas kasvu-uralla
Samsungilla on tehty jotakin oikein, sillä yhtiön kolmannen kvartaalin tulosta koskevan ohjeistuksen mukaan sen liikevaihto oli 51 biljoonaa wonia (38,8 miljardia euroa) ja operatiivinen voitto 7,3 biljoonaa wonia (5,55 miljardia euroa). Ensimmäistä kertaa vuoteen Samsungin bisnes on kasvussa vuositasolla.

Ennakkoluvuista ei kuitenkaan nähdä vielä mistä kasvu on peräisin. Mobiililiiketoiminnan ollessa jyrkässä laskussa, Samsungin puolijohdeyksikkö on petrannut tuloskuntoaan reippaasti. Kasvua onkin voinut vauhdittaa kolmannella kvartaalilla Applelta saadut A9-tilaukset – vuosi sitten Apple tilasi markkinatietojen mukaan kaikki A8-piirit TSMC:ltä. Viimeisen vuoden aikana puolijohdeyksiköstä on tullut voittojen perusteella Samsungille merkittävämpi yksikkö kuin mobiiliyksiköstä.

Kolmannen kvartaalinen operatiivinen voitto on selvästi parempi kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana (4,1 biljoonaa wonia), mutta se myös kaukana Samsungin kultakauden voitoista. Vuonna 2013 heinä-syyskuussa Samsung tahkosi 10 biljoonan wonin liikevoittoa.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (7)

Fantasos
Fantasos

1

Olisi todellakin kiva tietää kuinka paljon tuosta tuloksesta jää mobiiliyksikön tekemäksi, vai vetääkö mobiiliyksikkö lukua alaspäin. Pitänee odottaa IDC:n myyntilukuraportti että saa edes jonkinlaisen haarukan.

Vastaa
ProfaneX
ProfaneX

2

Täh ? Miten ihmeessä. Näidenkin palstojen ekspertit olivat jo kuopanneet koko samsungin. Mites nää meidän ekspertit on nyt näin mokannut, eivätkö ne olekkaan tietäjiä jotka täällä kirjoittelee ;););)

Vastaa
perhana
perhana

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ProfaneX:

Olisiko kenties kyse tästä uutisessa mainitusta seikasta:

Lainaus:

Mobiililiiketoiminnan ollessa jyrkässä laskussa, Samsungin puolijohdeyksikkö on petrannut tuloskuntoaan reippaasti. Kasvua onkin voinut vauhdittaa kolmannella kvartaalilla Applelta saadut A9-tilaukset – vuosi sitten Apple tilasi markkinatietojen mukaan kaikki A8-piirit TSMC:ltä. Viimeisen vuoden aikana puolijohdeyksiköstä on tullut voittojen perusteella Samsungille merkittävämpi yksikkö kuin mobiiliyksiköstä.

Eli käytännössä Iphonen hyvä myynti on nostanut Samsungia hieman ylös sieltä kuopastaan.

Ja tähän perään vienosti vinoilevia hymiöitä ;) ;) ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Veikkaus1x2 (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ProfaneX:

Täh ? Miten ihmeessä. Näidenkin palstojen ekspertit olivat jo kuopanneet koko samsungin. Mites nää meidän ekspertit on nyt näin mokannut, eivätkö ne olekkaan tietäjiä jotka täällä kirjoittelee ;););)

Puhelinpuolella Samsungin syöksy jatkuu. Samsungista tulee vain puolijohdevalmistaja, kuten olen ennustanut jo kauan. Puhelinpuoli tulee loppumaan raskaiden tappioiden vuoksi.

Vastaa
Caliber
Caliber

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Veikkaus1x2:

Mä ennustan maailmanlopun. Sekin tulee.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Veikkaus1x2 (vahvistamaton)

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Caliber:

Ja maailmanloppu liittyy uutiseen miten? Jos Samsungin puhelinpuolen romahtaminen on jollekin maailmanloppu niin silloinhan ennustuksesi tulee toteen heille.

Vastaa
AkZuh
AkZuh

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Caliber:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Veikkaus1x2:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ProfaneX:

Täh ? Miten ihmeessä. Näidenkin palstojen ekspertit olivat jo kuopanneet koko samsungin. Mites nää meidän ekspertit on nyt näin mokannut, eivätkö ne olekkaan tietäjiä jotka täällä kirjoittelee ;););)

Puhelinpuolella Samsungin syöksy jatkuu. Samsungista tulee vain puolijohdevalmistaja, kuten olen ennustanut jo kauan. Puhelinpuoli tulee loppumaan raskaiden tappioiden vuoksi.

Mä ennustan maailmanlopun. Sekin tulee.

Pitkästä aikaa hyvä kommentti, hah.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.