Samsung Galaxy Note 5:n julkaisupäivä paljastui

7
Manu Pitkänen

Samsung Galaxy Note 5:n julkaisupäivä paljastui
Samsung aikoo julkaista noin kuuden tuuman kokoluokkaan sijoittuvat Galaxy Note 5- ja Galaxy S6 edge+-älypuhelimet 12. elokuuta, kertoo luotettavista Samsung-huhuista tunnettu SamMobile-verkkosivusto.

Wall Street Journal raportoi aikaisemmin, että Samsung on päättänyt aikaistaa uuden Galaxy Note -puhelimensa julkaisuaikataulua jottei uusi puhelin joutuisi liian voimakkaasti kilpailemaan median huomiosta uusien iPhone-puhelimien kanssa. Tähän asti Galaxy Note -puhelimet on esitelty syyskuussa Berliinin IFA-messujen aikaan – suunnilleen samoihin aikoihin uusien iPhone-puhelimien kanssa.

Myyntiin uudet puhelimet tulevat 21. elokuuta eli vain pari viikkoa myöhemmin ensiesittelyn jälkeen. Samsung ottaa pienoisen riskin esittelemällä kaksi uutta vajaan kuuden tuuman näytöllä varustettua puhelinta. Keväällä yhtiöllä oli jo selviä vaikeuksia arvioida Galaxy S6:n sekä S6 edgen kysynnän jakaantumista.



Tähän mennessä vuotaneiden tietojen mukaan Galaxy Note 5 tulisi perimään Galaxy S6 -puhelimissa käytetyn muotoilun. Luvassa on siis lasista takakuorta ja metallista valmistettuja kehyksiä. Note 5:ssä ei ole muistikorttipaikkaa ja vaikuttaisi siltä, ettei puhelimen akkuakaan pystyisi vaihtamaan. Puhelimessa käytetään Samsungin omaa Exynos 7420 -suoritinta, neljää gigatavua keskusmuistia ja 5,7 tuuman QHD-näyttöä.

Galaxy S6 edge+:n tapauksessa suorittimena käytetään myös Exynos 7420:tä, mutta keskusmuistia on "vain" kolme gigatavua. Edge-nimestäkin voi jo päätellä että 5,7-tuumainen QHD-näyttöä on kaarevoitettu. Vaikuttaa myös ilmeiseltä, että Edge-mallista puuttuu Note 5:ssä käytetty S Pen -kynä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (7)

TaioJ
TaioJ

1

Kannatisikohan Samsungin siirtyä samaan taktiikkaan Applen ja Microsoftin kanssa ja karsia näitä malleja. Panostaisi sitten softan viilaukseen ja päivitysten jakeluun senkin edestä.

Vastaa
ypsilon
ypsilon

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TaioJ:

Kannatisikohan Samsungin siirtyä samaan taktiikkaan Applen ja Microsoftin kanssa ja karsia näitä malleja. Panostaisi sitten softan viilaukseen ja päivitysten jakeluun senkin edestä.

Microsoftilla tämä taktiikka näyttääkin toimivan hienosti. Kohta niillä on tasan nolla mallia.

Vastaa
TaioJ
TaioJ

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ypsilon:


Microsoftilla tämä taktiikka näyttääkin toimivan hienosti. Kohta niillä on tasan nolla mallia.

Ja se hetkauttaa, ketä? Samsungilla on identtisiä malleja markkinoilla kymmeniä. Microsoftkin uuden strategian myötä ymmärsi että ei määrällä kilpailla. Jokaiselle jotakin on liian vähän kenellekkään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
eytryrtrttyty (vahvistamaton)

4

Kummasti itse olen pärjännyt edelleenkin Note 2:lla, tosin enää en usko että Samsungin lupaama Lollipop-päivitys siihen tulee (vaikka esim. Puolassa kait on jo jaossa). Hemmetin hyvä luuri edelleenkin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TaioJ:


Ja se hetkauttaa, ketä? Samsungilla on identtisiä malleja markkinoilla kymmeniä.


Note mallit on tähän asti eronneet muista, niille oma ostajakuntansa.
Edge mallien lisäarvoa käyttäjälle voi miettiä, mutta ainakin Puhelinvertailun uutisointien mukaan kysyntää on ollut, joten kai niitä kannattaa myös tarjota.

Identtiset mallit tuskin on softan viilamisen kannalta ongelmallia, vaan päinvastoin.

Siinä samaa mieltä että Samsungin pitää ehkä saada jotain aikaiseksi organisaatiossa ja tuotepaletissa, jotta pystyisi paremmin vastaamaan asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TaioJ:

Microsoftkin uuden strategian myötä ymmärsi että ei määrällä kilpailla.


MS puhelinpuoli ei kyennyt myymään riittävästi, eli kyse kustannusten leikkauksesta, ja MS kertonut keskittyvän palveluihin ja pehmoon ja sen tarkoitus ei ole valmistaa itse kaikki oman ekosysteemin laitteita.

Samsungin luurin puolella vähän toinen tilanne, määrät isompia ja sen pitää valmistaa ja myydä itse laitteet.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jerppanen (vahvistamaton)

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti eytryrtrttyty:

Kummasti itse olen pärjännyt edelleenkin Note 2:lla, tosin enää en usko että Samsungin lupaama Lollipop-päivitys siihen tulee (vaikka esim. Puolassa kait on jo jaossa). Hemmetin hyvä luuri edelleenkin.

Itestä tuntuu että Note 3 ei oo vanhentunu päivääkään. Kaikki toimii hienosti eikä 2 vuoden aikana ole edes tullut mitään mullistavaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tuulipuku125 (vahvistamaton)

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jerppanen:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti eytryrtrttyty:

Kummasti itse olen pärjännyt edelleenkin Note 2:lla, tosin enää en usko että Samsungin lupaama Lollipop-päivitys siihen tulee (vaikka esim. Puolassa kait on jo jaossa). Hemmetin hyvä luuri edelleenkin.

Itestä tuntuu että Note 3 ei oo vanhentunu päivääkään. Kaikki toimii hienosti eikä 2 vuoden aikana ole edes tullut mitään mullistavaa.

Itsellä kanssa note 3 aivan harmittaa että uusien mallien erot ovat niin olemattomat että en saa hyvää syytä vaihtaa tätä uudempaan.. Ehkäpä Note 6 on sitten seuraava tämän jälkeen..

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.