Applella odotukset korkealla: iPhone 6S:stä povataan uutta ennätyskonetta

3
Manu Pitkänen

Applella odotukset korkealla: iPhone 6S:stä povataan uutta ennätyskonetta
Sillä aikaa kun Microsoft suunnittelee puhelinyksikköönsä mittavia leikkauksia, on Apple tilannut sopimusvalmistajiltaan ennätyksellisen paljon uusia iPhone-malleja.

Vuosi sitten Apple asetti uusien iPhone 6 -mallien tilauskannat 70–80 miljoonaan kappaleeseen, mutta tänä vuonna iPhone 6S:n kysynnän arvioidaan kasvavan vieläkin suuremmaksi. Sopimusvalmistajilta on tilattu täksi vuodeksi yhteensä 85–90 miljoonaa iPhone 6S:ää.

Välttääkseen pullonkaulat puhelimien tuotannossa, Apple on harkinnut sopimusvalmistuspohjan laajentamista kolmannella yhtiöllä. Tähän asti puhelimia on valmistanut Foxconn ja Pegatron, mutta uusia puhelimia voi päästä kokoamaan myös Wistron.

Wall Street Journalin mukaan iPhone 6S:n uudistukset ovat kuitenkin huomaamattomampia kuin iPhone 6:n kohdalla vuosi sitten. Tulevaan puhelimeen on tulossa kuitenkin Force Touch -kosketusnäyttö, joka kykenee aistimaan kosketusten voimakkuutta. Vastaavaa tekniikkaa hyödynnetään jo Apple Watchissa ja uusissa MacBookeissa. iPhone 6S -puhelimien näyttöjen koon ja tarkkuuden uskotaan pysyvän nykyisellään.



iPhone 6S:n myötä Applen puhelinmallisto voi saada myös uuden värivaihtoehdon. Wall Street Journal mainitsee neljännen värivaihtoehdon, mutta ei sano mikä se tarkalleen on. Aikaisemmin on liikkunut tietoja vaaleanpunaisesta/punakultaisesta väristä.

Mark Gurmanin julkaisemien kuvien perusteella iPhone 6S sisältäisi uuden Qualcommin MDM9635-modeemin, joka mahdollistaa parhaimmillaan 300 Mbps:n LTE-yhteydet. Odotuksissa on myös keskusmuistin määrän kasvu, päivitetty kamera ja uusi A9-järjestelmäpiiri.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

overdose
overdose

1

En yhtään epäile, etteikö 6S myisi todella paljon. Monet ostivat 5S puhelimen, koska siinä oli sormenjälkilukija, mutta monet taas jättivät 6 ostamatta, koska erona oli lähinnä näytön koko. Ero ei varmaan edelleenkään mikään erityisen huikea ole 5S ja 6S kohdalla, mutta saatan itsekin tässä kohtaa puhelinta päivittää, kun isompaa näyttöä on tullut jo vuoden verran haikailtua. Eikä se pieni tehonlisäyskään yhtään haittaa tai nopeampi 4G.

Vastaa
Pekke
Pekke

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti overdose:

En yhtään epäile, etteikö 6S myisi todella paljon. Monet ostivat 5S puhelimen, koska siinä oli sormenjälkilukija, mutta monet taas jättivät 6 ostamatta, koska erona oli lähinnä näytön koko. Ero ei varmaan edelleenkään mikään erityisen huikea ole 5S ja 6S kohdalla, mutta saatan itsekin tässä kohtaa puhelinta päivittää, kun isompaa näyttöä on tullut jo vuoden verran haikailtua. Eikä se pieni tehonlisäyskään yhtään haittaa tai nopeampi 4G.

Tehonlisäys on aina plussaa, sekä ainahan niissä jotain muutakin uutta ja ihmeellistä on. Tuo nopeampi 4G voi kyllä olla vähän turha. Oletko itse koskaan saanut tuota nykyistä 150megaa? Itselläni normaalisti tulee mitä tahansa 30-80 väliltä, ja ehdoton ennätykseni on 110. Eipä ketään tuntemani ihminenkään ole saanut edes tuota 110 megaa ulos sellaisillakaan laitteilla, jotka tuota 300 megas tukisivat.

Vastaa
prunester
prunester

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti overdose:

En yhtään epäile, etteikö 6S myisi todella paljon. Monet ostivat 5S puhelimen, koska siinä oli sormenjälkilukija, mutta monet taas jättivät 6 ostamatta, koska erona oli lähinnä näytön koko.


Taitaa tyypillisempi päivityssykli olla lähempänä kahta vuotta kuin yhtä vuotta. On toki niitäkin jotka vaihtavat aina uusimpaan malliin, mutta jäävät kyllä vähemmistöksi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.