Kiinalainen televisiovalmistaja yllättää Ubuntu-puhelimilla

1
Puhelinvertailu

Kiinalainen televisiovalmistaja LeTV on päättänyt ryhtyä mobiilibisnekseen. Esimerkiksi Samsungin, LG:n ja Sonyn jalanjäljissä kulkeva yhtiö lupaa markkinoille kolmea puhelinta, joiden näytöillä pyörii avoin Ubuntu-käyttöjärjestelmä.

Alustana Ubuntu on lähes tuntematon valtaväestölle, mutta jalansija Kiinassa saattaa merkittävistä parantua uuden valmistajan myötä. Yhtiön tavoitteena on luoda kohtuukokoisia, hyvällä äänentoistolla varustettuja puhelimia. Ainakin laitteiden koosta voi olla montaa mieltä.

Malit ovat LeTV S1, X1 ja MX1. Ensiksi mainittu on joukon halvin malli, mutta kokoa on silti 5,5 tuumaa. Suorituskyvystä huolehtii MediaTekin kahdeksan ytiminen MT6595, joten tehoa heikoimmin varustellussa mallissakin riittää.

Sekä MX1 että X1 sisältävät Snapdragon 810 -piirin, mutta koko vaihtelee X1:n 5,5 tuumasta MX1:n peräti 6,3 tuumaan. X1:n näytön resoluutio on 2K, mutta isoimman mallin resoluutiota ei mainita. Kamerat ovat 16 megapikseliä X1:ssä ja 20 megapikseliä MX1:ssä.



Kaikissa malleissa rakenne on vähintään osittain metallia. Edullisimmassa mallissa takakansi on kuitenkin muovinen. Puhelimet kokoaa Asus. Arviot hinnoista ovat n. 150 (S1), 300 (X1) ja 450 euroa (MX1).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentit (1)

ramiselin
ramiselin

1

Lainaus:

Ainakin laitteiden koosta voi olla montaa mieltä.

Laitteet lienee suunniteltu Kiinan markkinoille, joilla kuluttajat suosivat suuria puhelimia. Länsimaissa ostetaan pienehkö puhelin JA suurempi tabletti, mutta idässä useampi kuluttaja joutuu varallisuuden takia tyytymään yhteen laitteeseen. Suuri puhelin on varmaankin kelvollinen kompromissi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.