Apple rikkoi taas ennätyksiä: Viikonloppuna myytiin 10 miljoonaa iPhone 6- ja iPhone 6 Plus -puhelinta

13
Manu Pitkänen

Apple rikkoi taas ennätyksiä: Viikonloppuna myytiin 10 miljoonaa iPhone 6- ja iPhone 6 Plus -puhelinta
Applen uusia iPhone 6- ja iPhone 6 Plus -älypuhelimia myytiin ensimmäisen viikonlopun aikana 10 miljoonaa kappaletta. Yhtiö tiedotti jo aiemmin, että ensimmäisen ennakkotilausvuorokauden aikana puhelimia varattiin neljä miljoonaa kappaletta.

Viime vuonna Apple kertoi myyneensä avausviikonloppuna iPhone 5s:ää ja iPhone 5c:tä yhdeksän miljoonaa kappaletta. Edellisen iPhone 5 -mallin avausmyynti oli viisi miljoonaa kappaletta. Uusien iPhonien avausmyyntiä on todennäköisesti rokottanut hieman se, ettei puhelimien myyntiä voitu aloittaa vielä Kiinassa (vuosi sitten Kiina oli launch-maiden joukossa). Yksi myynnin aloittamiseen tarvittava on jo annettu, mutta toista lupaa käsitellään vielä.

Ensimmäisissä arvosteluissa iPhone 6 ja iPhone 6 Plus saivat pääosin hyvän vastaanoton. Suurimmat kritiikin aiheet ovat olleet puhelimien ulkonäön yksityiskohdissa, kuten antennijuovissa ja kameramoduulin kohoumassa, jota Apple itsekin ilmeisesti häpeilee. Jotkut olisivat toivoneet Applen tehneen puhelimista hieman paksumman, jotta niihin olisi mahtunut hieman suurempi akku. Keskusmuistin määrää (1 GB) on myös kritisoitu.



IPhone 6:n ja iPhone 6 Plussan myynti alkaa Suomessa tämän viikon perjantaina.

Samsungin Galaxy S5 saavutti 10 miljoonan toimitetun puhelimen rajan 25 vuorokaudessa. Puhelin tuli myyntiin 11. huhtikuuta 125 maassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentit (13)

Jakele
Jakele

1

Jumppa huit! Sanois työkaverini ...jos Samsung myis noin paljon...
Muttkun ei myy! ...niin kaverikin on ihan hiljaa :)

Vastaa
delic
delic

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rockknee:

Hölmöä viedään, noh mikäs siinä jos haluaa maksaa vähästä paljon.
http://www.technologytell.com/apple/files/2014/09/Apple-mock.jpg

Jos iPhone 6 on 2012 vuoden luuri niin mitä tämä video kertoo galaxy s5:stä? http://youtu.be/pPlt8svrq1I

Anandtech on muuten testaillut viikonlopun iPhoneja kaikenmaailman testeillä http://www.anandtech.com/show/8559/ipho...iminary-results

Akkukestokin moneen muun lisäksi näyttää olevan markkinoiden parasta.

Alkuperäiseen lainaukseen liittyen, monesti less is more ;)

Vastaa
Jakele
Jakele

6

Ja kumman hyvin tuo iPhone pärjäs myös just'tehdyssä ja julkituodussa pudotustestissäkin ...ainakin esim Samsungiin nähden... Ja vesilasiin upotuksenkin jälkeen yllättäen toimi :)

Ja eikös kameravertailussakin hiljan 1020 hävinnyt jo 5s:llekin...? Ja jos oot nähnyt 6:lla otettuja kuvia ja videoita, niin taasa on iPhone ottanut huikean harppauksen. ...240 kuvaa sekunissa videota, you know... (Hidastusvideo), normaalivideot sekä 30 fps että 60 fps... Tarkennuksen nopeus, timelapse, ym...

Toki maksaa, juu suurinpiirtein saman kuin esim Samsungin Note. Mutt net ostaa, joillan on varaa. Ekana vkonloppuna yli 10 milj iPhone 6:a myivät.
Samsungilta meni samaan myyntimäärään 25 päivää, kertovat uutissivustot...

Ett sillee ;) :)

Vastaa
Jonahan
Jonahan

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:


Jos iPhone 6 on 2012 vuoden luuri niin mitä tämä video kertoo galaxy s5:stä? http://youtu.be/pPlt8svrq1I

Se ehkä kertoo eniten siitä, että ne starttitestit ovat enemmän tai vähemmän turhia. Enemmän kiinnostaa miten nopeasti softat toimivat ja mikä niissä on muu käyttökokemus.

Nettisivunopeusvertailu oli parempi.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:


Anandtech on muuten testaillut viikonlopun iPhoneja kaikenmaailman testeillä http://www.anandtech.com/show/8559/ipho...iminary-results

Nämäkin olivat ihan hyviä.

Vastaa
rockknee
rockknee

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rockknee:

Hölmöä viedään, noh mikäs siinä jos haluaa maksaa vähästä paljon.
http://www.technologytell.com/apple/files/2014/09/Apple-mock.jpg

Jos iPhone 6 on 2012 vuoden luuri niin mitä tämä video kertoo galaxy s5:stä? http://youtu.be/pPlt8svrq1I

Anandtech on muuten testaillut viikonlopun iPhoneja kaikenmaailman testeillä http://www.anandtech.com/show/8559/ipho...iminary-results

Akkukestokin moneen muun lisäksi näyttää olevan markkinoiden parasta.

Alkuperäiseen lainaukseen liittyen, monesti less is more ;)

Asiaan liittyy kaksi ongelmaa: liian moni kuvittelee että samsung=android. Linkkaamassani kuvassa verrataan iPhone 6:ta nexus neloseen mikä on aivan eri asia. Toiseksi nimenomaan nopeus on iOS laitteiden vahva puoli koska käyttöjärjestelmä on helppo optimoida vain rajatulle määrälle Applen omia laitteita. Tosin myöhemmät iOS päivitykset tekevät laitteesta yleensä hitaan, tällaista ei tapahdu esim nexuksen kohdalla.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rockknee:

Hölmöä viedään, noh mikäs siinä jos haluaa maksaa vähästä paljon.
http://www.technologytell.com/apple/files/2014/09/Apple-mock.jpg

Toimiiko Nexus 4:ssa iOS ja sille tehdyt softat? Niinpä.

Miksi haluaisin iOS softaa käyttää?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rockknee:


Asiaan liittyy kaksi ongelmaa: liian moni kuvittelee että samsung=android.

En kuvittele, mutta niin pitkään kun Samsung on selvästi myydyin merkki ja se tekee kustomisaatioita Androidin päälle ei sekään kuvitelma ole ihan väärin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rockknee:


Toiseksi nimenomaan nopeus on iOS laitteiden vahva puoli koska käyttöjärjestelmä on helppo optimoida vain rajatulle määrälle Applen omia laitteita.

Miten ja kenelle tämä on ongelma? :) iOS käyttäjänä en näe mitään ongelmaa siinä, että laitteeni toimii nopeasti.

"Optimointi", vähän riippuen määritelmästä, on vain osaselitys. Käyttökokemuksen arvostaminen, erilaiset design ja arkkitehtuuriratkaisut sekä viime vuosina erinomaiset Applen itse suunnittelemat sirut ovat myös osasyitä.

Loppukäyttäjäähän ei kiinnosta yhtään tuleeko hyvä tai huono kokemus siksi että toinen on optimoidumpi, vain kokemus ratkaisee.

Lainaus:


Tosin myöhemmät iOS päivitykset tekevät laitteesta yleensä hitaan, tällaista ei tapahdu esim nexuksen kohdalla.

Ai koska päivityksiä ei tule? :) Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, en uskaltaisi tehdä sitä etenkään, koska ainakin Nexus 7 hidastui vanhetessaan järkyttävästi ihan ilman käyttispäivitystäkin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Miksi haluaisin iOS softaa käyttää?

Et varmaan ideologisista syistä haluakaan, mutta *minä* haluan. iOS:lla on edelleen hieman parempi softatuki, tulevat aikaisemmin ja ovat keskimäärin käyttökokemukseltaan parempia. Toki poikkeuksiakin löytyy.

Vastaa
arivesa
arivesa

11

Samsung on ollut valintani miltei heti GSM alusta alkaen.Nokia- käyttäjätuttujeni ongelimista johtuen. Tilttejä ja päivityksiä noilla.

Nyt (vasta) neljäs Sam, K Zoom,on opettelussa.Vaikuttava laite.
Me jotka emme halua jokaista peliä ja vidgettiä kapulaamme,emme piittaa ylipursuavasta tarjonnastakaan.Se on muita varten.

Luotettava toimivuus on minulle tärkeämpää,kuin turhakkeet.
Lukemani mukaan nuorisolla on eri prioriteetit,kaikki käy,laitonkin.

Ompun hinnoittelu on kyllä älytön,vähän paukkua taalalle.
Onneksi kaikkia palvellaan,kutakin omilla ehdoillaan.

Vastaa
arivesa
arivesa

12

Näemmä verk.com tarjoaa 99 hintaan tehdaskorjattuja #4 omppuja,palautetuista takuuromuista kunnostettuja.Ihailtavaa kierrätystä.Miksei muut?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Näemmä verk.com tarjoaa 99 hintaan tehdaskorjattuja #4 omppuja,palautetuista takuuromuista kunnostettuja.Ihailtavaa kierrätystä.Miksei muut?

Applenkaan ei pitäisi enää tarjota iPhone 4:aa mihinkään hintaan. iOS7:n kanssa (ja 8GB:n storagella) käyttökokemus on aivan jotain muuta, mitä Applelta odotetaan. Todennäköisesti näistä Apple ei saa näistä muuta kuin huonoa mainetta ja tyytymättömiä asiakkaita.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.