Kamera piiloon! Apple huijaa kuluttajia iPhone 6:n pressikuvissa

13
Matti Robinson

Kamera piiloon! Apple huijaa kuluttajia iPhone 6:n pressikuvissa
Apple on tottunut hieman vääristämään totuutta hyväkseen ja monien mielestä pienet valkoiset valheet esimerkiksi puheissa eivät ole pahasta. On kuitenkin erikoista, että totuutta vääristetään kuvamanipulaation avulla ja erityisesti pressikuvissa, jotka leviävät mainosmielessä ympäri maailman, kuten nyt on tapahtunut.

Applen ohuet iPhone 6 ja iPhone 6 Plus -puhelimet ovat jälleen ohuempia kuin edeltäjänsä. Mitat on merkitty speksiluetteloon 6,9 ja 7,1 millimetriksi, kun iPhone 5s:llä paksuutta on 7,6 milliä. Tarkkaavaiset kolleegat ovat kuitenkin huomanneet, että uusissa iPhoneissa kamera työntyy hieman ulos takakuoresta, kuten monella muullakin valmistajalla. Apple on kuitenkin päättänyt osittain poistaa todisteet pullistumasta, kerrotaan The Vergellä.

Applen pressikuvissa sivuprofiili on tasainen, vaikka kameran pitäisi ulota selvästi. Kyseessä ei ole todennäköisesti valolla kikkailu, kuten Applen presentaation aikana (katso GIF-kuva alta), vaan selkeä photoshoppaus. Ilmeisesti Applea nolottaa kameran ulkoneminen sen verran paljon, että se yritetään poistaa kuluttajienkin mielistä.



Nähtäväksi jää mitä Apple tekee väärennetyille pressikuville. Kyseessä on pieni pikkuruinen koroke, joka ei varmasti juuri ketää haittaa ollenkaan, mutta silti selvästi kyseessä on harjaanjohtaminen. Puhelinvertailu.com raportoi, jos tai kun tilanteeseen tulee muutoksia.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (13)

R3DgRu
R3DgRu

2

Eikö siitä puhelimesta olisi suosiolla voinut tehdä tuon millin paksumpaa ja jättää tuon möykyn laittamatta?

Vastaa
perhana
perhana

3

Ymmärsinkö nyt oikein... eli kun toimittaja photoshoppaa alkuperäistä pressikuvaa niin että leikkaa siitä pois kohdan jossa näkyy ulkoneva kamera, voidaan sitten väittää että Apple huijaa kuluttajia...?

Vai olenko väärässä että tuo jälkimmäinen kuva jossa näkyy luuri myös kallistettuna niin että ulkoneva kameran linssi erottuu on se alkuperäinen pressikuva (punaiset ruksit lienee toimittajan lisäyksiä) mutta sitten tuossa ensimmäisessa jutun otsikossa näkyvässä kuvassa on alkuperäisestä pressikuvasta toimittaja leikannut pois alueen jossa ulkonema näkyy saadakseen paremmin jutunaihetta kuluttajien huijaamisesta.

Vastaa
Happokala
Happokala

5

Tuohan on perspektiivikuva eli eihän se oikeastikaan näy sieltä takaa tuossa kulmassa. Olisiko pitänyt renderöidä ortograafisesti että kamera varmasti näkyy?

Vastaa
capuzino
capuzino

6

Saatan olla sokeakin, mutta photoshopattujen promokuvien sijaan näen pääasiassa vain eteenpäin jaetun skandaalinkäryisen uutisen, mikä on alunperinkin luotu tyhjästä tai hätäpäissään.

Ja mitä noihin promokuviin tulee, ne on kuvattu kameraa kauemmalta sivulta lievästi yläviistosta (tai sille ne ainakin omaan silmään näyttää) niin, että kuvakulman poikkeamaa ei huomaa helposti, samalla kun kohouma katoaa näkyvistä. Tämä ei vaadi hirveästi vaivaa, kun kuvattava kohde ja kohouma ovat pieniä. Noissa kuvissa on myös aika voimakas valaistus, minkä huomaa helpoimmin valkoisen mallin promokuvista, missä heijastukset ovat harmaata iPhonea voimakkaammat. Ja tuon, että pienellä kulmanvaihdoksella kohouma katoaa näkyvistä voi huomata myös esim. katsomalla Youtubesta iPhonen 6:n "hands-on" -videoita. Kyse on siis (erittäin todennäköisesti) vain valaisusta ja kuvakulmasta.

On kyllä erikoinen ostaja, jos ostaa puhelimensa niiden muutaman sivulta kuvatun kuvan mukaan, missä kohoumaa ei näy, sen sijaan että päätyisi katsomaan myös kuvia missä kamera kohoumineen näkyy häikäilemättömän selkeästi.

Lainaus:

Apple on tottunut hieman vääristämään totuutta hyväkseen

Kovin tarkkaan en yleensä uutisia lue, mutta mihin tämä väite pohjautuu?

Vastaa
R4ndom1
R4ndom1

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti capuzino:

Kyse on siis (erittäin todennäköisesti) vain valaisusta ja kuvakulmasta.

Eikä sen kuvakulman edes tarvitse olla kovin paljoa yläviistosta, että kameran kohouma peittyy. Tietenki kyse voi olla myös virheestä, että esim. mallinettaessa kameran kohouma on unohtunut (tosin aika epätodennäköistä). Eipä tuota oikein voi huijaamiseksi sanoa.

Vastaa
rick79
rick79

8

No jos ette oo sattunu huomaamaan niin AD uutisoi helposti Applea koskevat huonot uutiset ennemmin kuin puolustavat uutiset.. Vastauskin löytyy siihe helposti kun kattoo kelle mainostilaa myydään.. Samsung, jne.. Sillonhan on pakko haukkua Applea oli kyse faktasta tai ei..

Oon ennenkin kirjottanu tästä huomiota.

Vastaa
beget
beget

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rick79:

No jos ette oo sattunu huomaamaan niin AD uutisoi helposti Applea koskevat huonot uutiset ennemmin kuin puolustavat uutiset..

Et ole sitten hirveästi seurannut uutisointia täällä. Varsinkin tuossa uutuustuotteiden julkaisun aikaan moni uutinen kertoi suoraan Applen jyräävän Samsungin ja Samsungin sumeilematta kopioivan Applea.

Täällä on hyvin subjektiivisia uutiskirjoittajia, jotka antavat oman mielipiteen näkyä tekstissä selkeästi. Näitä kirjoittajia on molempiin leireihin, joten tikusta revitään asiaa niin Applen puolesta, kuin sitä vastaan.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

10

Kuten aiemmat kirjoittajat ovat tuoneet ilmi, niin on tuon puhelimen kuvaaminen ihan mahdollista niin, että kameran kyttyrä jää piiloon. Jos kuva otetaan vaakatasossa aivan näyttöpinnan korkeudelta, alle puolen metrin päästä laitteesta ja pienisensorisella kameralla (huom. nopeasti laskettuna ilman tarkkoja tietoja, jos sensori on iso niin huomattavasti lähempää), niin tuo kyttyrä jää kyllä piiloon.

Ei kyseessä siis välttämättä ole varsinainen huijaus, mahdollisesti hyvin asiantunteva kuvaaja. Sitten taas toisaalta, eihän Nokiakaan aikoinaan varsinaisesti huijannut OIS ON - OIS OFF -mainoksissaan...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

11

Lainaus:

Applen ohuet iPhone 6 ja iPhone 6 Plus -puhelimet ovat jälleen ohuempia kuin edeltäjänsä. Mitat on merkitty speksiluetteloon 6,9 ja 7,1 millimetriksi,

Tuossa vähän vihjaillaan ettei speksiluottelon merkintäkään olisi aivan kohdillaan ?
Onko paksuu ilmoitettu, vai onko se enemmän, eli mahtuuko se tuon syvyiseen laatikkoon? vai onko tuo se mitä suurimmalta osin ?



Paljonko se kamerakohta on koholla ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R3DgRu:

Eikö siitä puhelimesta olisi suosiolla voinut tehdä tuon millin paksumpaa ja jättää tuon möykyn laittamatta?


Saatu yksi uusi ominaisuus (edeltäjää ohuempi), sen takia on jouduttu tekemään aika paljon uhrauksia. :-(

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti capuzino:


Ja mitä noihin promokuviin tulee, ne on kuvattu kameraa kauemmalta sivulta lievästi yläviistosta (tai sille ne ainakin omaan silmään näyttää) niin, että kuvakulman poikkeamaa ei huomaa helposti, samalla kun kohouma katoaa näkyvistä.


Jos noin tehty sivu kuvissa, niin se varmaan tarkoituksellista häivyttää kamaren kyhmy, luulis kyllä tekijän/kuvan valitsevan hokaavan että hei, nythän se ei näy.



Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti capuzino:


On kyllä erikoinen ostaja, jos ostaa puhelimensa niiden muutaman sivulta kuvatun kuvan mukaan, missä kohoumaa ei näy, sen sijaan että päätyisi katsomaan myös kuvia missä kamera kohoumineen näkyy häikäilemättömän selkeästi.


Totta, ainakin tänään iPhone 6 sivuilla oli useita kuvia missä kamera näky ainakin sen verran hyvin että kohouman huomaa. Ja ennakkotilaajat taitavat olla juuri heitä jotka joutuu kuvien varassa päättämään, mutta ennakkotilaajan joka näkemättä tilaa, varmaan varautuu jännitykseen (yllätykseen) muutenkin.

Ongelma taitaa nyt olla se että toimittajat ovat valinneet pressikuvista julkaistavaksi niitä kuvia joissa kamera kohouma häivytetty.

Vastaa
BaldAngel
BaldAngel

13

ei kiinnosta huijaako vai ei, mutta ruma ku perse tollanen kohouma ainakin on. Pilaisi ihan täysin sen käsissä hypistelyn fiiliksen

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.