Ei tässä näin pitänyt käydä: Samsungin Android-kone yskii

6
Manu Pitkänen

Ei tässä näin pitänyt käydä: Samsungin Android-kone yskii
Tämän vuoden toinen neljännes ei ole vielä kokonaan ohitse, mutta Samsungin talousjohtaja Lee Sang Hoon on jo valmis kuvailemaan kuluneen kvartaalin kehitystä "surkeaksi". Konglomeraatin odotetaan takovan 8,4 biljoonan wonin (kuusi miljardia euroa) edestä operatiivista voittoa, mutta viime vuoteen nähden lukema ei ole sillä tasolla kuin se voisi olla.

Vuosi sitten Samsungin operatiivinen voitto toisella kvartaalilla oli 9,5 biljoonaa wonia (6,8 miljardia euroa). Suurin osa yhtiön voitosta on peräisin mobiililiiketoiminnasta, joten sen hyvä/huono menestys näkyy suoraan koko konsernin lukemissa.

Huhtikuussa myyntiin tullut Galaxy S5 ei ole selvästikään tuonut kaivattua potkua yhtiön rahantekokoneeseen, joka alkoi yskähdellä jo viime vuoden jouluna, jolloin yhtiö ylsi "vain" 8,3 biljoonan wonin operatiiviseen voittoon. Se oli Samsungin viime vuoden surkein kvartaali, vaikka joulusesongin olisi pitänyt tuoda lisävauhtia Galaxyjen myyntiin.



Viime joulun liikevaihto oli kuitenkin ennätyksellisen kova, joten myynti sujui hyvin, mutta siitä ei saatu jäämään rahaa yhtiöön entiseen malliin. Syy Samsungin mobiilibisneksen huonoon kehitykseen on kasvanut kilpailu, minkä takia yhtiön on ollut pakko tinkiä marginaaleistaan.

IBK Securitiesin arvion mukaan Samsung onnistui myymään huhti-kesäkuun aikana 78 miljoonaa puhelinta, kun edellisenä kvartaalina puhelimai toimitettiin 87,5 miljoonaa kappaletta.

Samsung kertoi keväällä, että se oli toimittanut kuukaudessa 11 miljoonaa Galaxy S5:tä. Lukema on noin miljoona kappaletta enemmän kuin Galaxy S4:ää toimitettiin vuosi aiemmin. Toimitusmäärän kasvun taustalla on kuitenkin Galaxy S5:n mittavampi julkaisu: puhelin tuli myyntiin heti 125 maassa, mutta Galaxy S4:n myynti aloitettiin vain 60 maassa.

Samsung julkaisee virallisen Q2-ennusteen heinäkuun alussa.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (6)

Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

1

Kun tungetaan luuriin paljon hidastavaa bloatwarea ja vielä omia turhia sovelluksia, niin ei ihme, että ostajat alkavat katsella muita vaihtoehtoja.

Vastaa
dRD
dRD

2

Kyllähän se Samsungin ongelma taitaa olla nimenomaan muutamalla alueella:

1) halpaluureissa kiinalaiset purevat jaloista ja todella kovaa. Suomessa tuota ei vielä hirveästi näy, mutta pikkuhiljaa täälläkin.

2) Keskihintaisissa kiinalaiset, Sony ja LG kampeavat niskaan.

3) Premium-malleissa on vaikea perustella miksi just se uusin ja hienoin 700 euron hintalapun luuri pitäisi ostaa -- jengi ostaa yhä enemmän edellisen tai sitä edellisen vuoden lippulaivamallia. Ja tietty iPhone skabaa samassa segmentissä ja sen myyntiin Samsung ei ole onnistunut tekemään oikein minkäänlaista lovea.

Kolmoskohdassa tullaan näkemään todennäköisesti aika tyly etenemiskuvio lähivuosina, en oikein usko että 500e+ Androideja juuri jää markkinoille, kun kinkkivalmistajat tuovat huippuluurien ominaisuudet 300-400e segmenttiin.

Vastaa
DonZQ
DonZQ

3

Ihan ymmärrettävää ettei voitto voi kasvaa kvartaali kvartaalin jälkeen, markkinat kun ovat kuitenkin rajalliset.

Vastaa
delic
delic

5

Seuraavasta vuodesta tulee kyllä todella raju mobiilimarkkinoilla. Android valmistajat tulee kohtaamaan entistä kovempaa kilpailua koska jatkossa Apple kilpailee jokaisesta kalliimmanpään älyluurin ostajasta.

Todennäköisesti samsungin myyntikin putoaa entisestään, nythän samsung vähensi jo galaxy S5 toimituksia 25% koska uskovat, että ihmiset odottelee tulevaa iPhonea.

Vastaa
temple69
temple69

6

S5 oli mielestäni täysi floppi Samsungilta. Puhelin ei tarjonnut mitään syytä miksi olsi kannattanut vanha S3 päivittää. Niinkuin ei S4:kään.

Alko se lagaava touchwiz jo kumminki ottamaan pannuun, niin viime kuussa hankin Z2:n. Vaikka kovasti ollut valmistusvirheistä juttua, niin silti minulla on täysin virheetön yksilö. Mukavaa vaihtelua muoviin ja UI kaikkea muuta kuin laginen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.