AfterDawn logo

PlayStationin hittipelistä The Last of Us on suunnitteilla elokuva

Juha Tuppi Juha Tuppi
6 kommenttia

Valtavaa suitsutusta muun muassa tarinastaan ja sen kautta käsitellyistä teemoista osakseen saanut videopeli The Last of Us on saamassa elokuvaversion.

Deadline-sivusto raportoi eilen Sonyn elokuvatuotantoon keskittyvän tytäryhtiön Screen Gemsin sitoutuneen levittämään PlayStation 3 -pelikonsolilla palkintoja voittaneen The Last of Us -pelin elokuvaversiota. Lähteen mukaan pelin luova ohjaaja Neil Druckmann on kirjoittamassa elokuvan käsikirjoitusta ja projektin luovaan suunnitteluun osallistuvat myös pelistudio Naughty Dogin puheenjohtajat Evan Wells ja Christophe Balestra sekä pelin teossa mukana ollut Bruce Straley. Lisäksi elokuvaprojektiin on värvätty muun muassa Evil Dead- ja Spider-Man-elokuvistaan tunnettu Sam Raimi.

Screen Gemsin puheenjohtaja Clint Culpepper kertoo innostuneensa pelin tarinasta ja uskovansa elokuvan kiinnostavan myös muuta yleisöä kuin peliyhteisön jäseniä. Hänen mukaansa pelin parissa työskennelleen Druckmannin täytyy huolehtia käsikirjoituksesta, jotta siitä tulisi juuri oikeanlainen. Sam Raimi ja Ghost House Pictures tulevat auttamaan Druckmannia hänen visionsa toteuttamisessa. Myös Naughty Dogin Wells uskoo saaneensa projektin pariin täydelliset yhteistyökumppanit.


Elokuvista tehdyt lisenssipelit (kuten myös monet peleistä tehdyt elokuvat) ovat usein olleet täyttä kuraa - toivoa sopii, että pelistudion ja pelintekijöiden läsnäolo takaa tällä kertaa elokuvan laadun.

6 KOMMENTTIA

mjk1/6

Aihe on ainakin hyvä, toivottavasti myös ohjaaja on pelin tasoon nähden suhteutettu (lue erittäin hyvä).

johtaja592/6

Ennen tehtiin elokuvista pelejä.

_-Jaska-_3/6

Kerrankin peli, jonka elokuvaversio voisi olla jopa hyvä, jos sopivat näyttelijät ja ohjaaja saadaan. Toivottavasti tulee parempaa, kuin mm. Max Paynestä,tulevasta Need For Speedistä ja kaikkein pahimmaksi tuleva Assassins Creed -elokuva, jonka aihe on jo peleissä kulutettu niin loppuun, että huhuh. Niitä pelejä tuntuu tulevan kuin sieniä sateella ja tarina niissä ei kyllä ole päätä huimannut AC 2:n jälkeen. En edes viitsi puhua Minecraft elokuvasta...
Mutta toivotaan, että tästä edes tulisi hyvä elokuva.

Lumikki4/6

On noita peleistä tehty ja tehdään jatkuvasti elokuvia. Mass Effect pelistä on kanssa tulossa elokuva. Jostain taisi tulla TV-sarja, olisko ollut Halo, josta on jo elokuvakin jne... kyllä noita riittää...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT