AfterDawn logo

Kuinka paljon artisti tienaa Spotify-kuunteluista? Anssi Kela avasi tilinauhansa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
16 kommenttia

Mediassa on kirjoitettu pitkään Spotifyn maksamista tilityksistä artisteille, ja on yhtiö itsekin kehunut maksaneensa musiikintekijöille jo yli 500 miljoonaa dollaria (vuoden 2012 loppuun mennessä). Summan pitäisi tuplaantua tämän vuoden aikana.

Julkisuudessa liikkuneet summat ovat kuitenkin yleensä olleet kokonaissummia, joista on hankala tai jopa mahdotonta tehdä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. Anssi Kela on avannut blogissaan suoratoistotilitysten yksityiskohtia Levoton tyttö -kappaleensa kautta. Kappaletta kuunneltiin suoratoistopalveluiden kautta maalis-kesäkuun aikana 1 058 313 kertaa. Neljän kuukauden ajanjakson kuunteluista hänelle maksettiin ennen veroja 2 336,9 euroa, eli kuuntelukertaa kohden tilitys oli noin 0,22 eurosenttiä.

Kela huomauttaa, ettei kaikille artisteille makseta samaa summaa yhdestä kuuntelukerrasta, vaan se riippuu solmituista sopimuksista.

Levotonta tyttöä kuunneltiin mainosrahoitteisen Spotifyn kautta huhtikuussa yli 220 000 kertaa. Samaan aikaan kuukausimaksullisten Spotify Premiumin ja Unlimitedin tilaajat kuuntelivat kappaletta 194 000 kertaa. Vaikka maksuton Spotify tuottaakin enemmän kuuntelukertoja, tuottaa se euroja selvästi vähemmän musiikintekijöille. Maksuttoman Spotifyn kuunteluista tilitettiin Kelalle 79,9 euroa, kun taas maksullisista tilauksista kilisi 798,6 euroa.

Spotify-tilaus hyödyttää paitsi itse palvelua, myös sen levykirjastossa olevan musiikin tekijöitä.

Spotify-toistoista artisteille tilitetyt summat tuntuvat pieniltä, mutta ei palvelu ole ollut sitä ylläpitävälle yhtiöllekään mikään rahasampo. Palvelun pyörittäminen on ollut tappiollista ja on sitä edelleenkin. Spotify on kirjannut kahdelta edelliseltä tilivuodeltaan yhteensä yli 100 miljoonan euron tappiot.

Teosto ja YouTube solmivat hiljattain lisensointisopimuksen, jonka myötä musiikintekijät pääsevät hyötymään rahallisesti videoidensa toistokerroista. Suomessa ollaan siis otettu askel eteenpäin musiikin digitaalisen jakelun ansaintamallin kehityksessä.

16 KOMMENTTIA

Lumikki1/16

Siis tuosta saa sen käsityksen että Spofity maksaa suoraan artistille, eikö siinä ole välissä se levy-yhtiö?

Jos ymmärsin oikein kyseessä on vain yksi kappale. Ei tuo 0,22 euroa minusta niin pieneltä kuulosta, mutta ei se mikään isokaan ole. Ainakin kun vertaa sitä siihen että kuinka monta kappelatta on yhdessä CD-levyssä ja mitä se yksi kappale siten maksaa.

Goremageddon2/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Puusilmä! Se on 0,22 euroSENTTIÄ, eikä suinkaan euroa ;)

teppoI3/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Siis tuosta saa sen käsityksen että Spofity maksaa suoraan artistille, eikö siinä ole välissä se levy-yhtiö?

Jos ymmärsin oikein kyseessä on vain yksi kappale. Ei tuo 0,22 euroa minusta niin pieneltä kuulosta, mutta ei se mikään isokaan ole. Ainakin kun vertaa sitä siihen että kuinka monta kappelatta on yhdessä CD-levyssä ja mitä se yksi kappale siten maksaa.

0,22 senttiä, ei 0,22 euroa.

Lumikki4/16

Okey, kiitos korjauksesta. No se on sitten tosiaan aika vähän.

toope5/16

Hyvinhän tuo on jos Kela tienaa jotain kun hänen musiikkia kuunnellaan. Minullekkin pitäisi maksaa että suostuisin Kelan musiikkia kuuntelemaan.

Kasavuori6/16

Lainaus:

...Levoton tyttö -kappaleensa kautta. Kappaletta kuunneltiin suoratoistopalveluiden kautta maalis-kesäkuun aikana 1 058 313 kertaa. Neljän kuukauden ajanjakson kuunteluista hänelle maksettiin ennen veroja 2 336,9 euroa, eli kuuntelukertaa kohden tilitys oli noin 0,22 eurosenttiä.

Tuskin artisti saa kuitenkaan samaa korvausta silloin, kun esim. Radio Suomi soittaa ko. kappaleen kerran ja kuuntelijoita on suurin piirtein tuo sama määrä tai jopa enemmän.

keskonen7/16

Kela vertaa nyt korvausta siihen, että jokainen näistä kuuntelijoista olisi ostanut levyn. Fakta on kuitenkin se, että artistin leipä tulee nykyaikana keikkailusta ja levyt/Youtube/Spotify ovat vaan keikkailun markkinointimateriaalia.

Lisäksi täytyy huomioida, että korvauksista ehdottomasti lihavin siivu tuli maksullisista Spotify-tileistä, joita oli vain murto-osa kuunteluista. Tyhjästä on paha Spotifynkin nyhjästä.

dRD8/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kasavuori:

Lainaus:

...Levoton tyttö -kappaleensa kautta. Kappaletta kuunneltiin suoratoistopalveluiden kautta maalis-kesäkuun aikana 1 058 313 kertaa. Neljän kuukauden ajanjakson kuunteluista hänelle maksettiin ennen veroja 2 336,9 euroa, eli kuuntelukertaa kohden tilitys oli noin 0,22 eurosenttiä.

Tuskin artisti saa kuitenkaan samaa korvausta silloin, kun esim. Radio Suomi soittaa ko. kappaleen kerran ja kuuntelijoita on suurin piirtein tuo sama määrä tai jopa enemmän.

Tuota radiokorvausten määrää on semimahdoton laskea nykyisin, Anssi Kela voisi avata tuota osaa biisinsä tuotoista kanssa, saisi vertailupohjaa.

Gramex maksaa muusikoille prosenttipohjaista korvausta, esimerkkilaskelmia löytyy täältä. Samoin Teoston korvausmalli on prosenttipohjainen, perustuen radiokanavan liikevaihtoon.

Michelola9/16

mitä levyllä on biisejä? 10? 15? Aika hyvä tuottohan levystä tulee vaikka vuosikin menis sen tekemiseen. Oma syy tietenkin sitten jos muut biisit on paskoja ja niitä ei kukaan kuuntele

m00se7910/16

Asiaa jo vähän edellä sivuttiinkin mutta eihän tässä pitäisi Spotifyä tms. palveluja syyllistää. Onneksi Anssikaan ei sitä lopulta blogikirjoituksessaan tee.

Toki korvaukset ovat suhteessa pieniä mutta pitää huomioida se että tämä tulo on keikkailun ja levymyynnin päälle, ei suinkaan niistä pois. Perinteinen levymyynti on ollut jo pitkään laskussa ja tulee jatkumaan samaan suuntaan. Spotify on vaihtoehto palveluille joista artisti ei tällä hetkellä saa mitään (esim. torrentit jos niitä voi palveluksi mieltää).

Anestic11/16

YTuo on kova korvaus 4:ltä kuukaudelta yhdestä kappaleesta. Jos Anssilla olisi vaikka 3 hittiä, jotka saisivat samanmoista kuuntelua, niin ei valittaisi... Ja kaveri saa sen korvauksen myös tulevaisuuden kuunteluista, levyä myydään yksi per nokka. Suhteellisuuden taju hukassa, kova juttu että edes saa korvauksia.

keijo12312/16

No on tuo pari tonniakin parempi kuin ei mitään verrattuna siihen miten helppo se biisi on saada ilmaiseksi.

perhana13/16

Pitäisi nyt Kelankin ymmärtää levymyynnin ja suoratoistokertojen tuloja vertailleessan se että ne eivät ole niin suoraviivaisesti vertailtavissa.
Jos syvällisemmin asiaa pohditaan, niin toisaalta se yhden kappaleen miljoona kuuntelukertaa vastaa noin 5000 myytyä levyä, jos lasketaan että siltä yhdelta kerran ostetulta levyltä yhtä hittikappaletta tullaan levyn eliniän aikana kuuntelemaan luultavasti ainakin 200 kertaa, eli 5000 myytyä levyä tekee sen miljoona kuuntelukertaa... ja paljonko artistille jää käteen siitä 5000:sta myydystä levystä, siitä tuskin jää artistille edes 2000 euroa.

Mysticiza14/16

Kuinka moni Spotifyn tai vastaavan maksullisen/mainosrahoitteisen palvelun käyttäjistä olisi valmiita maksamaan biiseistä albumeittain ja nykyhinnoilla, mikäli kuunteleminen näissä laillisissa palveluissa estettäisiin?
Niin. Kiva se varmaan on, että saa sen minkä pystyy.

jartar15/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anestic:

YTuo on kova korvaus 4:ltä kuukaudelta yhdestä kappaleesta. Jos Anssilla olisi vaikka 3 hittiä, jotka saisivat samanmoista kuuntelua, niin ei valittaisi... Ja kaveri saa sen korvauksen myös tulevaisuuden kuunteluista, levyä myydään yksi per nokka. Suhteellisuuden taju hukassa, kova juttu että edes saa korvauksia.

Eiköhän keneltä tahansa suomalaiselta artistilta ole kova juttu tehdä yhdeltä levyltä neljä hittiä jotka keräisivät paljon kuuntelukertoja. Ei nuo Kelan tulot kovin suurilta tunnu, kun miettii kuinka vaikeaa hittibiisin teko on.

Tosin itseäni lähinnä kiinnostaisi se suhde spotifyn kohdalla että paljonko itse artisti saa ja paljonko välikädet.

Sinällään homma menee yhä enemmän ja enemmän siihen, että artistit tienaavat lähinnä oheistuotteilla, mainoskasvoina ja keikoilla. Piti siitä tai ei. Tosin pahakseni en pistäisi vaikka artistit saisivat enemmän rahaa suoratoistoista ja levymyynnistä kaiken maailman "loisten" kustannuksella...

Basi1isk16/16

Ei helkari hirveä tilitys kela hyi sa*****, mulle vois maksaa sen 20 € yhdestä kuuntelukerrasta. Ja mitä ne nyt valittaa laulakoo englanniks menköö kansanväliseks laulajaks niin sitte tulee tarpeeksi kuuntelukertoja, jos ei rahkeet riittää mennä maailmalle nii tyytyyköön siihen 0.22 centtiä.
Ja on seki parempi ku se toinen vaihtoehto että joku menee netti ja kuuntelee se tuubista tai vielä kauheampaa lataa koko levyn torrentil.. ja kuuntelee sen koko levyn 5 kerta päivässä ja ilmatteks.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT