Note III julkaistaan 4. syyskuuta - "Note the date"

6
Teemu Laitila

Note III julkaistaan 4. syyskuuta - Note the date
Samsung kutsuu mediaa paikalle Samsung Unpacked -tapahtumaan Berliiniin 4. syyskuuta. Vaikka tapahtuman aihetta ei kerrota kutsussa suoraan, se ei jätä juuri tulkinnanvaraa.

Kutsussa kehotetaan pistämään päivämäärä muistiin eli englanniksi "Note the date", mikä ei voisi olla juuri selkeämpi vihjaus odotettavissa olevasta Galaxy Note III -puhelimesta.

Note III -puhelimesta on perinteiseen tapaan huhuttu laajalti ja siitä on myös nähty useampia suttuisia salakuvia. Yleisen konsensuksen mukaan laitteesta kuitenkin löytynee 5,7 tuuman kokoinen 1080p-tason AMOLED-näyttö ja kolme gigatavua muistia. Puhelimesta saapunee markkinoille Galaxy S4:n tapaan kaksi eri mallia, joista toinen varustetaan Samsungin omalla Exynos-piirillä (todennäköisesti tuore Exynos 5420) ja toinen Qualcommin Snapdragon 800 -piirillä, josta vaikuttaisi olevan muodostumassa standardikomponentti syksyn lippulaivajulkistuksissa.



Lähes varman Note III -julkaisun lisäksi Samsung saattaa esitellä tapahtumassa myös muita laitteita kuten uusia tabletteja sekä aiemmin huhutun Samsung Gear -älykellon, vaikkakin kellojulkistukselle ajankohta saattaa olla vielä liian aikainen.

Samsung esittää julkaisuspektaakkelin myös netissä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentit (6)

Taeco
Taeco

1

@"Qualcommin Snapdragon 800 -piirillä, josta vaikuttaisi olevan muodostumassa standardikomponentti syksyn lippulaivajulkistuksissa."

Juu, paitsii MS ei jaksa edes tuoda tukea moiselle...

Vastaa
JoniS
JoniS

3

@1

eiköhän se tuki sitten tule, kun saadaan sovelluksia mitkä ei yksinkertaisesti enää pyöri "vanhentuneella" raudalla kunnolla.

Vastaa
Taeco
Taeco

4

@3 Ensinnäkin sellaisia on jo. Esimerkiksi Nokia Pro Camera. Kamera voisi prosessoida kuvat huomattavasti nopeammin ja kamerasta riittäisi resoluutio 4k-videoon tai jopa 8k-videoon, vaan prosessorissa ei riitä tehot. Lisäksi on ohjelmia, jotka eivät pyöri 60fps, tai eivät välttämättä edes 30fps - siis muitakin, kuin pelejä. Esimerkki: Here Drive.

Toisekseen, ei ole mitään järkeä kehittää sovelluksia, jotka eivät toimi kunnolla millään olemassa olevalla puhelimella. Eihän kukaan halua ostaa tai ladata sovellusta, joka vain jökkii tehojen uupuessa. Kyllä laitteiden pitää ensin kehittyä tarjoamaan edellytykset sovellusten kehittymiselle; sen jälkeen sovelluksetkin kyllä tulevat hyvin nopeasti perässä.

@2 Tuo oli varmaan vitsi. Sinähän olet tämän uutispalstan aktiivisin Nokia-aiheisten uutisten lukija ja kommentoija

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.