AfterDawn logo

Nintendo ei suunnittele hintojen laskua myynnin vauhdittamiseksi

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Nintendon Wii U ei ole menestynyt valmistajan toiveiden mukaisesti, mutta laitetta himoitsevien ei siitä huolimatta kannata odottaa alennusmyyntejä.

Nintendon markkinoinnissa Yhdysvalloissa työskentelevä Scott Moffit kertoo VentureBeatin haastattelussa, että hiipuneesta myynnistä huolimatta yhtiö ei suunnittele muutoksia konsolin hintaan lähiaikoina. Päinvastoin, Moffitin mukaan Wii U tarjoaa pelaajille loistavaa vastinetta rahoille jo nykyisellään. Sonyn ja Microsoftin paljastettua äskettäin uuden sukupolven konsoleidensa hintatiedot, Moffit uskoo ihmisten käsityksen Wii U:n hinnasta muuttuneen.

- Wii U muuttui markkinoiden kalleimmasta konsolista huomattavasti houkuttelevammaksi, kuin kilpailijamme julkistivat omat tuotteensa, Moffit arvioi VentureBeatille.

Moffitin mukaan laitteen houkuttelevuutta tulee entisestään kasvattamaan uusi pelitarjonta. Nintendo esitteli E3-messuilla uusia pelejä Mario-, Zelda- ja Super Smash Brother -sarjoihin.

3 KOMMENTTIA

Agent_0071/3

Kauppiaat eivät vain ainakaan tällä hetkellä jaa Nintendon optimismia, sillä Saksassa Wii U Basic -paketti irtoaa jo alle 190 euron (julkaisuhinta taisi olla about 290 euroa)
http://www.schottenland.de/preisverglei...weiss-p21665462
ja toukokuussa konsolia sai Briteistä 100 puntaa julkaisuhintaa edullisemmin
http://www.eurogamer.net/articles/2013-...to-just-149-199

XB7002/3

Voin henkilökohtaisesti sanoa että Wii U on todella mahtava pelikone. Suosittelen sen ostoa.
Vaikka se ei tehoiltaan vastaa PS4 ja Xone niin sen (osa) nykyisistä ja tulevista peleistä ovat graafisesti huippu luokkaa.

olegbelov3/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti XB700:

Voin henkilökohtaisesti sanoa että Wii U on todella mahtava pelikone. Suosittelen sen ostoa.
Vaikka se ei tehoiltaan vastaa PS4 ja Xone niin sen (osa) nykyisistä ja tulevista peleistä ovat graafisesti huippu luokkaa.

Itse harkitsin tuon WiiU:n ostoa, mutta kun pelirintamalla humisee aavikon tuulet: samat vanhat mariot ja kartingit. Eikä sekään tosiseikka auta, että Suomessa PS4 maksaa melkein saman verran kuin WiiU (se parempi versio, missä on kiintolevytilaa edes parille pelille).


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT