AfterDawn logo

Xbox Onen demot E3:ssa pyöritettiin Windows 7 -tietokoneilla

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
12 kommenttia

Siitä voidaan kiistellä, pitäisikö uutisen tulla kellekään yllätyksenä, ottaen huomioon kuinka vaiheessa konsoli vielä saattaa olla puoli vuotta ennen tuloaan myyntiin. Ohjelmisto ei välttämättä ollut niin vakaa kuin voisi toivoa.

Vuoden odotetuimmilla pelimessuilla eli E3:ssa nähtiin tänä vuonna erityisen mielenkiintoista tarjontaa uuden konsolisukupolven julkistuksen myötä. Ainakin Microsoftin Xbox One -demojen vaikuttavuutta voi kuitenkin hieman himmentää se tosiasia, ettei niitä varsinaisesti pyöritetty uudella konsolilla. Jopa lavalla esitetyt demot näytettiin käyttämällä "vertailukelpoista laitteistoa".

Myös demot, joita messuvieraat pääsivät itse kokeilemaan, oli laitettu pelattaviksi tietokoneiden kautta. Tästä oli ensin vain epäilyjä, esimerkiksi jotkut raportoivat kuulleensa Windowsista tuttuja ääniä pelien taustalla silloin tällöin (kuten tässä videossa).


Todisteita on kuitenkin saatu myös lisää. Alla olevasta kuvasta käy selvästi ilmi asian todellinen luonne - käyttöjärjestelmänä on Windows 7 ja kaappeihin on ahdettu tietokoneet Xboxien sijasta. Windowsin työpöytä on tullut näkyviin ainakin pelien kaatuillessa.



Cinema Blendin tietojen mukaan koneissa käytettiin NVIDIAn GTX 700 -sarjan näytönohjaimia. Xbox Onen tiedetään kuitenkin käyttävän AMD:n näytönohjainta, mikä herättää kysymään, kuinka vertailukelposita materiaali lopulta oli.

Kuten sanottua, varsinainen yllätys tämä ei ehkä kaikille ole. Pientä ihmetystä on aiheuttanut käytetty käyttöjärjestelmä, joka on siis vanhempi Windows 7. Eikö Microsoft luota uusimman järjestelmänsä suorituskykyyn?

Uusimpien tietojen mukaan Playstation 4:n kehittäjät ovat kommentoineet asiaa toteamalla Sonyn demojen pyörineen aidolla PS4-kehittäjäraudalla, eikä pelitietokoneilla.

12 KOMMENTTIA

mjk1/12

Pari naulaa lisää siihen kuuluisaan arkkuun...no tässä nähdään W7:n kelpoisuus jopa ms:lle itselle :p.

Cratan2/12

Devi koneet. Tuliko yllätyksenä? Ei.

miketso3/12

Eikös tuo ole tietokonepelaajille ihan hyvä uutinen, kun pelikehittäjillä on varmasti helpompi tehdä jatkossa myös pc-versiot konsoliversioiden ohella. Ei tule enään niin huonoja konsoliportteja, kuin aikaisemmin.

Tuskin uudessa xboxissa mitään vikaa suorituskyvyn kannalta on, jos nuo demot on vaan ollut helpompi järjestää tietokoneilla kun rauta on niin samankaltaista.

tomyy4/12

kusetuksen makua. itse olen jo valinnut Ps4,n . Olisi syytä muittenkin valita sama, jos jompaakumpaa harkitsemassa. Sama se tuleeko tänä vuonna vai ensivuonna. kunhan pelejä voi pelata ilman nettiäkin.

Redaktori5/12

#2 ja #3 sen jos sanoivat; devausrautaa, tietenkin. Microsoftilla nyt ylipäänsä on käyttiksiä mistä valita. :D
Uutisen sisältöhän oli, että win8:a ei valittu devausrautaan. Oikea uutinen olisi pohtinut että sen xone-devaustyökalut eivät kaiketi ole vielä kehittyneet loppuun asti.

gskjfhgkjhg (vahvistamaton)6/12

Ja miksihän kehitysraudassa olisi ERI VALMISTAJAN näytönohjain joka on reippaasti nopeampi kuin konsolissa tulee olemaan? Yleensä niissä kyllä on lopullista rautaa suhteellisen lähellä olevaa kamaa, jä näinhän nytkin Peter Moore väitti että pelit pyörii lopullista konsoolia vastaavassa raudassa.

Homma tuoksahtaa ja se tuoksu ei tule tanskanmaalta asti...

Lumikki7/12

Jos jotain laitetta demotaan niin kyllä sen laitteen pitäisi olla se mitä on tarkoitus demota eikä sinne päin tai jotain muuta. On tietysti eri asia jos demotaan vain jotain peliä laitteisto alustasta riippumatta.

G0lden_Kebab8/12

Lisää pökköä taas MS:n Xbox onen PR painajaiseen (sellaiseen mistä ei enää taida edes voida herätä).

Pitäiskö munkin ruveta demoomaan ja pistää vaatekomeroon SLI GTX680 settini.

Näytti olevan corsun H60,80,100 valmis-vesijäähy, corsun 600D koppa, GTX 770 tai 780.
kävi vissiin aika kuumana tuolla suljetussa kaapissa, kun näyttiskin näytti olevan ref jäähyllä...(GPU ylikuumeni, ajurit kaatui ja heitti työpöydälle? ehkä.)

Ihan "custom made" peli koneita nvidian korteilla.

Dev koneitako? älkää naurattako enempää... Xbox Go Home.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti miketso:

kun rauta on niin samankaltaista.

Hyvin on "samanlaista" ainakin noissa demo koneissa on Nvidian 700 sarjan kikkareet "vähän" tehokkaammat mitä tulevassa onessa (AMD:n mobiilit)...

Mistä kohtaa tuo oli Onen demo muutakun tuo ohjain kädessä?

jartar9/12

Ei tuossa mitään ihmeellistä ole. Monet uusien pelien esittelyt ovat esirenderöityä videota, eikä mitään "oikeaa" pelikuvaa. Ihan normaalia.

Valitusta tuosta kovemmasta laitteistosta en ymmärrä. Jos samat osat laitetaan konsoliin ja tietokoneeseen niin pelien pyörimisessä on eroa kuin yöllä ja päivällä konsolin hyväksi. Vai haluaako joku arvoida miten kovat osat pitää laittaa tietokoneeseen, että päästään samaan suorituskykyyn uusien konsoleiden kanssa? Huomioitavaa on sekin että tuollaiset beta/aplha tason pelit vaativat paljon enemmän tehoa pyöriäkseen kuin valmis tuote...

Legitti10/12

Entäs sitten? Eipähän ainakaan yhtään konsolia voitu pölliä kyseisestä messutapahtumasta

hanki11/12

Hah, yrittääkö microsoft muka vielä pysyä mukana konsolisodassa? :D

tikte7612/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Ei tuossa mitään ihmeellistä ole. Monet uusien pelien esittelyt ovat esirenderöityä videota, eikä mitään "oikeaa" pelikuvaa. Ihan normaalia.

Valitusta tuosta kovemmasta laitteistosta en ymmärrä. Jos samat osat laitetaan konsoliin ja tietokoneeseen niin pelien pyörimisessä on eroa kuin yöllä ja päivällä konsolin hyväksi. Vai haluaako joku arvoida miten kovat osat pitää laittaa tietokoneeseen, että päästään samaan suorituskykyyn uusien konsoleiden kanssa? Huomioitavaa on sekin että tuollaiset beta/aplha tason pelit vaativat paljon enemmän tehoa pyöriäkseen kuin valmis tuote...

xbox one konsolissa tulee olemaan amd 8 ydin prosessori joka vie virtaa noin 15 w kun työpöytä versiot 4 ydin intel vie 84 - 100 w ja näytönohjain on amd 800mhz eli peli voi nyt jopa nykiä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT