AfterDawn logo

RIAA paheksuu ilmaiseen albumiin linkittämistä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
8 kommenttia

Yhdysvaltalaisen äänitealan etuja ajava ja verkkopiratismia vastaan aktiivisesti taisteleva RIAA on lähettänyt useita huomautuksia (1, 2, 3) Twitter-mikroblogin käyttäjille, jotka ovat linkittäneet erään levy-yhtiön sivuille. RIAA:n mukaan ongelmana on, että levy-yhtiön sivuilta voi ladata sen omaa musiikkia ilmaiseksi.

Univeral Musicin viestinviejänä toimineen RIAA:n haaviin on jäänyt hip hop -genreen erikoistuneita bloggaajia, jotka ovat jakaneet linkkejä The-Dreamin johtaman Radio Killa Recordsin verkkosivuille, josta löytyy latauslinkki hänen uuteen 1977-nimiseen EP-levyyn. Universal omistaa Radio Killa Recordsin. The-Dream on tuttu muun muassa Rihannan, Usherin, Janet Jacksonin, Justin Bieberin ja Britney Spearsin kappaleiden tuottajana.


Käytännössä Universal siis jakaa omistamiensa sivujen kautta omaa musiikkia ilmaiseksi, mutta bloggaajat eivät saisi linkittää musiikkiin.

Hip hop -genressä oman musiikin ilmaisjakelu on hyvin tavanomaista. Puskaradiotekniikkaa hyödyntämällä saavutetaan erittäin suuria kuulijamassoja pienin kustannuksin. Puheenaiheena pysyminen on The-Dreamin kaltaiselle tuottajalle erittäin tärkeää, mutta Universalia kyseinen markkinointitekniikka ei näytä innostavan. Ihmetystä aiheuttaa kuitenkin se, että miksi Universal on päättänyt uhitella bloggaajia sen sijaan että se poistaisi latauslinkin sivuiltaan.

Twitter on jo aiemmin sulkenut käyttäjien tilejä, koska he ovat linkittäneet promoottoreiden julkaisemiin musiikkikappaleisiin.

8 KOMMENTTIA

mjk1/8

Jää ne rojaltit saamatta tuolla tavalla....ahneita paskoja kun ovat.

LigHtX2/8

Ei ahneudella rajaa. Eiköhän nuo to-mafiat jonkun ajan kuluttua vajoa sinne samaan laariin Kreikan kanssa ja 20v päästä niistä saa tietoa vain historiantunneilta.

Mynthon3/8

Siis onko tässä nyt mitään laitonta?

trooper784/8

Piraatti poukamaan vaan tuollaiset linkit niin ei ole RIAA:lla asiaan mitään koputtamista.

ArttuH5N15/8

Voi hirvitys! Levy-yhtiö haluaa tarjota musiikkiaan ILMAISEKSI!?! Tässä täytyy olla jotain rikollista!

ep_6/8

Facepalm. Oikeasti, firma jakaa itse musiikkiaan ja sitten siitä märistään ettei linkkejä materiaaliin saa jakaa.

Velele7/8

Hehe nämä kyllä osaavat muuttaa positiviisisenkin asian itseään vastaan.

avthein8/8

Linkittäminen on myöskin sananvapauteen kuuluva oikeus!

Aivan samalla tavalla kuin oikeus kertoa missä osoitteessa voi käydä paikan päällä kuuntelemassa tai katselemassa jotakin ilmaiseksi.

Twitter pitää haastaa oikeuteen sananvapauden loukkauksesta...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT