Etkö tiedä kaikkea Nokian N900:sta? Kysy, me vastaamme!

52
Markus Lehtiniitty

Etkö tiedä kaikkea Nokian N900:sta? Kysy, me vastaamme!
Nokian N900-laite saapui Puhelinvertailu.comin testipenkkiin vihdoin eilen. Julkaisimme laitteesta juuri päivän käyttöön perustuvat ensikokemuksemme, mutta laitteen erilaisuuden ja täysin uuden Maemo 5 -käyttöjärjestelmän myötä ajattelimme koittaa tällä kertaa myös jotain uutta.

Nyt teillä, hyvät lukijat, on mahdollisuus kysyä N900:sta ja Maemo 5:stä sekä kaikesta niihin liittyvästä kaikkea, mitä ikinä mieleen juolahtaa. Ja me vastaamme parhaan osaamisemme mukaan, ja jollemme jotakin tiedä, niin teemme kaikkemme selvittääksemme vastaukset.

Kysymysaikaa tarjoamme reilun viikon, eli 24. marraskuuta asti, minkä jälkeen tulemme julkaisemaan saapuneisiin kysymyksiin vastaukset sisältävän artikkelin ensi viikon aikana. Kannustamme rohkeasti kysymään kaikkea mahdollista, sekä myös ehdottamaan asioita, joita voisimme N900:n kanssa kokeilla. Näistä kokeiluista emme kaikkia käytännön syistä välttämättä pysty toteuttamaan, mutta teemme parhaamme.



Mahdollisina kysymysten lähetyskanavina toimivat alta löytyvät tämän jutun kommentit, tuoreen ensikokemusartikkelimme kommentit, sähköposti osoitteeseen markus.lehtiniitty@gmail.com sekä Twitter (liitä mukaan #n900kysy-tagi).

Tulemme vastaamaan kaikkiin asiallisiin, N900:aa koskeviin kysymyksiin sekä kokeilemaan ja testaamaan kaikkea ehdotettua, minkä resurssimme (ja testilaiterajoitukset) vain sallivat. Odotamme mielenkiinnolla, kuinka tällainen juttuformaatti toimii - se on teistä kiinni, kysykää rohkeasti!

Mitä haluatte tietää N900:sta tai Maemo 5:stä?

PÄIVITYS 26.11.2009: Vastauksemme muun muassa alta löytyviin kysymyksiin löytyvät täältä!


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (52)

Anonyymi käyttäjä
Anonymous (vahvistamaton)

1

Onko totta että multimediaviestien lähetys/vastaanotto ei onnistu? Kuvat voi helposti lähettää sähköpostilla, mutta haluaisin pystyä vastaanottamaan muiden lähettämiä kuvia. Onko ominaisuutta tulossa myöhemmin päivityksenä? Miksi sitä ei ole alkujaan viitsitty laittaa mukaan?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
roka (vahvistamaton)

2

Okei, kysytäänpä sitten. Miksi laitteen muotoilu näyttää niin venäläiseltä?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kekekekkk (vahvistamaton)

4

Mites tuo kuuluvuus? Ei tiputa herkästi pois huonosta 3g verkosta kun ottaa käteen tms?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
GWHW (vahvistamaton)

5

MMS-kysymykseen voi jo täältä huudella sen verran, että ei onnistu. Päivityksestä ei ole mitään virallista tietoa, mutta on kyllä mahdollista että jonkinasteinen tuki myöhemmin olisi tulossa. Alkujaan se ei ole mukana aikataulusyistä (puhelin olisi viivästynyt huomattavasti, koska MMS-tukea ei varsinaisesti Linuxissa ole ja sen teko vaatii erityiskikkailua).

Vastaa
Raven82
Raven82

7

miten helposti laitteeseen saa siirrettyä mediaa, eli musiikkia tai leffoja tms?

Entä millainen on siirtonopeus?

Miten nuo ensimmäisen työpöytäkuvan sivut saa näkyviin (tai siis sivut jotka haluaa.) Tuo siis missä on mtv3.fi, kauppalehti jne.

Vastaa
Dcdude
Dcdude

8

Vaikka puheominaisuudet ovatkin laitteessa toissijaisia, niin miten N900 suoriutuu puhelimena?

Millaiset ovat osoitekirja ja viestiominaisuudet(SMS, Sähköposti yms) käyttää?

Onko N900:ssa yhtä "rajoittunut" kalenteri kuin S60 puhelimissa?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Do dii (vahvistamaton)

10

Pärjääkö Maemo5 mitenkään Androidille tai varsinkaan tulevalle Android 2.0:lle? Mitkä on suurimmat erot Android käyttöjärjestelmään?

Vastaa
Jeejei
Jeejei

11

Mites tekstinsyöttö, onko esim. tekstiviesteissä tarjolla "normaaleista" puhelimista löytyvää numeronäppäimistötyylistä vaihtoehtoa jota olisi helpompi käyttää yhdellä kädellä kuin QWERTYä?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Fornjotr (vahvistamaton)

12

Voiko puhelinta käytää tietokoneen modeemina PC Suiten/Ovi Suiten kautta Bluetoothin yli helposti?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
LaruX (vahvistamaton)

13

Onko laitteessa tukea Funambol (SyncML) synkronoinnille (clientti?)
Tämän lähteen mukaan Maemo5 sisältäisi suljetut binaarit Funambol yhteensopivuudelle. http://cool900.blogspot.com/2009/11/clos...in-maemo-5.html

Jos ja kun Funambol tuki on (jo nyt) miten sitä käytetään. Itse olen kiinnostunut synkkaamaan Funambolin avulla OSX:n kalenterit sun muut N900:n kanssa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jule (vahvistamaton)

14

Tämänhän sai kiinni telkkuun. Haluaisin maalle läppärin korvikkeen, jossa olisi ulkoinen näyttö ja bluetooth näppis. N900 tarjoaisi siis keskusyksikön, massamuistin ja nettiyhteydet.

Millainen kokoonpanon pitäisi olla? Joku HD telkku ja Nokian bt näppis ehkä.

Vastaa
rtahtinen
rtahtinen

16

Onko N900:ssa tukea Office-tiedostoille (myös uusille docx etc)?

Löytyykö Remote Desktop-clienttia tai vaikuttaako edes mahdolliselta että sellaisen tuohon saisi?

Yleisesti ottaen käyttökokemukset/näkemykset miten tuo sopii yrityskäyttöön, onko mitään etua verrattuna esimerkiksi E90:een?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke (vahvistamaton)

17

N900:sta on sanottu, että siinä olisi jokin ratkaisu jolla näyttö on huomattavasti kirkkaamman oloinen päivänvalossa. Voisitko verrata n900:n näyttöä esim. n97:n näyttöön kirkkaassa päivänvalossa?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke (vahvistamaton)

19

Saakohan n900:n kikkailtua myös bluetooth-hiiren kiinni? Näppishän kyllä onnistuu, mutta hiiri olisi aika päheä video-ulostulon kanssa.

Vastaa
Tomppa12
Tomppa12

20

Voikos tuohon asentaa vaihtoehtoisia käyttiksiä? Debianin, Ubuntun tai SHR:n esimerkiksi jos siitä on ARM-väännös? Tai mitä niitä nyt vanhoille tableteille sai.

Se on-screen näppis tosiaan kiinnostaa ja kaukosäädinhän tuossa oli? Onko se lähetin reunassa, jotta sitä voi käyttää kuten kaukosäädintä yleensä vai miten?

Voiko tuon synkronoida Evolutionin kanssa (kalenteri, sähköposti, yhteystiedot, yms.)? Tämä Evolution on siis Gnomen sähköpostiohjelma.

Saako tuohon Maemo 6:n kun se ilmestyy?

Onko tuossa jotain Javaa (ME ja/tai SE), jotta siihen saa Opera Minin Betan (jos sattuu kaipaamaan)?

Ja mikä tärkeintä (ja mihin voi olla vaikea vastata) milloin sen saa minun kukkarolleni käypään hintaan? ;)

Jos muistan vielä jotain niin kysyn lisää (enkä seuraa näitä kymmeniä viestejä sähköposti muistutuksilla).

Vastaa
Stfu
Stfu

21

Millainen Microsoft Exchange Server synkkaustuki:
-Mailit
-Kalenteri
-Taskit
-Kontaktit
-Jaettu osoitekirja
Onko testattu toimivaksi?

Entä Google Apps / Gmail? Onko applikaatiota vai pelkkä selain/imap?

Vastaa
Stfu
Stfu

22

Millainen Microsoft Exchange Server synkkaustuki:
-Mailit
-Kalenteri
-Taskit
-Kontaktit
-Jaettu osoitekirja
Onko testattu toimivaksi?

Entä Google Apps / Gmail? Onko applikaatiota vai pelkkä selain/imap?

Vastaa
chardi
chardi

24

Minkälainen Media playeri tuohon on ympätty: Mille tiedosto muodoille löytyy tuki ja voiko tukea lisätä.. Esim Divx Xvid DVD mp3 Ogg etc...

Voisitteko kokeilla Videon pyörittämistä esim kotikutoisen divx, xvid tai vastaavan pyörittämistä TV ulostulon kautta.

Millaiset mahdollisuudet on estää tai muokata vastauksia. Eli siis kun joku soittaa kun olet tekemässä jotain tärkeää niin onko mahdollista että tiettyjen ohjelmien ajo menee puhelin ominaisuuksien päälle siten että ohjelma ei kaadu tai vaihdu automaattisesti puheluun. Voiko itse määritellä tärkeys asteet.... Esim , etäyhteys ei saa katketa bluetoothilta tms jos tekee jotain vaikka tulisi puhelu vaan puhelu menisi vastaajaan...

Luulen että maemoon saa kyllä jonkin tyyppisen etätyöpöytä mahdollisuuden...?

Voitteko kokeilla että onko make yms muut linux komennot käytössä että onnistuuko omien ohjelmien kääntäminen tälle?

Olisi harvinaisen kiva kun saisi esim "Dropboxin" toimimaan tuohon kännykkään että saisi suoraan sitten kuvat laitettua backup serverille kun wifi yhteys on käytössä.

Vastaa
weski
weski

25

Miten tuo kosketusnäyttö on käytettävyydeltään? Tavallista Nokian tasoa, vai onko se parantunut siitä? Apple on valitettavasti mielestäni tässä(kin) ison harppauksen edellä.

Vastaa
MViktor
MViktor

26

Kun missään en ole nähnyt mainintaa, toimiiko tuossa kalenterin, muistilappujen, yhteystietojen synkkaus SyncML:llä? Eli onko tukea tuolle?

Vastaa
MoZar
MoZar

28

Saako Maemo Browseriin MoZilla Weaven?

Tiedän, että Fennec on tulossa myös tälle laitteelle, ja siinä se on saatavilla.. mutta koska n900:sen oma selain perustuu myös firefoxiin, niin kiinnostaisi tietää saako siihen samoja plugareita.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
LaruX (vahvistamaton)

29

@MViktor: kyllä toimii, mutta vain BT/USB-yhteyden yli (näin on todettu talk.maemo.org foorumilla).. Itselläni on pistänyt tosin silmään myös Funanmbol-binäärit (SyncML OTA) (katso kommenttini ylempää), mutta onkos Funambol tuettu vai ei niin sepäs on vielä auki.

Lisäksi voit synkata esim. Google Kalenterin käyttäen Exchange-clienttiä..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
LexMokia (vahvistamaton)

30

Voiko tämmöisen LexMokia paskaläjän jättää ostamatta..........................

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jarppa (vahvistamaton)

31

Onko tuo uusin firmis auttanut flash-videoiden pyörittämiseen?

Vai onko edelleen niin että se on youtube mikä toimii ja muualla sitten pätkii niin penteleesti. Edelleen kiinnostaisi voiko hulua, ruutua tms. ajatellakaan katsovansa tuon kautta kun niissä ei käsittääkseni mitään mobiiliversiota ole tarjolla. Niin ja ymmärsikö tuo noita perus 3g-videoformaatteja?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jarppa (vahvistamaton)

32

Tarkemmin vielä niin että missä menee se raja. Minkä palveluiden flash-videot pyörivät vielä sujuvasti ja mitkä eivät. Entä oletteko kokeilleet flash-pelien pelaamista?

Vastaa
Tesno
Tesno

33

Millaiset kielivalintavaihtoehdot puhelimessa on/voiko kielen muuttaa miksi tahansa maapallon kieleksi? Entä voiko näppäimistön layouttia muuttaa minkä tahansa linuxin tapaan esim. us-näppikseksi, josta löytyy ne kaikki neljä suuntaohjainnappia.

Vastaa
MViktor
MViktor

35

@LaruX: No voi *sensuroitu*, pitää siis odottaa kehittymistä, että toimii verkon ylitse, en siis luovu vanhasta E61:stä, vielä.

Vastaa
EmDzei
EmDzei

36

Kysymykset #23 ja #24 olivat myös mielessäni ja lisäisin näihin vain, että osaako playeri sitten subit (lue: testityksen)?

Ovi Mapsista en ole saanut tietoa osaako se hyödyntää kartan kääntämistä magneettikompassin avulla, niin kuin iPhonen Google Maps osaa uusimmassa OS versiossaan. Ts. tavallinen tapa on näyttää kartta staattisena vaikka kulkisitkin länteen, etelään tai itään.

MMS:n poisjättö ei ole mielestäni puute, koska se on samaa huuhaata kuin tilastatukset Twitterissä eli noita akkojen juttuja. Mutta onhan luurissa sitten copy & paste -toiminto kuitenkin?
------------------------------
Kukaan valmistajista ei ilmeisesti uskalla tehdä puhelinta, jota voisi päivittää kuin standardiyhteensopivaa PC:ää jälkikäteen esim. myöhemmin nopeammalla 1 GHz prosessorilla, kapasitiivisella näytöllä ja esim. paremmalla kameralla (kenno & objektiivi). Muutoinhan N900 vaikuttaakin ihan hyvältä..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tcl (vahvistamaton)

37

Onko näyttö pystytilassa vain silloin kun puhutaan, vai onko pystytila myös esim. osoitekirjalle?

Saisko kuvan virtuaalinäppäimistöstä?

Onko soittimessa mitään kätevää hakua artisteille/kappaleille?

Kuinka hyvin ja pitkälle FM-lähetin toimii?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
streamer2 (vahvistamaton)

38

Olisi mukava saada vaikka joku pikaopas juttuun mukaan misä esitellään tärkeimmät asiat laitteeesta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Komppa (vahvistamaton)

39

Kysymykseen #36 viitaten: onko laitteessa (magneettista) kompassia?

Vastaa
tsupatsuu
tsupatsuu

41

Miten pyörii youtube-videot kun laitetta rasittaa hiukan tai ei ollenkaan? Ja miten pyörii, pienessä rasituksessa? Rasituksella tarkoitan moniajon käyttöä.. (Ehkä itsestäänselvyys, mutta selvennykseksi nyt :)) Olisiko mahdollista saada videota tästä.. Kun youtubesta löytyy noita videoita joissa se pyörii ja sit joissakin taas tökkii niin pahasti että.. :S

Vastaa
meripihka
meripihka

45

Miten äänenvoimakkuus meluisassa ympäristössä? Maalauksen tms laatu eli jos naarmuttaa kolikolla/avaimella, hilseileekö? Valmistusmaa? Pyörittääkö Youtube 1080HD-videoita? Toimiiko tvkaista.fi ? Onko helppoa kääntää esim openoffice ?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
anonyymi (vahvistamaton)

47

Onko näppis taustavalaistu?

Toimiiko 10 megainen hspa jo dnalla?

Saako luurin kiinni wlan-purkkiin yhteyden jakamista varten?

Vastaa
spect
spect

49

Hei !

Ja kiitos jo ennakkoon. Olisi semmoinen kysymys. Miten saisin toimimaan U remoten Puhelimessa. Löysin N900 sovellusten hallinnasta tämän ohjelman ja ainakun yritän käyttää sitä siihen tulee teksti missä lukee...There was an error connecting to the server : host requires authentication . Jos saisi apua tähän olisin kiitollinen.
Eli siis kunnolliset ohjeet miten sen saa toimimaan

Vastaa
spect
spect

50

Hei !

Ja kiitos jo ennakkoon. Olisi semmoinen kysymys. Miten saisin toimimaan U remoten Puhelimessa. Löysin N900 sovellusten hallinnasta tämän ohjelman ja ainakun yritän käyttää sitä siihen tulee teksti missä lukee...There was an error connecting to the server : host requires authentication . Jos saisi apua tähän olisin kiitollinen.
Eli siis kunnolliset ohjeet miten sen saa toimimaan

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
samis52 (vahvistamaton)

51

Hankittu nokia n900 2/2010. Puhelimen näyttö pimahti eilen 2.11.2010 ykskaks.
Näytön vasemmassa yläkulmassa sisäinen särö, joka näyttää näytön olevan rikki?
Puhelimeen ei ole kohdistunut minkäänlaista fyysistä väkivaltaa, eikä ole pudotettu lattialle. Puhelimessa ei ole naarmun naarmua, josta voisi päätellä että jokin ulkopuolinen olisi aiheuttanut rikkoutumisen. Miten nokia suhtautuu tälläseen vaurioon, koska puhelin sanoi työsuhteen irti yksipuolisesti? (HUOM! TAKUUTA JÄLJELLÄ RUNSAASTI)
Puhelin lähetetty nokian huoltoon 3.11.2010
P.S Puhelinta pidetty aina paidan rintataskussa, jotta siihen ei kohdistuisi minkäänlaisia painaumia ja sisällä puhelimen paikka on pöydällä. Saisinko pikaista vastausta ongelmaani ja miten paljon on tälläisiä tapauksia, jossa näyttöjä on uusittu ja kuuluuko takuun piiriin vai kenelle?
Yhteistyö terveisin, samis52

Vastaa
Hypotic
Hypotic

52

Terve

N900 ja bluetooth kuulokkeet, eikö puhelin tue toimintoa, äänikommennot? eli hf:stä kun painaa nappia niin muissa nokialaisissa antaa sanoa henkilön nimen kelle haluaa soittaa ja puhelin soittaa, tässä ilmeisesti ei toimi?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.