Olen jo yli kuukauden ajan saanut kuulla, kuinka koneen sisältä kumpuaa ärsyttävää särinää, joka yltyy huippuunsa kun esim. avaan minkä tahansa ohjelman tai scrollaan nettisivuja ylös/alas. Kun avasin koneen sen ollessa käynnissä, varmistuin 99 prosenttisesti, että vika on virtalähteessä. Nyt se särinä on taas vähän laantunut, mutta tahdon silti päästä siitä eroon. Nyt siis kysyisin: voiko virtalähde päästää tällaista ikävää ääntä?
Voi virtalähde pitää kaikenlaisia ääniä ja yleensä se tietää sitä, että ei mene kauaa kun powerisi sanoo irti yhteistyösopimuksensa. Yleisimpiä ääniä ovat vinkuminen ja siritys, jotka ennakoivat poksahdusta.
Minullakin oli taannoin ongelma särinän kanssa. Itsekin aluksi ajattelin että se on poweri, mutta se olikin näytönohjaimen vakiotuuletin. Ne hajoilevat usein.
Mulla sirisi edellinen kone 2 vuotta minkään hajoamatta. Ei oo välttämättä vaarallista, ärsyttävää kylläkin.
Eli ei ollut siis mikään tuuletin tai muu rikki? Saattoi olla sitten pelkkää resonointia. Kenties aiheutuen jostain (löysästä) ruuvista tai muusta. Pieneen resoon yleensä auttaa koneen koputtelu ja/tai pieni liikuttelu.
niin no siis jos nyt ajatellaan, että virtalähteen tuuletin pitää tuollaista ääntä, niin on aika selvä, ettei se ikuisesti kestä. Kun se menee rikki niin virtalähde on jonkin asteen riski osille ja yleensä turvallisuudelle. Itse tarkastaisin kaikki ruuvit ym. ettei mikään missään vain tärise tai vastaavaa. Kun olisin varmistunut virtalähteen viallisuudesta, koittaisin lähettää liikkeeseen rma:ta ja jos ei millään otettaisi vastaan, niin ostaisin vain uuden. Itse olen sen verran paranoidi, etten uskaltaisi tuollaista poweria pitää käytössä.