Juuri myyntiin tulleelle Nokian N96:lle heti päivitys

12
Markus Lehtiniitty

Juuri myyntiin tulleelle Nokian N96:lle heti päivitys
Kerroimme kaksi päivää sitten Nokian uuden lippulaivamalli N96:n saapuneen kauppojen hyllyille.

Nyt N96:lle on kuitenkin julkaistu jo ensimmäinen ohjelmistopäivitys. Uuden ohjelmiston versionumero on 11.018. Uusi ohjelmistoversio ei tuo mitään uusia ominaisuuksia. Se keskittyy ainoastaan korjaamaan tiedettyjä bugeja ja parantamaan yleisesti N96:n toimivuutta.

Parannuksia ohjelmistossa on tehty esimerkiksi näytön käyttäytymiseen puhelun aikana, videopuhelujen toimivuuteen sekä kameran kuvanlaatuun ja nopeutettu esimerkiksi viestinvastausnäkymän avautumista.

Uudestakin ohjelmistosta löytyy vielä paljon erilaisia bugeja, kuten puhelimen kaatuminen videopuhelun aikana, jos ääntä hiljennetään ja palautetaan äänet useita kertoja.

Englanniksi tietoja uuden version uudistuksista ja ongelmista löytyy Symbian Freak -sivuston artikkelista. Uusi ohjelmistoversio on saatavilla ainakin Nokian Device software update -palvelun kautta. Lisäksi N96:n voi päivittää myös matkapuhelinverkon kautta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (12)

Anonyymi käyttäjä
No lol (vahvistamaton)

2

No lol, melkein joka puhelimessa on bugeja. Ja ihan hyvä että niitä korjataan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
lol lol (vahvistamaton)

3

Se, että kaikista puhelimista löytyy bugeja, ei tee asiasta yhtään sen hyväksyttävämpää. Sellaista ei kuluttajien tulisi sallia. Suurin osa kuluttajista vain on niin tyhmiä, että laite pitää saada heti kouraan sen tultua markkinoille, vaikka nykyään kaikki laitteet tulevatkin myyntiin huonosti testatulla ja kekeneräisellä softalla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
rety (vahvistamaton)

4

Jospa laitteet sen takia ennen vanhaan toimivat miten toimivat, koska ei ollut bugien korjauksia ja uusia ominaisuuksia. Tuskin softat silloin olivat sen parempia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepjep (vahvistamaton)

5

"uusia ominaisuuksia"

Vanhemmissa puhelimissa on vähemmän toimintoja. Se tarkoittaa saman tien vähemmän koodia, vähemmän mahdollisuuksia virheille. Koodia on enemmän, virheitä on lukumääräsisesti enemmän.

Suhteutettuna "virheprosentti" pyörii varmasti samoissa lukemissa kuin ennen.

"Sellaista ei kuluttajien tulisi sallia."

Todellisuus on se, että kaikki ihmiset tekevät virheitä, kukaan ei ole täydellinen: ei se koodari joka puhelinta vääntää, eikä myöskäään herra (tai rouva) lol lol. Voihan sitä olla hyväksymättä virheitä, mutta ei se tuo itselleen muuta kuin hampaiden kiristelyä ja kiroilua.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
4lp1 (vahvistamaton)

6

Ominaisuuksiahan nuo.. Esim. Tuo videopuhelun aikana kaatuminen, kun rämplää volyymiä. Puhelin luulee, ettet ole siihen tyytyväinen, ja sulkee itsensä hetkeksi, että ehtisit rauhoittua :')

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Pietilä (vahvistamaton)

7

Millon tulee suomenkielinen? Ei nimittäin ainakaa tätä löydä toi, nokian oma updater juttu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
qwark (vahvistamaton)

8

Olisi kyllä mahtava saada tämä päivitys mutta ei löydä updateri tätä...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Toni (vahvistamaton)

12

joo ei löydä päivitystä ei sitte millään!!!!Olis kova sana!!!!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.