Elikkäs mulla on tässä n.~2v vanhassa koneessa "ATi RADEON 9550" näytönohjain ja epäilen että sillä on jotain tekemistä koneessani ilmaantuvien ongelmien kanssa. Ongelmani on yksinkertaisesti että näyttö pimenee ja äänet katkeavat, eli aivan kuin kone olisi tiltannut, mutta koneen valot palavat ja hyrisee normaalisti. Toinen samantapainen ongelma on se että kaikki näytöllä vain pysähtyvät. Kuten ongelmassa 1. kaikki äänet katkeavat ja kone kuullostaa normaalilta, mutta kaikki näytöllä oleva pysähtyy paikoilleen eikä hiiri tai mikään likku/reagoi. Nyt sitten ennen kuin vien koneen korjattavaksi, ajattelin kysyä teidän mielipidettänne? Mitä mieltä olette? Johtuuko kyseinen ongelma näytönohjaimesta, vai jostain muusta? Kone on ollut 2 kertaa aiemmin huollossa. 1. kerran liiallisen kuumenemisen takia (joka johtui suuresta pölykertymästä prosessorissa) ja 2. prosessoriin olu jotenkin joutunut ruuvi tai mutteri joka oli polttanut emolevyn. Vastauksilla ei ole mikään erityinen kiire, sillä kone toimii tavallisessa käytössä, kuten internetin selaamisessa, chattailyssä yms. moitteettomasti. Ainoastaan kun käynnistää hieman enemmän tehoja vievän prosessin (kuten esimerkiksi jonkun pelin) kone saattaa tehdä temput ja täytyy käynnistää uudelleen. Kiitos kaikille vastaajille! P.S Laitoin tän viestin tähän osioon sen takia koska muaalla sihen ei kukaan vastaa mitään. ja liittyyhän toi näytönohjain peleihinkin
Eipä mitään varmaa voi vielä tuon perusteella sanoa, ongelma voi olla niin softa kuin rauta puolellakin. Oma emolevy meni aikoinaan hajalle heikon tuuletuksen takia = kondensaattorit alkoi vuotaa (ennen virallista hajoamista teki pitkään käyttiksestä epävakaan), eli jos koneesi on vielä sinulla olisi aika googlaa kondensaattori ja tarkistaa niitten päät. Mites nuo lämmöt yleensä?
Onko kyseessä pakettikone? Kaveri osti jonkun aikaa sitten pakettikoneen missä oli samaa ongelmaa, kun ei korjaantunut vaikka kävi 2 kertaa huollossa, kaveri palautti koneen ja kasasin sille uuden, itse kasattu on toiminut moitteettomasti. Toinen tapaus on veljelläni oleva pakettikone, toimii muuten hyvin, mutta jos koittaa pelata, tulee vastaavaa ongelmaa. Loppupäätelmä, älä osta pakettikonetta jos tahdot pelata, tuppaavat käyttämään niissä mahdollisimman halpoja ja huonolaatuisia osia.