kannettavastani on muisti alkamassa olemaan täynnä ja haluaisin hankkia lisää muistia joko ulkoisen tai sisäisen kovalevyn avulla. Minua kiinnostaa kumpi olisi halvempi/helpompi tapa lisätä muistia. Haluaisin myös tietää että mikä pyörimisnopeus ja välimuisti olisivat riittävän hyvät esim. elokuvan katsomiseen suoraan kovalevyltä vai ovatko ne jo tarpeeksi hyviä kaikissa markkinoilla olevissa laitteissa?
se on tilaa, ei muistia. Kannattaa hankkia kannettavaan ulkonen, kun on niin vaikea siihen vaihtaa kiintolevyä, ulkoset kiintolevyt on kyllä vähän hitaampia.
On kovalevytilakin muistia, tavallaan. Komppaan tätä, lisäksi säästyy vaihtelemisen ja uudelleenasentelun vaivalta. Kyllä kovalevyiltä pystyy nykyään katsomaan leffoja ja kuuntelemaan musiikkia ihan heittämällä. Käyttöjärjestelmää ei [välttämättä kannata yrittää asentaa ulkoiselle levylle, mutta muussa käytössä ne kyllä pelaavat vallan mainiosti. Haluatko kannettavaa vai normaalia levyä? LaCien 500 gigainen levy 90 euroa Tuo on siis mainitsemani "normaali" levy, ja vaatii erillisen virtalähteen, lisäksi on olemassa 2,5 tuuman levyjä, jotka saavat virtansa USB-väylästä, Ovat jonkin verran arvokkaampia kuin perinteiset 3,5-tuuman levyt. Noissa 2,5-tuuman levyissä olen törmännyt myös siihen, etteivät ne välttämättä saa emolevyltä tarpeeksi virtaa toimiakseen, jolloin ne vaativat väliin USB-hubia ulkoisella virtalähteellä.
Asian vierestä: Kiintolevyähän ovat ns. massamuistia (ja tiedot säilyvät myös sähköjen katketessa), koneessa olevaa RAM-muistia taas sanotaan keskusmuistiksi (jonka tiedot tyhjentyvät koneen sammuessa). Molemmat tyypit siis "muistavat" tietoa ja ovat sinänsä muistia. "Muisti täynnä" sanontaa ei silti yleensä käytetä kovojen, vaan keskusmuistin, yhteydessä. Sitten itse asiaan: Kiintolevy on monessa läppärissä melko helppo vaihtaa isompaan, mutta mallista riippuen ongelmiakin voi tulla (IDE vs. SATA vs. SSD-liitäntä, koneessa "vaihtoluukku" vai ei, BIOSin mahd. rajoitukset, takuu, ...). Ulkoinen kovo USB2-väylään on helppo, edullinen ja riittävän nopeakin vaikka elokuvien katsomiseen, mutta konetta siirreltäessä hankala. Kovojen sisäiset levyt (2.5":n kokoiset) pyörivät nykyään tyypillisesti n. 4200 rpm, mikä on selvästi vähemmän kuin 3.5":n levyjen 7200 rpm. Tämä näkyy pidempänä hakuaikana ja huonompana tiedonsiirtonopeutena. Uusien levyjen välimuistin koko ei oikeasti liene ongelma suorituskyvyn kannalta. Pöytäkoneen levyt ovat siis kyllä nopeampia, mutta ero ei liene elokuvien katselussa merkittävä. Ulkoisia USB-levyjä saa sekä 2.5" että 3.5":n koossa, ensimmäiset saavat yleensä sähkönsä USB-liitännästä, jälkimmäiset tarvitsevat oman virtalähteen (entistäkin hankalampi siirrellä).
Joo kyllä hyvin pystyy kattoo leffoi, mul on halpis- ulkonen kovo ja kaikki noi toimii, pelit kyllä joskus jää jumiin, mutta niitäkin on kyllä tuolta ulkoselta pelattu. Niin ja, on se muistia kyllä sekin tavallaan, mutta yleensä jos sanotaan että "ostan koneeseen muistia" niin tarkotetaan keskusmuistia, selvempi tapa on sanoo tilaa tai kapasiteettia kiintolevytilasta, muistia sitte keskusmuistista (poikkeuksena ainaki mulle muistitikku on silti muistitikku =D)
Ulkoisten kiintolevyjen tiedonsiirtonopeus ei tiedossa. Mutta mitenkä nyt kovo (=kovalevy, kiintolevy) huonompi olisi leffan katseluun kuin dvd. Pelitkin latautuu huomattavasti nopeammin kovolle asennettuna tai levyimagesta. Ja leffoissa jä kovoon kopioituna se dvd-aseman pyörimishurina pois metelöimästä.
Minulla on hyviä kokemuksia Seagaten 500GB 7200rpm ulkokovosta. Vähän kalliimpi kuin normaali 500GB:nen, mutta 7200rpm takaa nopean tiedonsiirron(yhtä nopea kuin normaali sisäinen kovalevy).
totta. Niin mutta joo vastaampas nyt tässä ihan tohon kysymykseen mitä tää on esittäny. Eli kannattaa hankkia ulkonen mun mielestä, se on sulle helpompi, nykyään jo ulkosissa on rpm monesti 7200RPM (sama ku yleensä sisäsissä), eli sen verran nopee kantsii olla, hakuaika on monissa budjetti-ratkasuissa 11ms, mut esim WD elementsissä on 8,9, kai se hakuaika voi olla ihan hyvin sen 11 (sisäsissä on yleensä 8,9ms). No mä en uskalla sanoa ettei muistilla oo yhtää vaikutusta, mut ei ka sillä niin paljo oo ku pyörimisnopeudella, eli 8mb on varmaan ihan passeli. Oon ymmärtäny itte asian niin, että jos on esim. kaks kovoo muuten kaikki saman specsit, mutta toisessa on vähemmän tilaa kun toisessa, niin se jossa on vähemmän tilaa, on hippusen nopeempi. Tässä ehdotuksia: http://www.jimmspc-store.fi/tuote/WDE1U4000E?classid=3&groupid=104&subgroup=13103 http://www.jimmspc-store.fi/tuote/WDH1U3200E?classid=3&groupid=104&subgroup=13103 http://www.jimmspc-store.fi/tuote/WDH1CS5000E?classid=3&groupid=104&subgroup=13103
Ei pyörimisnopeus ainoa tiedonsiirtonopeuteen vaikuutava ole. SATA väylä pieksee USB:n helposti nopeudessa. Ulkoinen on helppo kytkeä muihinkin koneisiin, kuin kannettavaan. eikä tarvi kantaa kannettavaa mukana silloin. Kannettava voi olla vaikea avata yms. Vaihdettu isompi kovo -> kulkee yhdessä laitteessa kaikki.