Appiukon kone teki tenän. Ensin käynnistyi windows logon ilmestymiseen asti, sitten sammui. Teki samaa muutaman kerran. Nyt ei laske edes alkuteksteihin, vaan käynnistää itsensä jatkuvasti uudelleen. Koneeseen tehty; *Biossin resetointi *Kaikki johdot katsottu, että ovat kiinni. *Muisti kammat testattu erillään. *Testattu ilman näytönohjainta - integroidulla testattu. Tuulettimet pyörivät normaalisti ja kovokin toimii normaalisti (?tai ainakin värisee hieman kuten pitääkin?).. Joten, olisiko vika tuossa powerissa vai onko emo tehnyt tenän. Uusi lisä muistikampa tuohon on hommattu viime viikolla, alkuun toimi ihan normaalisti ja hyvin, ja nyt eilen/tänään tehnyt näin.
No viikonloppuna pääsee testaamaan toista poweria. Mitenkäs emolevyn paristo? Voiko se tehdä tälläistä.. edit; kyseessä 2-3 vuotta sitten ostettu kone, mutta mielestäni Erittäin vanha tekniikka, esim. biospäivitys on vuodelta -00/01, eikä kyseistä valmistajaa enää edes löydy.
Kerropa vähän tietoja koneesta. Emon merkki, malli, prosessori, muisti. Jos emon patteri loppuu, niin kone vain ilmottaa, että se on tyhjä. Eli ei se tuota aiheuta. Eli, jos ei powerin vaihto auta, on luultavasti emossa vikaa. Tai sitten prosessorissa?
Tuossa näkyy koneen emo ja prossu. Nykyään siinä kylläkin on keskusmuistia 1024MB. Niin, powerin vaan tosiaan pystyn omasta koneestani ottamaan, että testaa sitä. Prosessorini ei käy tuon emon kantaan, ja toisinpäin. Edit; tosiaan viime sunnuntaina koneeseen tuli uusi muisti, toimi ihan hyvin tähän asti, joten voihan se olla että oli vanhalle virtalähteelle (Vain 250W!) liikaa. Ja tähänhän hommattiin käytetty PowerColor Radeon 9600 Pro 128MB AGP + ATI Silencer 2 jotain yli kuukausi sitten.
Joo voi olla, ettei toi 250W poweri jaksa pyörittää tota. Tästä emosta siis kyse? http://www.pcchips.com.tw/PCCWeb/Products/ProductsDetail.aspx?DetailID=343&MenuID=24&LanID=0 Tuolta pitäisi saada ajuritkin siihen. Edit: Jaa ei toimikaan. No tuolta vissiin saa http://drivers.softonic.com/ie/18772/PC-Chips_M863G_V5.1A
No ei se vika oikein selvinnyt, että missä se oli. Ostettiin uusi emo,prossu sekä poweri. Vanhalla kokoonpanolla ei laskenut edes biossiin, ja uudella laski, muttei käynnistänyt windowsia. Piti formatoida C asema ja asentaa windowsi uudelleen, jotta lähti toimimaan. Vanha kovalevy on vielä käytössä, sitä ei uusittu, ja kerta se nyt toimii niin tuskin oli siinäkään vikaa.
Kyllä kokeiltiin, tuulettimet pyöri, eikä mitään muuta tapahtunut. Se taisi samalla hajottaa sen uuden muistin siitä, koska otin itselleni sen muistin käyttöön, eikä se toimi minun koneessa, vaikka on samanlainen muisti kun edellisetkin.
Kyllä kokeiltiin, tuulettimet pyöri, eikä mitään muuta tapahtunut. Se taisi samalla hajottaa sen uuden muistin siitä, koska otin itselleni sen muistin käyttöön, eikä se toimi minun koneessa, vaikka on samanlainen muisti kun edellisetkin.