Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gekkuli:
Eli ongelmana siis se, että erityisesti hieman vanhemmilta CD-levyiltä ripatut kappaleet ovat todella hiljaisia. Varsinaisestihan ongelma ratkeaa niin että vääntää kaiuttimesta hieman nuppia kohti kaakkoa. Häiritsevä tekijä on sitten kun kaikki kappaleet ovat Winampin playlistissä ja joidenkin kappaleiden äänenvoimakkuus on huomattavasti toisia pienempi. Mistä ensinnäkin johtuu että vanhemmilla CD-levyillä musiikki kuuluu hiljaisempana ja onko olemassa keinoa jolla saisin mp3:sten äänenvoimakkuutta muutettua?
Vanhemmilla levyillä ääntä ei ole "raiskattu" niin pahasti, kuin 2000-luvulla julkaistuilla levyillä. Nykyinen trendi on masteroida levy niin kovaääniseksi kuin mahdollista, sillä suurempi äänenvoimakkuus kuulostaa äkkiseltään paremmalle. Todellisuudessa asia ei tietenkään ole niin. Huonoilla kaiuttimilla huonosti masteroidun raidan eroa ei välttämättä huomaa, mutta paremmilla laitteilla ongelman huomaa varsin helposti.
Ongelmalle on olemassa myös nimi, ja se on
loudness war. Ja jotta pointtini ei jäisi pelkästään kuivan tekstin varaan, niin asiasta on olemassa myös erittäin havainnollistava
video.
Eli toisin sanoen, uusista levyistä puuttuu dynamiikka aivan täysin. CD-levyn suurin mahdollinen dynamiikka on noin 96dB. Eli niin kauan kuin äänenvoimakkuus levyllä on kyseisen lukeman alle, ei
taajuuksien leikkautumista tapahdu. Valitettavasti suurin osa nykyisistä levyistä on masteroitu niin, että äänenvoimakkuus on jopa yli 100dB, eli kaikki dynamiikka on mennyttä.
Tässä on tarkasteltu Depeche Moden albumia, jossa äänenvoimakkuuspainotteinen masterointi on selvä ongelma.
Yleisesti 89dB pidetään jonkinlaisena standardina CD-levyjen voimakkuudelle. Vanhemmat levyt ovat aika lähellä kyseistä arvoa ja ne kuulostavatkin yleensä huomattavasti paljon paremmalle, kuin uudet, "raiskatut" levyt. Red Hot Chili Peppersien "Californication"-levyä pidetään yleisesti esimerkkinä siitä, miten levyjä
ei pitäisi masteroida.
Tietokonetta käytettäessä eri äänenvoimakkuuksien tasaamiseen on olemassa ratkaisu. Ratkaisun nimi on
ReplayGain. ReplayGain tasaa äänenvoimakkuserot 89dB:n kohdalle oletuksena.
foobar2000 sisältää natiivin tuen ReplayGainille, myös WinAmpiin on olemassa ReplayGain-plugin, mutta oma suosikkini on ehdottomasti foobar2000.
ReplayGain sisältää kaksi eri tapaa skannata tiedostoja:
Track gain tai
Album gain. Track gain tasaa kaikki äänenvoimakkuuserot, mikä on kätevä sellaisella soittolistalla, joka sisältää kappaleita eri albumeilta. Album gain tasaa äänenvoimakkuuden 89dB:iin säilyttäen albumin sisäiset äänenvoimakkuuserot. Eli jos albumissasi on jokin kappale tarkoituksella hiljaisemmalla kuin toinen, album gain säilyttää tämän eron. Jos käytät fb2k:ta, niin kannattaa skannata kappaleet käyttäen album gainia, sillä se laskee kappaleelle molemmat arvot, sekä album gainin, että track gainin. Soittimen asetuksista voi valita kumpaa menetelmää käyttää.
On myös syytä huomata, ettei ReplayGain pilaa ääntä ollenkaan, sillä on muokkaa äänenvoimakkuuksia häviöttömästi. Toisin kuin MP3Gain-niminen ohjelma, foobar2000 lisää ReplayGain-tiedot tiedoston tageihin, joten ReplayGain-tiedot voi aina halutessaan poistaa.
Jos jokin asia jäi vielä epäselväksi, niin älä epäröi kysyä.
Edit: MP3Gainin uudemmat versiot säilövät ReplayGain-datan tageihin, samaan tyyliin kuin foobar2000.