Ennenkuin pääsen kysymykseeni, on kerrottava, että oma kuvaamiseni on ollut ammattiini liittyvää niinä aikoina, jolloin ei ollut vielä digikameroita. Olen siis oppinut - jopa opettanut - kuvamaan tavallisilla filmikameroilla. Niillä kuvaamisessa oli tärkeätä paitsi kameran tekniikan tunteminen ja hyväksikäyttö, myös kuvauksellinen näkemys. Kuvataan kohdetta tarpeeksi läheltä - rajataan se vamiiksi - otetaan huomioon taustat kohteille, vältetään - jos ei tehokeino - vastavaloa, pidetään kamera vakaasti ja vaativissa olosuhteissa jalustalla, otetaan lähikuvia jopa makrokuvia, etsitään kuviin värejä, rytmiä, jännitteitä jne. No nyt on nämä digikamerat ja nillä kuvaamista palvelevat kuvankäsittelyohjelmat. Joten kysymyksiä: Onko nyt unohdettu "tekniikan huumassa" perinteiset kuvaamisen keinot? Ohjataanko ihmisiä vain räiskimään ja sitten kuvankäsittelyllä yritetään parantaa kuvia? Mitä voidaan tehdä hyvälle kuvalle hyvällä kuvankäsittelyohjelmalla (en tarkoita valmistamista painatustarkoituksiin tms. ammattimaista käsittelyä)? Mitenkään en väheksy mittavaa kehitystä digikuvaamiseen tai kaipaa takaisin filmikameroiden aikoja! Onhan nyt kuvien ottamiseen, säilömiseen ja esittämiseenkin paljon enemmän hienoja mahdollisuuksia. Ennen kaikkea kuvien saaminen "valmiiksi" tai lopulliseen käyttöönsä on nyt nopeudeltaan aivan eri luokka kuin ennen. Peräänkuulutan vain ihmisen, kuvaajan, taitoja hienon tekniikan lisänä ja ihmettelen, voiko tekniikalla niitä kaikkia korvata. Eikö "hyvä kuva" ole edelleenkin hyvä näkemys ja otos aiheestaan?
Itse pari vuotta harrastuspohjalta kuvannut, ja mielestäni hyvä kuva on edelleenkin hyvä kuva. Muokattu on aina muokattu ja jo nykyajan "helpot" ohjelmat mahdollistavat peruskäyttäjille jotakin ja paremmat ohjelmat experteille kaiken. Periaatteessa kuva voidaan rakentaa vaikka tyhjästä, mutta silloin se ei ole valokuvausta. Ehkäpä ero onkin juuri siinä. Kuvataide, hienot 3D kuvat ja valokuvat ja niiden suhde ja rajat. Missä menee raja kuvataiteelle ja digikuvalle? Mitä kuvalle saa tehdä, että se on silti digi-/valokuva? Itse lähinnä säädän värejä ja valoja kuvissani. Myös kevyttä muokkausta, jos kuva on tarkoitus tulostaa tiettyyn tarkoitukseen, on mukavempaa ettei punaiset silmät turhaan siinä näy. Itse arvostan kymppikuvia, luonnollisia, muokkaamattomia valokuvia sekä digikuvia kaikista eniten. Sillä niiden saaminen vaatii vaivaa (ja tekniikkaa). Valitettava tosi asia on että kuvia räpsitään nykyään hirveästi. Itseäni harmittaa etteivät ihmiset edes tiedä mitään kuvaamisesta, mutta silti voi räpsiä sata kuvaa ja saa yhden hyvän. Myönnetään, itsekkin teen noin, koska kamerasta ei näe kuvan tarkkuutta kunnolla (oliko tekosyy?). Mielestäni laitteistollinen tekniikka ei voi siis korvata aitoa ja alkupeäistä onnistunutta kuvaa.
Itse kuvaan nykyään pääasiassa digijärkällä. Kuvaan kaiken raakakuvina, joten niitä on pakko jälkikäsitellä. Etuna tuossa on se, että värit ja valotuksen saa kohdalleen paremmin. Tokikin se kuva on sommiteltava ja rajattava valmiiksi jo kamerassa, enkä ole oppinut kuvaamaan sataa kuvaa samasta kohteesta. Edelleen kuvaan myös diaa ja samat säännöt noihin pätevät. Tuosta värien korjaamisesta vielä sen verran, että kyllä edelleen jätän niihin sen "valon värin", eikä kaikkea haeta tarkalleen kohdalleen keskiharmaalla. Välillä kyllä tuntuu, että olen jostakin dinosaurusten ajalta, kun monilla hienon järjestelmän ostaneilla ei ole hajuakaan sommittelusta eikä kameran perustekniikasta, aukkoarvotkin ovat ihan hepreaa. Samaten monille on ihan käsittämätöntä, että miksi joku edelleen haluaa kuvata myös diafilmille ja haluaa siksikin objektiiveja, jotka toimivat sekä filmi- että digijärkässä.
Oli kivaa lukea kommenttinne. En siis olekaan ainoa dinosaurus kun muutkin ajattelevat samaan tapaan. Makezu esitti hyviä kysymyksiä. Missä on kuva(vaama)taiteen ja digikuvan ero? On toki filmikameroidenkin aikana keskusteltu ja väitelty siitä, mitä kuvalle saa tehdä, että se olisi vielä "aito valokuva". Muistelen kiihkeimmät keskustelut käydyn Vuoden luontokuvien valinnan kohdalla. Saako linnulle tehdä paremman taustan tai peräti kantaa metsään keinotaustan kuvausta varten? Ja siis tänään: miten pitkälle voi kuvaa muokata? Itse kallistuisin sille puolelle, että rajaukset, horisontin oikaisu, punasilmien poisto sekä kontrastin ja värien vahventaminen voisi olla OK, mutta ei muuta. Värejä ei saisi muuttaa, ei vaihtaa taustaa tms. Eli siis valokuvaan kuuluu tietty juuri siihen hetkeen liittyvä tuoreus. Tuo alkuperäisyys katoaa kun kuvasta rakennetaan teknisin keinoin oikeastaan jotain aivan muuta. Olkoon tuotos sitten nimeltään kollaashi taikka jokin muu, mutta ei enää valokuva. Mielenkiintoinen kysymys on, mitä eroa on ns. taiteellisiin päämääriin pyrkivillä kuvilla ja jokamiehen tavallisilla otoksilla? Äkkiä ajatellen voisi sanoa, että ei mitään eroa. Mutta on kuitenkin kun tuota tarkemmin analysoi. Yksi kuvaamisen perusasioista on, että kuvia otetaan useimminen yhtä ja siihen ehkä liittyviä tarkoituksia varen. Jos tavoittelen kuvia esim. valokuvanäyttelyä varten lomamatkallani Madeiraan, niin todennäköisesti kuvat palvelevat huonommin tarkoitusta esitellä kaverilleni ja hänen perheelleen, millaista oli matkalla Madeiralla. Vaikka olisivat kuinka ns. hyviä kuvia. Kuitenkin taas toisinpäin: Jos Madeiralla räiskin pikakuvia juuri kohteista, joista kaikki muutkin, niin kaverini voi piankin todeta niistä - jos jaksaa katsoa -, että jaaha, tollaista, näyttää tavallisesta turistimyllyltä. Eli kyllä tietyt hyvän kuvan perusteet pätevät hyvin moniin kuvien käyttötarkoituksiin. Miten sitten neuvoa digikuvien ottajia? On luettu suurella vaivalla 92 sivuinen kameran käyttöopas - jos on luettu - sekä erilaisia ohjeita sivu- ja ruutukaupalla siitä, miten kuvia tulisi käsitellä tietokoneen ruudulla. Lähdettekö tämän jälkeen sitten sanomaan, että hei hei, ethän ole vasta kuin puolitiessä! Sinunhan tulee opiskella myös miten hyviä kuvia otetaan. Noin menetellen tuskin saat "ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa". Miten sitten parempiin kuviin voisi ihmisiä innostaa? Voin hiukan paukutella henskeleitäni, että olen saanut pari kaveriani siirtymään kenkälaatikkokuva-asteelta digikuvaajiksi. Ja tekemään kuvalevyjä, joita voi näyttää TV:ssä jne. Avainsana tähän on ollut, että pitää päästä tekemään niitä parempia kuvia, hyviä ja käyttötarkoitukseensa sopivia. Silloin kun ihmiset siihen innostuvat ja kiinnittävät huomionsa jo laatuunkin, alkaa puu kasvaa muhevia hedelmiä...
Itse kyllä mielelläni toisinaan muutan digikuvan koneella joko kokonaan mustavalkoiseksi tai jätän siihen jonkun osan värilliseksi. Tiedä sitten, miksi ne luokitellaan, mutta itse pidän niistä ja kyllä ne valokuvilta kuitenkin näyttävät. Joihinkin kohteisiin mustavalkoisuus kuitenkin sopii kivasti.
Jäljestäpäin itsekin mietin, että olisiko pitänyt sanoa jotakin musta-valkoisista kuvista. Ei tullut silloin sanottua, joten hyvä että siihen puutuit. (Eikä "listani" pyrkinyt muutenkaan olemaan viimeistelty luettelo.) Mv kuvat toki liittäisin oman listani - ja varmasti moni muunkin - täysin hyväksyttäviin kuvankäsittelykeinoihin. Mv kuvauksen harrastamista voi varmasti pitää erityisen antoisana ja kehittävänä. Putoaahan siinä värikuviin nähden pois visuaalisia keinoja ja jäljelle jäävät korostuvat. Olisipa hienoa jos nykyiset kuvaajat edes joskus kokeilisivat noita keinoja! Mutta taitaa olla peräti harvinaista. Sikäli mv kuvat voivat ehkä nousta esille, jos haluaa parannella vanhoja kuviaan ja tehdä niistä kunnollista digitaalista arkistoa.
En tiedä vieläkö aikaisemmat keskustelijat tai joku muu seuraa tätä keskustelua, mutta tässä jatkoa edellisiin: Tämänvuotinen Fotofinlandia-kilpailu osoittaa, että vanhat ihanteelliset käsitykset valokuvasta saadaan heittää romukoppaan. Nyt kuvaaminen ei ole enää rippuvaista olemassaolevasta, vaan teknisin keinoin voidaan valmistaa mitä tahansa, hm, miten nyt sanoisi, valokuvaa muistuttavia kuvia. Tavallaan on selvää, että tähän se kehitys johtaa. Asialla lienee - kuten aina - sekä hyviä, että huonoja puolia. Hyviä on varmasti mm., että kuvaaminen voidaan irrottaa entistä enemmän todellisuudesta mielikuvitusmaailmaa kohden, kuten esim. maalaustaide. Huonoja puolia on ehkä, että kuvaaminen siirtyy "näkemisestä" ja hetken talteenottamisesta kammioissa suoritettavaksi tekniseksi valmistelutyöksi. Sen kunnollinen oppiminen vasta-alkajalle on siten sekä toisenlaista että myös yhä kaukaisempaa kun etusijalle astuvat digitekniikan keinot.
Mikäli en ihan väärin ymmärtänyt, niin voittajakuvat ovat kuitenkin "perinteisiä" valokuvia siinä mielessä, että ne on paikalla tehty. Jostakin selityksestä ymmärsin, että ne on tehty aika-/päällekkäisvalotuksella aina töpöttiä siirtämällä eikä digitaalisesti monistamalla. Toki osa noista Fotofinlandian kuvista oli kyllä omaan makuuni yksinkertaisesti karmeita, mutta se varmaan tarkoittaa, että ne oli korkeampaa taidetta, koska nykytaide on aina minulta mennyt yli hilseen. Kyllähän itsekin aina joskus leikin kuvillani koneen ääressä ja olen pari "vesivärikuvaa" tulostanut seinällekin laitettavaksi. Ovatko ne sitten valokuvia vai mitä, en tiedä. Kaipa tuossakin tärkeintä lienee se, että ne kuitenkin omaa silmää miellyttävät. Valokuvan todistusarvo kyllä digitaalisen tekniikan myötä taitaa laskea, koska mikä tahansa kuva voi olla manipulaatio, jonka erottaminen aidosta voi olla lähes mahdotonta, mikäli tekijä vaan osaa asiansa.
Kyllä minäkin niin ymmärsin, että Fotofinlandian voittajakuvissa oli kyse pitkästä valotusajasta, ei niinkään kuvakäsittelystä. Kuvaaja oli käsittääkseni askarrellut kaksi dodo-lintua, ja sitten "monistanut" ne siirtelemällä niitä. Ja tuossa yhdessä kuvassahan näkyy valokuvaajan hahmo (toinen rivi, keskimmäinen kuva) http://www.fotofinlandia.fi/sivusto/index.php?kuvaaja=1 Itse pidin noiden kuvien tunnelmasta. Kuvilla kun oli tarkoitus jäljentää 1600-luvun lopulla sukupuuttoon kuollutta lintua elinympäristössään, niin mielestäni oli jotenkin osuvaa, että kuvat muistuttavat vaikutelmaltaan tuon ajan öljymaalauksia. Mieltäni kutkutti ajatus, että valokuvalla - joka yleensä kuvaa tässä maailmassa ja hetkessä olevaa - matkustettiin "tuplasti" historiaan. EDIT: Näitä finalistikuvia en ymmärtänyt. Viisaammat kertokaa, mistä on kyse. http://www.fotofinlandia.fi/sivusto/index.php?kuvaaja=3 http://www.fotofinlandia.fi/sivusto/index.php?kuvaaja=8
Onhan niissä voittajakuvissa käytetty paljon muutakin tekniikaa kuin pitkää valotusaikaa. Eihän esim. täytettyjä eläimiä ole viety maisemaan ja sitten kuvattu siellä, vaan käsittääkseni linnut on tehty ja moistettu digitekniikalla. Ja sitten digitekniikalla lisätty maisemakuviin, joita niitäkin on käsitelty tarvittaessa digitekniikalla. Se, että kuvaajan varjo on mukana yhdessä kuvassa on minusta myös ovela temppu eikä kerro kuvien toteutustekniikkaa. Noiden muiden kuvien kohdalla voisi hyvin kysyä, onko jyryllä tiedossa niistä jotakin sellaista, mita tavallisella katsojalla ei ole? Nimiä, "johdantoja" tai jotakin muuta? Noista tiedoista voisi saada lisävärejä siihen, mihin kuvilla pyritään. Sama ilmiö on toki niin valokuva-(ja kuvataide)näyttelysssä kuin valokuvanäyttelyssä. Kaikki kuvat eivät avaudu katsojalle, ilman selityksiä. Joku voisi sanoa, ettei tarvitsekaan, kuvien kauneus tai sanoma on katsojan silmässä... Jottei tulisi väärinkäsitystä, niin en mitenkään vastusta voittajakuvia. Minusta niissä on "oikea tunnelma" ja lisäksi koko idea on kuvaajan oma ja hieno keksintö. Onhan ne nyt aivan eri luokka kuin muutamat muut linkeissä edelläkin nähtävät kuvat. Se mitä pahoittelin on, että voidaanko tavallisen kuvaajan kannalta kysyä: "Mitä opimme tästä?".
Minulle tulee henkilökohtaisesti vähän typerä olo, puhuttaessa digikuvan teettämistä valokuvapaperille. On vain sellainen olo, että kuva ei ole niin aito, kun sitä voi muokata kuvankäsittelyllä jne. Mielestäni parhaiten pääsee nauttimaan onnistumisestaan kuvaajana, kun kuvan näkee teetätyksen jälkeen ja huomaa onnistuneensa. Eikä, että otanpa nyt tuosta kohteesta sen muutaman kymmentä kuvaa ja nappaan joukosta parhaimman ja käytän kuvankäsittelyssä pientä viilausta. Mielestäni filmikamera sopii yhä harrastelijan käyttöön parhaiten, vaikka se tulisikin maksamaan filmirullineen ja kehityksineen mansikoita. Filmikameralla oppii parhaiten valokuvauksen ja kameran tekniikan.. Itse olen viitisen vuotta harrastanut valokuvausta ja suunnittelen digijärkkärin ostoa. Digikamerat ovat kyllä hyviä ammatillisessa käytössä (jota varten itsekin digin meinaan hankkia), jolloin hommat nopeutuvat ja esim. asiakas pääsee heti sanomaan, mitä hän haluaa.. Sekä esim. lomakuvia ja perheen merkkihetkiä kuvattaessa. Hmm.. Millainenkohan kamerasta tulisi, jos siinä yhdistyisivät perus filmi- ja digikamera??
Minulle tulee ainakin Aino Kanniston (kuvaaja=8) kuvista sellainen mielikuva, että siinä on kuvattu henkilöä arkisissa olosuhteissa. Ja jotenkin kuvatun henkilön ilmeissä on yksinäisyyttä. Tai sitten minulla nyt ei vain satu olemaan tuota "taiteellista silmää". Mutta.. Mutta.. En tiedä, mihin kuvaaja itse on pyrkinyt. Tatu Hiltusen (kuvaaja=3) kuvissa taas näyttäisi olevan tilanne, joissa kuvattu henkilö on kaatunut tehdessään arkiaskareita, ollessaan kävelyllä jne. Tiedä sitten mikä on kuvien sanoma.. "Vanhuus ei tule yksin" (kö?)
Niin on. Siitähän me olemme tässä keskustelussa ilmeisesti kaikki yksimielisiä, että filmikamera on se paras oppimisväline. Kun näkisi tulevaisuuteen, voisi tietää, miten tämän päivän aloittelija oppii kuvaamaan ja esim. kiinnostaako kuvaaminen häntä pitemmän päälle - sen jälkeen kun uuden digikameran helppouden lumous on hävinnyt. Itse käytän sekä filmi- että digikameroita. Minun digini salamakuvaus on onnettoman hidasta. Kuvaisin mielelläni esim. eläimiä liikkeessä jne., mutta se on mahdotonta kamerani salamalla. Kun otan vanhan kunnon filmikameran, panen siihen moottoriperän ja integroidun tehokkaan salamalaitteen, saan vaikka kuvasarjoja likkuvasta eläimestä. Voisihan olla hyvä "yhdistelmäkamera", mutta ehkä senkin kohdalla kaksi hyvää alunperin tarkoitukseensa suunniteltua välinettä on parempi vaihtoehto kuin niiden yhdistelmä? Eli ei kannata heittää filmikameralla lintua, ei edes noita dodoja.
Juu ei kun ne nimenomaan on viety sinne maisemaan ja kuvattu siellä. He took two models of this bird to their former habitat in Mauritius and recreated scenes which make the bird appear real in these surroundings. The illusionary beguiling is perfect. http://www.harrikallio.com/bff_fullreview.html
Niin näkyy olevan, hyvä että oikaisit asian. Tämä ratkaisu tuo lopputulosta lähemmäksi perinteistä valokuvaa, aivan kuten linkin artikkelissa sanotaan. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että digitaalityön osuus on merkittävä, esimerkiksi lintujen "lisäämisessä", mutta se, että peruslintu ei ole digitaalityönä tehty, on merkittävä ero. Ko. tekniikka ei muuta liioin sitä kehitystä - hyvää ja/tai huonoa - että digitekniikan osuus näyttelykuvissa on merkittävästi lisääntynyt ja suuntaus ilmeisesti jatkuu, koska se avaa uusia mahdollisuuksia. Ehkä pitää myös muistaa, että näyttelykuvien osuus koko valokuvaamisessa tai edes kuvausharrastuksessa ei ole kuitenkaan kovin suuri, mutta kyllä näkyvä.
