Tallentamani avi-tiedosto on niin suuri, ettei mahdu yhdelle cd-r:lle. Pinnacle ja moviemaker pienentävät tiedoston ( ja kuvan) kovin pieniksi. Onko mahdollista saada tiedosto juuri levylle mahtuvaksi, ei penemmäksi eikä suuremmaksi?? Avina haluaisin sen pitää, koska silloin molemmat koneeni ymmärtävät sitä. Taisi olla aika sekava kysymys, mutta toivottavasti joku osaa neuvoa.
AVI-video voi olla pakattu lähes millä tahansa koodekilla, eli pääteestä ei sinänsä selviä, millä koodekilla kuva on pakattu. Ja samat sanat vielä äänen kanssa. Käytetyn koodekin voi tarvittaessa selvittää esim. GSpot-nimisellä ohjelmalla, tai yleensä myös vaikkapa VirtualDubilla (VD). Tuolla VD:llä voi tietyin rajoituksin lyhentää AVIa ilman kuvan/äänen huonontumista, mutta koko pätkän pakkaaminen pienempään tilaan (siis ilman, että sekuntiakaan leikataan pois), vaatii uudelleenpakkauksen, joka huonontaa aina kuvanlaatua. Monet kaappaavat ja editoivat juuri siksi videonsa ensin jossain paljon tilaa vievässä muodossa (kuten HuffYUV-koodekilla tai MPEG-2/4 isolla bittivirralla), ja vasta lopuksi pakkaavat koko roskan lopullisella koodekilla niin tiukasti, kuin tarvitsee. Ns. 'bit rate calculator' -ohjelmat auttavat laskemaan, kuinka suuri tiedostosta lopulta tulee milläkin asetuksilla. Kuvan ja äänen laatu sekä tiedoston koko määrätään koodekin asetuksilla: resolution eli kuvan koko (esim. 720x576), frame rate (esim. 25 kuvaa / s), pakkauksen bittivirta (esim. 1200 kbps) jne.
Voithan tietty jakaa sen kahdellekin levylle jolloin ei tarvita uudelleenpakkausta. VirtualDubilla jostain puolivälin kohdalta keyframesta poikki ja tallennus direct stream copyna molemmille puoliskoille. Ohjeet: http://www.nefernetti.com/virtualdub_split.htm Tai jos avi on esim. 730mt, niin voit tietty poltaa sen 800mt cd:lle...niitä saatat löytää hieman paremmin varustelluista alan liikkeistä.