AfterDawn logo

Henkilötunnuksen käyttö kielletään Suomessa tunnistautumiskäytössä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Suomessa henkilötunnusta ei ole koskaan varsinaisesti tarkoitettu salassapidettäväksi tiedoksi, vaan sen alkuperäinen tarkoitus on ollut nimenomaan ihmisen yksilöinti. Eli henkilötunnus on eräänlainen ihmisen yksilöllinen sarjanumero, jota kellään muulla ei voi olla. Valitettavasti hetua on pitkään käytetty myös eräänlaisena tunnuslukuna, jonka ainoastaan ihminen itse tietäisi - joka on tietysti väärin.

Suomessa henkilötunnus ei ole lain mukaan salassa pidettävä tieto, vaan ainoastaan ihmisen yksilöivä tunniste.

Ongelmalliseksi tilanne on tullut kahdesta toisistaan riippumattomasta syystä. Ensinnäkin henkilötunnusta eli hetua käytetään oikein monissa virallisissa papereissa: sillä yksilöidään ihminen, vaikkapa palkkakuitissa tai viranomaisten kirjeissä. Toisekseen jotkut yritykset "tunnistavat" ihmisen pelkän hetun avulla, eli eivät vaadi lainkaan vahvaa tunnistautumista vaikkapa pankkitunnusten tai mobiilivarmenteen kautta.

Näiden kahden yhdistelmällä on syntynyt soppa, jossa rikolliset ovat varastaneet ihmisten kirjepostia ja saaneet tietoonsa ihmisten henkilötunnuksia. Ja samat veijarit ovat sitten tilanneet verkosta hetua "tunnistautumiseen" käyttäen osamaksulla tai laskulla tuotteita omiin nimiinsä.


Nyt tuolle väärinkäytölle ollaan laittamassa piste lainsäädännön kautta. Oikeusministeriö ehdottaa nyt lakimuutosta, joka yksiselitteisesti kieltäisi henkilötunnuksen käytön tunnistautumisen välineenä.

Jos lakiesitys hyväksytään, sen olisi tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 alusta.

2 KOMMENTTIA

friis1/2

Lainaus:

Nyt tuolle väärinkäytölle ollaan laittamassa piste lainsäädännön kautta. Oikeusministeriö ehdottaa nyt lakimuutosta, joka yksiselitteisesti kieltäisi henkilötunnuksen käytön tunnistautumisen välineenä.

Tuossa lakiesityksessä ei kyllä missään ollut kohtaa joka velvoittaisi yrittäjät tunnistamaan asiakkaan vahvasti. Eli jos yrittäjä haluaa ottaa riskin ja myydä asiakkaalle käyttäen vain yksilöivää HeTua on se edelleen mahdollista.

tataka2/2

Juuri näin itseäni Vastaamo casen uhrina harmittaa kun ei kansalaisaloitteet joilla oltaisiin pakotettu yritykset korvausten uhalla lopettamaan hetun käytön vahvana tunnistautumisena ja tuokin vesitetty laki tulee tosi myöhään jos tulee 2025 alusta.

Vielä joutuu "vapaaehtoista" luottokieltoa maksamaan kahdelle eri yritykselle joista ainakin toinen jo nostanut hintojaan jotta voin minimoida riskin ettei tiedoillani osteta palveluita, tavaroita tai oteta lainaa.

Henkilötunnuksen helppo vaihtaminenkin on ilmeisesti täysin jäissä vaikka sekin olisi ollut vain laastari sen ongelman korjaamisessa eli että käytetään henkilötunnusta vahvana tunnistautumisena!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT