Huhut kiihtyvät: Uusi PureView-Lumia saapuu kesällä?

18
Matti Robinson

Huhut kiihtyvät: Uusi PureView-Lumia saapuu kesällä?
Aiempien huhujen mukaan Nokia on tuomassa tämän vuoden aikana markkinoille EOS-koodinimellä tunnettua, ylinäytteistykseen perustuvaa "todellista" PureView-kameralla varustettua Lumiaa.

Pari viikkoa sitten kerroimme, että 808 PureView -puhelimesta tuttu teknologia olisi saavuttamassa myös Lumia-sarjan puhelimet. Huhujen mukaan Windows Phone -alustalle rantautuva teknologia perustuu samankaltaiseen kamerasensoriin kuin 808 PureView -mallissa.

The Guardian -lehdelle kerrottujen tietojen mukaan EOS-malli saapuu todellakin juuri 41 megapikselin kennolla. Nokian lähellä olevien lähteiden mukaan laite saapuu myyntiin Yhdysvalloissa jo kesällä.



Yhä todennäköisemmältä näyttää, että ylinäytteistykseen perustuva, suurella megapikselimäärällä varustettu Lumia-puhelin tullaan julkaisemaan, mutta esimerkiksi megapikselimäärät kannattaa ottaa edelleen varauksella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (18)

Jarissimo
Jarissimo

2

Ja painoa vähintään 250g.. Rahoille vastinetta niin että tuntuu.

Tehkää nyt hyvät valmistajat luuri joka painaa max 100g ja sisältää kuitenkin vähintään 4" näytön ja kelvolliset specsit muutenkin, tuo kameran kanssa vehtaaminen ei kyll kiinnosta jaskan vertaa, kaikissa markkinoilla olevissa highend luureissa on jo tähän saumaan riittävän hyvä pokkari, nyt kehitystä muuallekin.

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

3

@2 Aika hepponen sätös saa olla että painaa alle 100g.. Eikös iPhone 5 paina oliko se 112(?) grammaa ja on aika masterpiece insinööritaidoltaan jo. Osta sellainen jollei jo ole.

Mistä lähtisit keventämään jos vaikka otetaan esimerkkinä tuo kevyimmästä päästä oleva iP5? Kameraa eikä rautaa muutenkaan voi oikein keventää kun halutaan "kelvollisia specsejä".. Akku? Ei todellakaan. Alkaa olla aika minimipaino tuonkokoisella luurilla..

Vastaa
Taeco
Taeco

4

No on kyllä hintelä yllä kirjoittanut, jos ei yli 100g puhelin pysy kädessä. :D Ruispuuroa aamuisin ja salille iltaisin, on meinaa melko sairaalloista jo tuollainen.

Itse en soisi sen olevan yli 200g, jota se tuskin on. Vaikka tottuisi varmaan siihenkin - olisipahan ainakin tukeva. Mutta juurihan huhuttiin huippulumian painonkevennyksestä, siis siitä, että Nokia palaisi aiemmin käyttämäänsä alumiiniin (N8, E7, jne.)?

Mutta juu, toivottavasti ei ruudun koko ylitä turhaan nykyistä. Eikä mielellään resoluutiokaan. Amolediin paluuta en pistäisi pahitteeksi. Enkä hukkareunusten kaventamista.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

5

Ruista kyllä löytyy, mutta kaikki yli 100g menevä on liikaa esim lenkillä, verkkareiden taskussa hakkaa kuin toinen mela..

Ja kyllä painon saisi 4" luurissa pudotettua sinne 100g tuntumaan (esim sgs3mini). Ominaisuuksista voisi helposti karsia painoa pois. Esimerkiksi kamera kelpaisi ihan normilaatuisena, useampaa kaiutinta ei tarvitse kun yleensähän kuunnellaan kuulokkeilla, kuulokeliitin pois ja pakettiin kunnolliset BT kuulokkeet, virta painike voisi toimia ilman suurta painiketta (esim 5 kunnollista kopautusta takakuoreen tms. Sillä tuo moisen tunnistavat sensorit hän siellä jo on ja virta hän voisi tulla automaattisesti kun laite laitetaan laturiin), akusta ei tarvitsisi tinkiä.

Olisi hän noita paikkoja missä painoa voi tinkiä, hieman innovoimalla ja järkeistämällä. Ei tuommoiset asiat varmasti kaikkien mieleen olisi, mutta mikäpå on?

Vastaa
LoBer
LoBer

6

@Jarissimo

Ei mikään puhelin tunnu oikeasti hyvältä lenkillä jos sitä pitää taskussa vapaana. Tätä varten toimii loistavasti armbandit ja tiukat kännykkätaskut/pussukat.

Mitä teet Pureview-julkaisun uutisessa, jos sinulle kelpaa kamera normaalilaatuisena? Kukaan täysjärkinen tai musiikista yhtään ymmärtävä varmasti tajuaa että kuulokeliittimen poistaminen olisi varmasti isoin floppi tällä vuosituhannella. Onkos sulla ihanat BT-luurit aina päässä jos et soittoääntäkään tarvitsisi?

Mietippä nyt vielä kerran. Onhan tää HTC One X:n virtapainike kuitenkin 0,2 cm2 pinta-alaltaan ja painoa varmaan gramma tai pari. Rupeisit koputtelemaan 5 kertaa takakuoreen ennemmin kuin teet pienen painalluksen sormellasi, kun haluat näytön nopeasti auki?

"Not sure if trolling or just stupid" - let's feed em!

// itse asiaan:

Eiköhän Nokia ihan järkevissä mittasuhteissa pysy tämän luurin kanssa, en jaksa uskoa yli 4,7" näyttöön jos Pureview-teknologia on täysillä mukana. Paino varmaan jää ~150-170g tuntumille, mutta tuosta ei kyllä kärsisi paljoa enää lihottaa. Nokian kannalta aika ratkaisevia julkaisuja tulevaisuudennäkymien suhteen..

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

7

Kommenttiasi lukiessa tuli jotenkin sama fiilis kuin ylioppilaslehden 100v juhlanumeroa.

Armbandit yms kondomit on saatanasta.

Tuskin olisi suurin floppi jos olisi yksi malli jossa ei olisi kuulokeliitintä? Miten soittoääni liittyy kuulokeliittimeen?

Virtapainike vie kyllä enemmän tilaa, sillä osa siitä on puhelimen sisällä. Todellakin puhelimen pitäisi herätä kun sitä napauttaa, puhuin virran pistämisestä päälle.

Olen täällä ilahduttamassa sinua ja kritisoimassa nokian yberkamerakiimaa, sillä tuon kiiman tuomat haitat on minusta hyötyjä suuremmat.

Vastaa
perhana
perhana

8

@jarissimo

"Tehkää nyt hyvät valmistajat luuri joka painaa max 100g ja sisältää kuitenkin vähintään 4" näytön"

"Ja kyllä painon saisi 4" luurissa pudotettua sinne 100g tuntumaan (esim sgs3mini)."

Eli olet juuri itse ratkaissut tuon visaisen pulmasi, osta se SGS3 Mini ja anna meidän erilaista ja tukevampaa luuria paremmalla kameralla kaipaavien myös saada meitä kiinnostava puhelin... vaikka Sinä sattuisitkin tykkäämään karsituilla ominaisuuksilla olevasta höyhenenkevyestä saippuarasian kannesta joka ei verkkaireiden taskussa kutittele palleja, ei se kuitenkaan tarkoita että kaikki muut kännykän käyttäjät haluaisivat sellaisen.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

9

@2 Tässä: http://www.gsmarena.com/plum_axe-4764.php

Saammeko me muut nyt rauhassa odottaa myös hyvällä kameralla varustettuja puhelimia, vaikka ne vähän enemmän painaisivatkin? Itselleni ainakin kamera on ensisijainen valintakriteeri, kaikki muut ominaisuudet ovat huomattavasti vähäarvoisempia (kunhan soittaa, tekstitellä ja surffata voi).

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepajuudas (vahvistamaton)

10

@2

"...kaikissa markkinoilla olevissa highend luureissa on jo tähän saumaan riittävän hyvä pokkari, nyt kehitystä muuallekin."

Hyvässä valossa jokainen ottaa ihan kohtuullista, mutta vähänkin hämärässä laatu on pääasiassa aika kuraa.

Nokia 808 PV on valoisassakin aika monta askelta edessä kilpailijoita:
http://mynokiablog.com/2012/05/03/incre...e-detail-again/

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ihkuaihkua @ (vahvistamaton)

11

Ketä oikeasti kiinnostaa Mokian menneen talven WP8 Lumiat!!. =)

Vastaa
perhana
perhana

12

@11
Kovastihan sinua näyttää kiinnostavan, ei taida olla yhtäkään Lumia uutista jota et olisi lukenut ja kommentoinut.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ihkuaihkua @ (vahvistamaton)

13

Max.150g EOS PureView-kameralla varustettuna ja puhelimen paksuus pitää olla (max.)10mm,mielellään alle!.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ihkuaihkua @ (vahvistamaton)

14

@12
ei taida olla yhtäkään Lumia uutista jota et olisi lukenut ja kommentoinut...totta,mutta haittaako se sua???.

Vastaa
djtob
djtob

15

@11. Rölli ja @13. Rölli, jätä kommentoimatta. Ihmisillä onneksi on valinnanvapaus mutta sinä haluat kaikkien olevan samaa mieltä kanssasi?

Aina sinun täytyy ulostaa jokaiseen Nokia-uutiseen. Rekisteröintipakko tänne ja heti!

Vastaa
djtob
djtob

16

Rekisteröintipakolla saadaan @14. röllin poistettua ja jos rölläilee edelleen, ylläpito voisi vihjaista missä kaupungin/kunnan osassa asuskelee.

Vastaa
Robustus
Robustus

17

Tätähän sitä on odotettukin. Puhelimen kamera on mulle työasioiden vuoksi täysin ykkösprioriteetti, ja jos täyden PureVuuen saan 920 ominaisuuksien jatkoksi, mulla on silloin koko konttori povitaskussa. Mutta enhän minä 920:stäkään malta enkä raski luopua!

Vastaa
AhKeefas
AhKeefas

18

Nokia 808 tyyppinen PureView malli ei ole kaikille tarkoitettu.
Toivottavasti lenkkeilijöille tulee oma "catjog"-malli,
joka sitten kevyää alle sen maagisen 100 grammaa.
Kameran, kuulokeliitännän yms härpäkkeet voi jättää pois
Kuka sitä lenkkeillessä sellaisia tarvii?
<huokaus>
Ehkä sen sais alle 50 gramman, jos jäätäis kaiken extran pois
ja tyytyis lenkin mittaiseen akkuun?
2h puhe/musa-aika?
Lumia 404 "Joggernaut"

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.