AfterDawn logo

Microsoftin virustutka reputti testissä

Teemu Laitila Teemu Laitila
39 kommenttia

Microsoftin Security Essentials -virustorjuntaohjelmiston suoritus jäi alle sertifikaatin myöntämiseen vaaditun rajan saksalaisen AV-TEST-laboration testeissä. AV-TEST testasi Security Essentials -sovelluksen 4.0- ja 4.1-versioita Windows 7 -alustalla.

Microsoftin Security Essentialsin lisäksi myös AhnLab V3 Internet Security 8.0 ja PC Tools Internet Security 2013 jäivät alle vaaditun virusten tunnistusrajan. Erityisen haastava Microsoftin sovellukselle oli uusien haittaohjelmien tunnistaminen ja sen haaviin jäi vain 72 prosenttia haittaohjelmista kun keskimäärin sovellukset ylsivät 92 prosentin tunnistamiseen.

Microsoft on kommentoinut tuloksia omassa blogissaan, jossa yhtiö käytännössä haastaa AV-TEST-laboration käyttämien testien vastaavuuden tosimaailman kanssa.

Microsoft kertoo tutustuneensa tuloksiin erittäin tarkasti. Yhtiön mukaan vain 0,0033 prosenttia Security Essentialsin käyttäjistä oli saanut tartunnan niistä viruksista, joita sovellus ei onnistunut tunnistamaan. Lisäksi 94 prosenttia tunnistamatta jääneistä viruksista ei ollut ikinä löytänyt tietään Security Essentialsin käyttäjien koneisiin. Tuloksia analysoitiin takautuvasti aiemmin kerättyjen tiedostonäytteiden avulla.

Blogissa julkaistun selvityksen mukaan Microsoftin prioriteettina Security Essentialsin kehityksessä on keskittyä torjumaan merkittävimpiä ja suurinta joukkoa uhkaavia haittaohjelmia. Silti yhtiö lupaa panostaa tulevaisuudessa 0,0033 prosentin painamiseen tasan nollaan.

39 KOMMENTTIA

Lumikki1/39

Siis eikö tuossa sanottu "uusien" haittaohjelmien tunnistus. Jossa tärkeää on juuri se kuinka nopeasti uudet asiat tulevat tunnistetuksi ja ne joita ei edes vielä tunneta olenkaan.

Kun taas Microsoft sanoo käytännössä että ne vanhat "virukset" jotka ovat saastuttaneet käyttäjien tietokoneita tunnistetaan hyvin. Tämä on enemmän hidasta jälkihoitoa.

Joten ei tuossa Microsoft oikein haasta AV-TEST-laboraatiota mihinkään noilla kommenteilla.

JoniS2/39

Lainaus:

Lisäksi 94 prosenttia tunnistamatta jääneistä viruksista ei ollut ikinä löytänyt tietään Security Essentialsin käyttäjien koneisiin.

ehkä tyhmin sanonta ikinä :D, vitustako ne tietää kun roskasofta ei niitä tunnista....itselläkin tuo kyllä käytössä mutta taidampa vaihtaa

rick793/39

Tekis mieli sanoa maailmalle "I told you so". Koska kun kaikki hehkutti mse:tä ja täälläkin väännettiin mse:n ja avastin välillä niin loppuun asti pidin itseni erossa tuosta rohjakkeesta. Ei nyt sillee että olisin minkään ohjelman fanaattinen kannattaja mutta tällä hetkellä tyytyväinen siihen että pysyin erossa mse:stä.

Mysticiza4/39

F-secure toimii ja suojaa onneksi hyvin.

Leemee (vahvistamaton)5/39

Minulla on semmonen muistikuva, että jokin firma teki testin viimevuonna, että laittoi koneisiin 40 uutta troijalaista ja siihen nämä johtavat virustorjuntasoftat. Tulos oli se, että muistaakseni vielä 2kk kuluttua parhaimmillaan 20 troijalaista tunnistettiin. Tästä oli juttua muistaakseni Tietokone tai MikroPC lehdessä.

Itellä on ollut Antivir ja nyt Avast. Pari kertaa on koneeeseen päässyt pöpö, joka väittää olevansa haittasovellus poistaja, ja kummallakaan kertaa virustorjunnasta ei ole ollut mitään hyötyä. No jälkimmäisellä kerralla ohjelma kyllä varoitti, että nyt tapahtuu virushyökkäys, mutta samalla sekunnilla virus olikin jo sulkenut ko. ohjelman.

chatboy6/39

Itselläni oli puolisen vuotta tuo microsoftin SE. Erikseen oli asennettuna vielä malwarebytes. Kaksi kertaa microsoftin SE ei tunnistanut troijalaista mutta mw. tunnisti ne. Mikkisoftan SE meni vaihtoon avastiin, ja hyvin toimii

superkick7/39

Harmi että muut virustorjuntaohjelmistot ovat yleensä käytettävyydeltään huonoa bloattia joista voi olla enemmän haittaa kuin itse viruksista. Virustorjunta-ala on kovan luokan bisnestä jossa asiakkaan todellinen suojeleminen on toissijaista. Markkinointi perustuu pelotteluun ja turhien ominaisuuksien myyntiin.

En myöskään ihan heti menisi sokkona luottamaan kyseisen sertifikaattilafkan tuloksiin.

Suurimmalle osalle MSE riittää aivan hyvin. Ohjelmana se on varmasti kevyimmistä ja helppokäyttöisimmistä päästä ja sellainen joka ei jatkuvasti ole hyppimässä silmille ja mainostamassa itseään.

Jos kuitenkin omaa hitusenkin järjenkäyttötaitoja niin virustorjuntaohjelmistot ovat koneessa aika turhia.

Pallero208/39

KANNATTAA VAAN OLLA LATAAMATTA VIIRUKSIA KONEELLE NIIN EI TARVI KIISTELLÄ NÄISTÄ
t: koko ikäni ilman virusturvia.

coocie989/39

Omalla kohdalla on tuntunut aivan yhden tekevältä, että mitä virusohjelmaa käytän. Jos ei ole NATtia, virukset tulevat aina läpi jostain. NATin kanssa ei taas ole koskaan tullut pöpöjä. En ole tässä tilanteessa poistamassa Security Essentia koneella, koska se on mukavan kevyt.

jartar10/39

Lähes kaikissa ADSL modeemeissa on mainittu NAT joka suojaa. Lisäsuojaa tuo Vistassa ja uudemmissa Windows koneissa oleva palomuuri + UAC. Ne antavat jo sen tason suojan, että niilläkin jo pärjää hyvin pitkälle, vaikka virustorjuntaa ei olisi. Kokeiltu on kuukausi ilman virustutkaa satunnaissivuilla käyden eikä yhtään virusta tullut.

Sinällään on turha väitellä mikä on paras ja mikä on huonoin kun tulos vaihtelee arvostelijasta. Totuus on kuitenkin se, että jos penkin ja näytön välissä on tarpeeksi tyhmä käyttäjä, niin mikään virustutka ei suojaa...

MSE tulee pysymään monien tuttujeni koneissa. Se on kevyt, eikä yritä tunkea ylimääräisiä mainoksia koneelle.

Lumikki11/39

Lainaus:

Suurimmalle osalle MSE riittää aivan hyvin.

Korjaisin, että näin ei todellakaan ole. Suurimmalle osalle ihmisistä ei todellakaan MSE riitä. Isolle osalle riittäisi ehkä NAT ja MSE. Mutta kannattaa muistaa että se suurin osa ei edes tiedä mikä NAT on tai onko heillä NAT vai ei. Se suurin osa ihmisiä ei ymmärrä mitään tietokoneiden päälle, ei edes miten ohjelmia asennetaan tietokoneelle ja niille joku MSE ei ole riittävä.

Voisi ehkä sanoa mielummin että pienemmelle osalle ihmisiä jotka ymmärtää tietokoneiden päälle enemmän MSE riittää ihan hyvin ja vielä pienempi osa joka ymmärtää tietokoneiden tietoturvan, ei tarvitse koko torjuntaa olenkaan.

Turvallisuus lähtee ihmisen omasta osaamisesta ja käyttäytymisestä.

jartar12/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

ADSL modeemeissa on NAT ollut pidemmän aikaa oletuksena päällä. Eli jos sinulla on ADSL, sinulla on NAT. Ellet sitä erikseen ole ottanut pois.

Toisekseen "tyhmän" käyttäjän mokia ei mikään estä. Viimeistään UAC kysyy ennen viruksen aktivoitumista, että annatko luvan "saastutan koneesi ohjelman" toimimiselle. Mikään ei pelasta jos käyttäjä tekee tässä vaiheessa huonon valinnan.

JoniS13/39

@12

harmi vain että liian usein saa kuulla että UAC on pois päältä kun se kysely "ärsytti", ja juuri vielä niiltä kaikista tumpeloimmilta tietokoneen käyttäjiltä kenen konetta saa olla putsaamassa kk välein, kellään muulla samaa "ongelmaa"?

hinuk14/39

eniten tossa häiritsi se että käytettiin testaamisessa vain mse softan windows 7 versiota sillä jos oikein olen ymmärtänyt niin windows 8 mse on paremmin integroituna itse käyttikseen joka tuo parempaa suojaa kuin windows 7 versio.

sdgwfcs (vahvistamaton)15/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hinuk:

eniten tossa häiritsi se että käytettiin testaamisessa vain mse softan windows 7 versiota sillä jos oikein olen ymmärtänyt niin windows 8 mse on paremmin integroituna itse käyttikseen joka tuo parempaa suojaa kuin windows 7 versio.

Ehkä ei testattu win8:aa kun se on marginaalikäyttis...

JoniS16/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sdgwfcs:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hinuk:

eniten tossa häiritsi se että käytettiin testaamisessa vain mse softan windows 7 versiota sillä jos oikein olen ymmärtänyt niin windows 8 mse on paremmin integroituna itse käyttikseen joka tuo parempaa suojaa kuin windows 7 versio.

Ehkä ei testattu win8:aa kun se on marginaalikäyttis...

ja samat viirustunnisteet molemmissa niin minkähän eron olisi tehnyt?

G0lden_Kebab17/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Sinällään on turha väitellä mikä on paras ja mikä on huonoin kun tulos vaihtelee arvostelijasta. Totuus on kuitenkin se, että jos penkin ja näytön välissä on tarpeeksi tyhmä käyttäjä, niin mikään virustutka ei suojaa...

Näin se menee ja sama asia pätee myös toisinpäin...

aj8418/39

Itse olen kokeillut f-securea, avastia ja mse:tä. F-secure on lähinnä bloatwarea. Se on hinnakas, raskas ja aiheuttaa monesti ohjelmien toimimattomuutta syyttä. Avastia käytin n.5 vuotta ja sitten sekin alkoi aiheuttamaan ohjelmien toimimattomuutta. Silti jos Avastin ja F-Securen välillä pitää valinta tehdä niin Avast ilman muuta. Edellä mainitut siis maksullisia. MSE:tä aloin käyttämään Windows 7 Ultimate versiossa ja sillä tiellä ollaan nyt Windows 8 Pro: kanssa. Mikä parasta, Defender on siis nykyään MSE, eli ei tarvi asentaa mitään.

Mysticiza19/39

Itselläni F-secure ei enää nykyversioissa ole aiheuttanut minkään ohjelman toimimattomuutta. Saattoi vuosia vanhoissa versioissa olla ongelmana mutta ei juuri enää.

aj8420/39

Ei ole tosiaan aivan uusimpia F-Secure versioita tullut kokeiltua, mutta Avast kokemukset ovat suhteellisen tuoreet. Eihän se raskaus haittaa nykypäivän masiinoilla enään samassa mittakaavassa kuin muutamia vuosia sitten, ja mistäpä sitä tietää onko F-Secure enään niin raskas kuin aikoinaan. MSE on vain niin mukavan "huomaamaton".

power_age21/39

No joo sen olen kyllä huomannut kun käyttiksen uudelleen asennusta hommaillut, ei varoittele enää niin kun ennen, jopa poisti ne.

Nyt kaiken maailman toolbaarit saa asentua selaimelle kaikessa rauhassa kikkareineen ja sitten joutuu tapeleen niiden kanssa, kaiken kukkuraksi ne hiton toolbaarit piiloutuu niin ettei enää löydä kansioista, menevät kaiketi piilo tiedostoiksi, no pitää katsella kun ehtii yhtä hiton koneilua kaikki nykyään oh hoijaa.

Myydä kaikki pois ja sitten se on stop, ei tarvii virustutkia ja palomuureja sen jälkeen.

Vipetzki22/39

Kaikki virusturvat on kyllä enemmän tai vähemmän surkeita, mielummin ottaa ilmaisen kun maksaa jostain nortoneista tms. jotka ovat kalliita ja erityisesti kuluttavat paljon tehoja koneelta ja kumminkin kaikki päästävät 90% haittaohjelmista läpi joten mitä hyötyä niistä lopulta edes on? Tässä kategoriassa OS X vie mennen tullen Winukan.

EDIT: ja lisätään vielä että puhun uusista haittaohjelmista.

pain8323/39

Ehkä kannattaa miettiä, että asentaako sinne äiteen tai mummon koneeseen se "parempi" virusturva vai MSE. Nuo paremmat virusturvat, kun rääkyvät välillä päivittämisestä mikä usein jää mummolta tai äiteeltä tekemättä, jonka jälkeen niillä voi pyyhkiä persettä. MSE päivittyy mukavasti taustalla ja saa kivasti poistaan virukset ilman käyttäjän vaatimia toimia. Eipä oo itselle vielä yhtään virusta koneelle siunaantunut vaikka MSE:tä käytän ja kerran kuussa ihan mielenkiinnosta scannailen päivitetyllä symantecin standalone clientilla koneeni.

blokki24/39

Jos virustorjunta ei päivity itsestään niin siellä on päivitysasetukset väärin.

Ja tuo MSE:n päivittyminen on omien kokemuksien mukaan melkoista arpapeliä, eli jos kertayrityksellä saa päivitettyä onnistuneesti niin sillä viikolla ei kannata lotota.

Herjaa yhteyden katkeamisesta päivitysten asennusvaiheessa latauksen jälkeen.

jartar25/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti blokki:

No ikinä en ole nähnyt sellaista tilannetta että MSE ei olisi päivittynyt oikein.

Eikä ainakaan Avastin oletusasetukset ole sellaisia, että se päivittäisi koko virustorjunnan automaattisesti.

superkick26/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Vipetzki:

Kaikki virusturvat on kyllä enemmän tai vähemmän surkeita, mielummin ottaa ilmaisen kun maksaa jostain nortoneista tms. jotka ovat kalliita ja erityisesti kuluttavat paljon tehoja koneelta ja kumminkin kaikki päästävät 90% haittaohjelmista läpi joten mitä hyötyä niistä lopulta edes on? Tässä kategoriassa OS X vie mennen tullen Winukan.

EDIT: ja lisätään vielä että puhun uusista haittaohjelmista.

Saastuneita OSX koneita löytyy satoja tuhansia ja suurin osa näistä on tapahtunut käyttäjän tyhmyyden takia. Apple osaa pitää käyttäjänsä hyvin aidattuna mutta aina jokin pässinpää puskee jollakin tavalla päänsä aidasta läpi.

Todellisuudessa kuitenkin käyttäjämääräänkin suhteutettuna uusimmat windowsit ovat ylivoimaisesti turvallisimpia käyttöjärjestelmiä.

Vipetzki27/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti superkick:

Mistähän tämä tieto on peräisin? Nimittäin juuri tänään keskustelin Mac-koneiden asiantuntijan kanssa ja hän kertoi että viime vuonna OS X koneisiin kohdistui yhteensä 2 uutta haittaohjelmaa, kun taas windowsille monia tuhansia. En epäile tätä tietoa tippakaan valheeksi. Ja minä käytän itse winukkaa eli mistään fanituksesta ei ole kyse. Windows ei todellakaan ole turvallisempi järjestelmä.

toope28/39

Mikäs se sitten oli testin paras?

perhana29/39

Seuraava askel tässä on sitten ilmeisesti se että eu:n kilpailuviranomaista vaaditaan kieltämään oman virusturvan toimittaminen vakiona windows 8:n mukana, koska tokihan näiden mainosrahoitteisten ja maksullisten virustorjuntaohjelmistojen menekkiä haittaa se jos julkisuuteen pääsee leviämään tieto että normaalikäyttäjä ei enää tarvitse mitään erikseen asennettua virusohjelmistoa konetta hidastamaan... siitähän kärsii uusien tehokkaampien tietokoneidenkin myynti.
Kuka tämän AV-TEST-laboration on muuten julistanut joksikin viralliseksi sertifikaatin ylläpitäjäksi?
Jotenkin ihmeellistä että aivan sama ohjelmisto läpäisee tämän "sertifikaatin" windows xp tai vista koneessa, mutta ei windows 7 koneessa.
Uutisesta on näköjään ilmeisesti vahingossa päässyt unohtumaan huomio siitä että käytettävyyden osalta security essentials pesi muut kilpailijansa, ja minä ainakin käytän tietokonettani aivan muuhun tarkoitukseen kuin virusten etsimiseen.

pkaksp30/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Seuraava askel tässä on sitten ilmeisesti se että eu:n kilpailuviranomaista vaaditaan kieltämään oman virusturvan toimittaminen vakiona windows 8:n mukana, koska tokihan näiden mainosrahoitteisten ja maksullisten virustorjuntaohjelmistojen menekkiä haittaa se jos julkisuuteen pääsee leviämään tieto että normaalikäyttäjä ei enää tarvitse mitään erikseen asennettua virusohjelmistoa konetta hidastamaan... siitähän kärsii uusien tehokkaampien tietokoneidenkin myynti.

Tuosta tulikin mieleen, että tuttava osti joulun aikoihin HP:n läppärin jossa oli Win8. Tässähän on valmiiksi tuo Defender virustorjunta, mutta sehän oli pois käytöstä ja tilalla oli 30pvä:n kokeiluversio Norton IS:tä. :)

Joensuu31/39

Elisa-Viihdepaketin mukana tullut F-Secure on ollut pari vuotta, ja kaikki on ainakin tähänasti ollut ok.

horhhe32/39

Laiskuuttani en kasi proohon ala asennella muita kun on jo Defender eli samaku seiskassa MSE

blokki33/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti blokki:

Jos virustorjunta ei päivity itsestään niin siellä on päivitysasetukset väärin.

Ja tuo MSE:n päivittyminen on omien kokemuksien mukaan melkoista arpapeliä, eli jos kertayrityksellä saa päivitettyä onnistuneesti niin sillä viikolla ei kannata lotota.

Herjaa yhteyden katkeamisesta päivitysten asennusvaiheessa latauksen jälkeen.

No ikinä en ole nähnyt sellaista tilannetta että MSE ei olisi päivittynyt oikein.

Eikä ainakaan Avastin oletusasetukset ole sellaisia, että se päivittäisi koko virustorjunnan automaattisesti.

Ei olekkaan, mutta kyllähän se nyt pitäisi tajuta katsoa asennuksen jälkeen.

jartar34/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti blokki:

Ei olekkaan, mutta kyllähän se nyt pitäisi tajuta katsoa asennuksen jälkeen.

Ai-jaa. No veikkaanpa että läheskään jokainen ei lähde heti ensimmäisenä kelaamaan asetusviidakkoa läpi vaan olettavat ohjelman toimivan oikein vakioasetuksilla. Näin varsinkin käyttäjien kohdilla joiden ATK-taidot eivät ole kovin hyvät. Aika kauan käytin Avastia ennenkuin aloin säätämään sitä...

Lisäksi ainakin Avastin kohdalla ongelman tuo se, että jos laittaa automaattisiin asetuksiin ohjelman päivityksen, niin se ei pelkästään hiljaisesti päivitä ohjelmaa. Sen sijaan se yleensä tarjoaa maksullista versiota ohjelmasta, yrittää asentaa Chromen selaimeksi (tietysti oletusselaimena) jonka lisäksi pyrkii vielä saamaan selaimiin ylimääräisen palkin. Kun Avastin asentaa henkilön koneeseen jonka ATK-taidot on heikot, niin uskaltaako laittaa tuon automaattisen ohjelman päivityksen päälle? Siinäpä kysymys.

Lumikki35/39

Minusta @jatar on tuossa oikeassa. Ohjelmien oletusarvot pitäisi olla tehty sellaisille ihmisille joiden ATK-taidot eivät ole riittävät. Eli ei voida olettaa että kaikki osaa käydä ohjelmien asetukset läpi, vaikka KAIKKIEN pitäisi käydä ne aina läpi.

JoniS36/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

.Ohjelmien oletusarvot pitäisi olla tehty sellaisille ihmisille joiden ATK-taidot eivät ole riittävät. Eli ei voida olettaa että kaikki osaa käydä ohjelmien asetukset läpi, vaikka KAIKKIEN pitäisi käydä ne aina läpi.

oma siunaus tälle aivan täysin.

bfr37/39

Kun Microsoft osti tuon tuotteen muutama vuosi sitten Giantilta, kyseessä oli testejen mukaan sen hetken paras anti-virus- ja -spywaresofta. Äkkiä saivat mädätettyä. Kohta lienee taas aika ostaa jonkun muun osaamista niin ovat vuoden tai pari kuivilla. Samaa strategiaahan ne noudattavat kaiken muunkin kohdalla, eiköhän Skypenkin nimi ole pian Microsoft Chat ja Yammerin Microsoft Social tms. ja kaikki haltioituvat firman osaamisesta kunnes kaikki on taas paskana ja uudet hankinnat edessä.

jartar38/39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bfr:

Kun Microsoft osti tuon tuotteen muutama vuosi sitten Giantilta, kyseessä oli testejen mukaan sen hetken paras anti-virus- ja -spywaresofta. Äkkiä saivat mädätettyä. Kohta lienee taas aika ostaa jonkun muun osaamista niin ovat vuoden tai pari kuivilla.

Höpö juttuja. Jos Giantin aikaan tuo virustutka olisi ollut yhtä suosittu niin ei se olisi testeissä pärjännyt yhtä hyvin. Virustehtailijoiden tavoitteena on kuitenkin ohittaa kaikista suosituimmat virustutkat. Näin saadaan eniten tuhoa aikaiseksi. MS virusturvan on vaikeampi päästä parhaimmaksi kun pienempien yrittäjien.

Huomioitavaa on sekin että minkä arvoinen on joku AV-systemin sertifikaatti. Kait se takapuolen pyyhkimiseen kelpaa jos sen paperisena saa...

Lisäksi jos totta puhutaan niin kaikkien nykyisten virusturvien haittaohjelmien torjunta on surkeaa. En ole nähnyt sellaista virustutkaa joka estäisi oletuksena esimerkiksi ylimääräisten selaimien tai työkalupalkkien asennuksen. Kaikista "sponsoriohjelmista" puhumattakaan. Ne on nykyisin viruksiakin pahempi riesa...

bfr39/39

En tiedä miksi suosio laskisi testimenestystä, mutta juuri teho ja siitä seurannut suuri suosio olivat ne syyt miksi MS tuotteen osti. Itsekkin siirryin aikoinaan Gianttiin ja oston jälkeen windows defenderiin.

Nykyään onneksi kilpailevat käyttikset ovat sillä tasolla että windowsiin tarvitsee turvautua todella harvoin. Ei tarvitse vaivata päätä näillä asioilla.

edit: Niin, nyt vasta sisäistin tuon pointtisi suosion ja toimivuuden korrelaatioista. Saattaa olla näinkin, mutta Giant loisti aikanaan nimenomaan spywaren poistossa, keveydessä ja käyttöliittymässä, virusten osalta kaikki taisivat olla aika lailla tasoissa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT