Analyytikko uskoo Nokian pääsevän plussalle vuonna 2013

34
Valtteri Ahonen

Analyytikko uskoo Nokian pääsevän plussalle vuonna 2013
Kaksi edellistä vuotta ovat olleet Nokialle raskailta, mutta vuoden 2012 viimeisen neljänneksen positiivinen tulosvaroitus on selkeä merkki siitä, että puhelinyhtiö on tehnyt ainakin jotain oikein. IDC:n analyytikko Francisco Jeronimo kertoi Bloombergin The Pulse -ohjelmassa uskovansa Nokian pystyvän saavuttamaan voitollisen tuloksen vuonna 2013.

Monet ovat pitäneet Stephen Elopin astumista johtoon ja Windows Phone -käyttöjärjestelmään siirtymistä yhtiön suurena virheenä, mutta Jeronimolta irtoaa "uudelle" johtajalle ylistyssanoja. Elopin aikana tehty totaalinen strategiamuutos on analyytikon mukaan ollut onnistunut. Nokian aiemmin käyttämä Symbian-järjestelmä ei ollut riittävän kilpailukykyinen, joten siitä oli pakko luopua. Elopin johdossa Nokia onnistui Jeronimon mukaan siirtymään täysin uuteen järjestelmään käsittämättömän nopeasti, minkä lisäksi yhtiön kuluja on karsittu todella raskaalla kädellä.



Osasyy Nokian mahdolliseen voitolliseen tulokseen onkin juuri kutistunut koko ja vähentyneet kulut. Nokia on selkeästi pienempi ja nopeammin muutosvalmis yhtiö kuin ennen muutosta. Jeronimo kehuu Nokiaa myös innovatiivisemmaksi kuin ennen.

Analyytikolta kysyttiin myös, olisiko Nokian kannattanut kuitenkin valita uudeksi käyttöjärjestelmäkseen Android. Tämän mielestä se olisi ollut yhtiölle hyvä ratkaisu lyhyellä tähtäimellä, mutta pidemmällä tähtäimellä hän uskoo Windows Phonen kantavan enemmän satoa. Nokia on valinnut matkakseen sprintin sijasta maratonin.

Positiivisesta yleisvaikutelmasta huolimatta Nokian tulevaisuutta kuvataan epävarmaksi ja haasteelliseksi. Monen asian on loksahdettava kohdalleen, jotta yhtiön olisi mahdollista päästä plussalle vuonan 2013. Etenkin älypuhelinmyynnin on piristyttävä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 634 €

Kommentit (34)

Anonyymi käyttäjä
miuhuy (vahvistamaton)

1

Joopa joo, WP:n tiilten uutuudenviehätys katoaa HYVIN nopeasti.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

2

"Nokia on valinnut matkakseen sprintin sijasta maratonin."

Maratonillakin täytyy juosta oikeaan suuntaan, että pääsee maaliin juhlimaan...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

3

Kaikesta muusta olen samaa mieltä paitsi, no se tiedään, ja eikös se ole saneeraja-Karvinen jonka opeilla Elop on executed? Nokia on nyt nokkelampi ja innovatiivisempi, mutta jos oltaisiin jatkettu Meegolla kuten alunperin pitikin, kuolemanlaaksosta olisi tullut loivempi ja lyhyempi, koska Meego oltaisiin saatu nopeammin markkinoille kuin WP. Ja yhtä kauan olisi mennyt ekosysteemin rakentelussa kuin WP:lla. Vanjokikin totesi WP-siirtymisen turhaksi ja näin asia on. Kun Elop joutuu väistymään tämän vuoden aikana, plus kunnon hallitusremontti, jankutan edelleen - Vanjoki tilalle. Sitten kysytään asiakkailta: Rakkaat asiakkaamme, minkä käyttiksen Te oikeasti haluaisitte muutoin alan parhaaseen ja innovatiivisinpaan Nokian rautaamme; WP? (Customers answer: "Hell no!"), or Linux like Android? ("Why not"), Meego? ("Maybe, tell me more whats that?"), new Ubuntu for mobile? (The same answer), Firefox? (The same answer), WebOS? (The same answer). Ja johtopäätös on, ei muita tarjolla kuin WP ja Linux (joka on jo voittanut mobiilikisan!), sen eri versiot, josta Nokia saa oman käyttiksen niin, ettei tarvitse muiden kanssa kisata softassa. Nimittäin, siinä tilanteessa kun MS:lta tulee oma puhelin, luuleeko Nokia saavansa ulos enää sellaista uusinta rautaa, jota heille annettava WP tukee? Ei tule. Toisin päin, jos Nokia ei onnistu WP:lla ja kassa loppuu, kuka firman pelastaa? Microsoft. Vai luuleeko joku että MS antaa Nokian jollekin toiselle tässä tilanteessa? Hell no! Mutta jos tätä päivää, voisiko asiakas saada valita mitä käyttistä haluaa Nokian rautaansa, räätälöidyt paketit em. eri käyttiksillä? Järkeä? Kolmas tukijalka tullaan vielä tarvitsemaan...

Vastaa
perhana
perhana

4

@3
Voihan sen microsoftin toki nähdä kaameana peikkona jos haluaa, mutta totuus ei nyt kyllä ole ehkä ihan niin ankea... microsoft on toimittanut älypuhelinalustoja jo ennen WP:täkin, ja esimerkiksi HTC aloitti pelkästään windows-puhelimilla, ja vaikka microsoft yritti jonkin aikaa omaakin puhelinvalmistusta ei se vaikuttanut HTC:n toimintaan millään tavalla, ja kun HTC päätti ruveta valmistamaan myös android-puhelimia, ei aikaisempi yhteistyö microsoftin kanssa sitä estänyt.
Ja tuo Meego-jankutus on aivan turhaa, tuskin siitä kilpailukykyistä olisi saatu yhtään WP:tä aikaisemmin, ne ainoat kokeilumielessä markkinoille pukatut eivät edes olleet se Meego jota oltiin kehittämässä, vaan vanhan maemon päälle hätäsesti kyhätty testi, ei sillä isoja markkinoita olisi valloitettu pitkään aikaan.
Eikä se microsoft Nokiaa edelleenkään omista, jos Nokia haluaa edelleen kehitellä symbianiansa, eipä sitä microsoft näytä estävän.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

5

@ 4:

"microsoft on toimittanut älypuhelinalustoja jo ennen WP:täkin..."

Kehittänyt kyllä, mutta toimittaminen ollut aika vähäistä...

"...ja esimerkiksi HTC aloitti pelkästään windows-puhelimilla"

Ja onko HTC:n Windows-linja mielestäsi ollut jonkinlainen hitti?

"...ja vaikka microsoft yritti jonkin aikaa omaakin puhelinvalmistusta ei se vaikuttanut HTC:n toimintaan millään tavalla..."

Microsoftin oma puhelinvalmistus lässähti ennen nousuaan, joten se ei vaikuttanut mitään juuri mihinkään.

"...ja kun HTC päätti ruveta valmistamaan myös android-puhelimia, ei aikaisempi yhteistyö microsoftin kanssa sitä estänyt."

Nyt on eri aika ja eri yhtiö kysymyksessä, eli ei tuosta voi tehdä paljoakaan johtopäätöksiä Nokian nykytilannetta ajatellen.

"Ja tuo Meego-jankutus on aivan turhaa, tuskin siitä kilpailukykyistä olisi saatu yhtään WP:tä aikaisemmin..."

Kovasti kilpailukykyinen oli viimeisimmässä kehitysvaiheessaan testaajien mukaan.

"ne ainoat kokeilumielessä markkinoille pukatut eivät edes olleet se Meego jota oltiin kehittämässä, vaan vanhan maemon päälle hätäsesti kyhätty testi"

Kun tämä "hätäinen kyhäelmä" oli jo niin hyvä, millainen sitten olisikaan ollut varsinainen Meego.

"...ei sillä isoja markkinoita olisi valloitettu pitkään aikaan"

No sehän olisi ollut kiinni ostajista, jotka kyllä olivat hyvin kiinnostuneita, kunnes Elop ilmoitti, että alustan kehittäminen lopetetaan.

"Eikä se microsoft Nokiaa edelleenkään omista, jos Nokia haluaa edelleen kehitellä symbianiansa, eipä sitä microsoft näytä estävän."

Symbianilla ei liene juurikaan tekemistä puheena olevan asian kanssa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

6

Sen verran vielä, voisiko joku kv. lehti tai suomalainen lehti tms. Ict-verkkojulkaisu tai analyytikot tai toimittajat esim. helmikuun tulevilla messuilla tehdä yksinkertaisen globaalin markkinatutkimuksen siitä, minkälaisen käyttiksen asiakkaat oikeasti haluaisivat Nokian tuotteissaan? Nokian rautahan on alan parhaimmistoa, joten asiakkaiden kiinnostus olisi todennäköisesti ihan eri luokkaa haluamallaan käyttiksellä kuin nyt pakkosyötetyllä WP:lla. Siis päästäisiin Nokian entisiin älypuhelinmyyntilukuihin vähintään. Nimittäin en usko että kumpikaan iPhone 5 tai Samsung GS3 ovat raudaltaan Lumia 920:tä parempia, päin vastoin, mutta Lumiaa rasittaa WP-riippakivi, joka pitää myynnin marginaalisena. Kun Nokian johto haluaa olla aina oikeassa eikä kykene myöntämään virheitään ainakaan julkisesti, saati sitten että alentuisivat itse kysymään asiakkailta mitä käyttistä he oikeasti haluaisivat (vastaushan tiedetään jo eli 75 % Android, mutta mitä Nokian potentiaaliset asiakkaat haluaisivat), niin tällainen kattavasti tehty markkinatutkimus jonkun alan median toimesta ohittaisi WP-pakkosyötön aiheuttaman degeneraation Nokian tuotteissa, jolla osoitettaisiin Nokialle oikea suunta, kun he eivät sitä itse nyt tiedä/tajua. PS. Voisiko palstan kirjoitustekniikka olla sellaista, että tekstiä pystyy kelaamaan taaksekin päin ennen lähetystä, että pystyy korjaamaan kirjoitusvirheet ym.?

Vastaa
siimeon
siimeon

7

@4
Kyllä se nyt on vaan niin että Meego herätti paljon kiinostusta alalla ja meegoa olisi ehdottomasti pitää mukana Nokia tuotteissa vielä WP:n käyttöön oton jälkeenkin ja hylätä Symbian jo aikaisemmin. Toden näköisesti meego olisi ollut paras vaihtoehto nykyisen Asha sarjan käyttöjärjestelmäksi sekä mm. Pureview kehitys alustaksi.

WP kyllä ulkoisesti miellyttää itseä ulkoisesti mutta ainakin WP7.x puhelinten käyttöjärjestelmä on taustalta aivan käsittämätön ja käyttää auttamatta vanhentuneita tekniikoita kuten Silverlight. WP7.x järjestelmä esim. aivan järjettömästi rajoittaa mobiliidatalla tehtävien latausten kokoa. WP7.x järjestelmien ehdottomana huippu ominaisuutena voidaan pitää niiden sulavuutta ja nopeutta kaikilla tuetuilla raudalla. Tämä kuitenkin tuo mukanaan avain käsittämättömän "moniajon", jonka hallinta on mielestäni ainakin aivan turhan vaikeaa.

On ymmärrettävää miksi nokia lähti Microsoftin kumppaniksi ja siinä ei sinällään ole mitään haittaa. Kuitenkin Nokian olisi mielestäni pitänyt pitää Meego mukana ja jatkokehittää sitä eteenpäin ja siirtäää se edullisemman hintaluokan Asha sarjan käyttöön jossa se olisi ollut mielestäni erittäin hyvä ja olisi saanut varmasti myös kehittäjiä taakseen.

Vastaa
Jukopliut
Jukopliut

8

Vuoden verran n9 käyttäneenä on pakko todeta että Maemo olisi mielestäni pitänyt jättää tuon Wp:n rinnalle. Vielä kun harmattan loppujen lopuksi oli kiireiden ja kompromissien saattelema tuotos, mutta siitä huolimatta mielestäni onnistunut tekele.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
JussiTi (vahvistamaton)

9

Nokian uskottavuus oli nolla OPK aikoihin, joten tässä uskottavuusongelmassa sijoittaja/rahoittajat/osakkeenomistajat olisivat pistäneet firman lihoiksi jo ajat sitten, mikäli Nokian valinta olisi ollut joku muu kuin WP tai Android.

Vastaa
Taeco
Taeco

10

@6
En kyllä ostaisi Nokian tekemää Android-laitetta. Voisin harkita, jos tulisi Nokia Nexus, mutta tuskin silloinkaan. Eikä sellaisia nähtäisi kovin usein, jos koskaan.

Mielestäni WP on oikein mukava alusta puutteistaan huolimatta. Mutta kasiversion myötä niitäkään ei ole enää montaa jäljellä.

Ei Nokialla ole mitään asiaa Android markkinoille. Jos haluat Android-puhelimen, niin osta vaikka HTC.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

11

Voisiko arvon kommentoijat ja lukijat arvioida, antaa mielipiteensä, mistä Nokian romahdus älypuhelimissa johtuu? Onko kyse WP:sta, raudasta vaiko maine mennyt (Elopin Burning platform -muistion vuoto medialle) vaiko jokin muu syy, kuten "kilpailu koventunut" eli missä Nokian pitäisi silloin parantaa? Mikä on se syy mielestäsi, miksi Nokiaa ei enää osteta entiseen malliin.

Vastaa
delic
delic

12

@11 "eli missä Nokian pitäisi silloin parantaa? Mikä on se syy mielestäsi, miksi Nokiaa ei enää osteta entiseen malliin."

Koska kyse ei ole pitkiin aikoihin ollu siitä itse laitteesta vaan ekosysteemistä ja mitä sille luurille saa.

Jos lumioille saisi kaikki uusimmat huippupelit ja uudet sovellukset samaan aikaan kun androidille ja iOSille niin varmasti myisi paljon premmin. Nykyään vaan kun seuraa esim noita isoja pelijulkaisuja niin ne on poikkeuksetta available android and iOS ja tämä on se iso iso ongelma.

Eli lyhyesti, ei nokia voi tehdä oikeen mitään asialle, se ei ole nokian käsissä, se vain vaatii aikaa. Tottakai parempi luuri auttaa ihmisiä kokeilemaan uutta alustaa, mutta monen kohdalla tulee mieleen kysymys haluanko vaihtaa siihen mihin niitä uusia mielenkiintoisia sovelluksia/pelejä ei ole tarjolle ja tuleekohan niitä edes, eli mitä saan vaihdossa jos vaihdan nuorempaan käyttikseen, eli saanko jotain niin hyvää korvaavaa tilalle, että se ei haittaa.

Tästä syystä windows luurit tuntuukin olevan vanhempien ihmisten suosiossa jotka ei niinkään välitä siitä mitä sovelluksia siihen saa, pääasia että on laite joka toimii hyvin. Nuorilla se taas on kova paikka jos ostaa uuden hienon kalliin älyluurin eikä siinä vaikka toimikkaan se peli mitä puol luokkaa pelaa vaikka paljon vanhemmilla laitteilaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

13

Ok Delic, hyvä kommentti. Eli jos Nokia vaihtaisi Androidiin tai ottaisi sen WP:n rinnalle, kuten Samsung, myynti vetäisi paremmin. Tai myös sellaiseen Linuxiin, joka pystyisi käyttämään Google Play -kauppaa. Eli suurin piirtein mitä tahansa Linuxin versiota, kunhan se on sen verran salonkikelpoinen, ettei tarvitse mennä takaoven kautta (oliko se Dropbox ja mikä se toinen oli?), kuten vielä Sailfish. Eli Nokia voisi ottaa hyvin myös Meegon omana käyttiksenä, kunhan sillä pääsisi suoraan Google Playhin. Tämä olisi jopa parempi vaihtoehto, koska Androidilla on jo niin monta käyttäjää. Eli lyhyellä analyysillä Meego olisi paras! Ja tähän suuntaan on Samsungkin menossa Tizenillä, käytetystä Androidista pois päin hiljalleen, koska Google panostaa Motorolaan. Kuten edellä totesin, Nokian raudasta myynti ei jää kiinni, se on aina ollut heidän vahvuutensa, myös peruspuhelimissa. Eli kyllä Meego olisi ollut aikoinaan se oikea valinta, jota olisi vain pitänyt jatkaa. Vanjoki oli oikeassa, ja Nokian nykyjohto väärässä. Huom! En usko että Nokialla on varaa odottaa Microsoftin ekosysteemin rakentamista sinne 500 000 sovellukseen, jolloin se olisi lähes kahden muun rinnalla, joilla tosin jo 700 000 - 1 000 000 sovellusta, mikä on mielestäni jo enemmänkin markkinointia kuin tarpeellista, toki koko ajan tulee uusia sovelluksia, vanhojen jäädessä pölyttymään.

Vastaa
perhana
perhana

14

Se että jossain linux-pohjaisessa käyttiksessä pystyisi ajamaan android-sovelluksia, ei vielä tarkoita sitä että niitä sovelluksia saisi ladattua Google Playsta.

Ja siitä Meegosta edelleen... kun sen kehitys vaan ei edennyt yrityksestä huolimatta, ja tämä "Meego" joka julkaistiin oli siis maemo jonka päälle oli liimattu Meegon käyttöliittymä, ja sen kehityksessä oli ilmeisesti tullut vastaan ylipääsettömiä ongelmia jotka estivät sen kehittämisen nykylaitteille sopivaksi, eli jos sillä ei olisi päästy esimerkiksi nykyisten resoluution tasolla näytöissä, ei saatu toimivaa nfc-tukea, eikä toimivaa 4G tekniikkaa, olisi se ollut tiensä päässä oleva järjestelmä, niinkuin se käsittääkseni olikin, ja siksi sitä täysin uudelta pohjalta lähtevää Meegoa niin epätoivoisesti yritettiin saada kehitettyä, mutta aika loppui kesken.

Niin, ja jos niiltä käyttäjiltä (potentiaalisilta ostajilta) kysyttäisiin jossain gallupissa minkälaisen käyttöjärjestelmän he Nokian puhelimeen haluaisivat, vastaisi 80% todennäköisesti että sellaisen niinkuin iPhonessa on, mutta kun sitä ei ole mahdollista applelta nokialle saada.

Ja Vanjoki olisi kyllä jääräpäisesti roikkunut siinä Symbianissa jonka syöksylasku älypuhelinmarkkinoilla oli jo kovassa vauhdissa, vaikka hän nyt jälkeenpäin toista väittääkin, taisi hänkin olla kovasti Meegoa vastaan vielä Nokialla ollessaan.

p.s sitä kirjoitettua tekstiä pystyy kelaamaan takaisin helposti tuossa tekstinsyöttöruudun oikeassa laidassa olevasta palkista... ainakin IE:ssä, mutta sehän onkin microsoftin tekele ;-)

Vastaa
delic
delic

15

Jaakko ilkka, ei meego kyllä olisi ollut mikään oikea valinta, tosin jos sillä olisi päässyt google play storeen ilman mitään kikkailua niin ehkä sitten. Miuten ei mitään mahdollisuuksia, mutta siihen tuskin google olisi suostunut?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

16

En ole softatuntija, mutta jokin tekninen ratkaisu löytyy miten Meegolla pääsee Google Playhin. Sitä yritti Jolla ja onnistui teknisesti, mutta Google ei päästänyt Jollaa suoraan kauppaansa vielä, liiketoimintavalinta. Iso peluri pääsisi varmasti, se toisi Googlelle paljon tuloja. Tiedossa myös on Harmattanin 1.2 kehityshaasteet (olen lukenut ne historiikit kyllä), mutta sitä kutsutaan R&D:ksi, normaalia kaaos/järjestys -toimintaa (20 vuotta kokemusta).. Esim. WP ei tue vieläkään 4-ydinprossuja, joten se siitä. Kaikki olisi saatu kuntoon vuodessa, samassa ajassa mitä täysin keskeneräiseltä WP 7,5 meni MS/Nokialla. Ja N9 saatiin ulos nopeamminkin, ja heti perään olisi tullut Qwerty (lauta vaiko lankku?), sitten Meego -tabletti. Minä kysyin olemassa olevista käyttiksistä, joita on saatavilla Nokialle. Eikä iOS6,1 välttämättä ole se paras, käytän sitä iPhonessani koko ajan, enkä pysty vierittämään tätä tekstipalkkia, kun sivu tehty IE10:llä ilmeisesti. Vanjoki oli muuten Meegon vetäjä. Mutta en jatka tätä keskustelua enempää, jos/kun tämä menee tällaiseksi "vihapuheeksi", jossa ammutaan alas toisten ehdotukset mutta ei anneta itse mitään ratkaisuja Nokian tilanteen parantamiseksi. Vai oletteko te tyytyväisiä Nokian nykytilanteeseen älypuhelimissa? Mitä sanotte noin 37 000 pois potkitulle? Onko mahdollista rakentava debatti?

Vastaa
pentsu
pentsu

17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Se että jossain linux-pohjaisessa käyttiksessä pystyisi ajamaan android-sovelluksia, ei vielä tarkoita sitä että niitä sovelluksia saisi ladattua Google Playsta.

Jossain linux pohjaisessa? Miten olisi vaikka androidissa itsessään, joka on linux pohjainen, vai mikä oli jutun ydin?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:


Niin, ja jos niiltä käyttäjiltä (potentiaalisilta ostajilta) kysyttäisiin jossain gallupissa minkälaisen käyttöjärjestelmän he Nokian puhelimeen haluaisivat, vastaisi 80% todennäköisesti että sellaisen niinkuin iPhonessa on, mutta kun sitä ei ole mahdollista applelta nokialle saada.


Voi kun kysyttäisiinkin. Vastaisin empimättä Meego/Harmattan. Uskon että moni muukin N9:ä käyttänyt vastaisi samoin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kun N9 lakkaa toimimasta, on aika palata takaisin peruspuhelimiin. Ellei joku ennen sitä saa aikaiseksi jotain vastaavaa...

Vastaa
delic
delic

18

"Eikä iOS6,1 välttämättä ole se paras, käytän sitä iPhonessani koko ajan, enkä pysty vierittämään tätä tekstipalkkia, kun sivu tehty IE10:llä ilmeisesti."

Sivu tehty selaimella? Öö siis täh.

No mutta kumminkin tekstipalkin vierittäminen onnistuu kun lasket 2 sormea näytölle (laatikon sisällä) ja skrollaat.

Ps tuolla aikasemmin puhuit jotain dropboxista, se on pilvipalvelu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

19

En yritä ohjailla, mutta mitä itse tekniikkakaverina olen kokeillut eri laitteita, suurin vaikutus oli nimenomaan N9 Meegolla. Kolmitoiminen käyttöliittymä oli yksinkertaisuudessaan suorastaan nerokas, 100 nettisivua yhtäaikaa talteen, todella nopea jo siihen aikaa, Swipe mahtava ja jos sen saisi vielä 5 tuuman näytöllä + viimeiset specsit, sekä Google Playn sovellukset, siinä olisi todellinen hittituote! Mitä olen näitä muita käyttänyt, iOS on hyvin lähellä sitä yksinkertaisuutta ja loogisuutta kuin N9:ssä oli, mutta monimutkaisempi. Androidia en tunne kunnolla, mutta hyvältä sekin on tuntunut. WP on taas kaikkein sekavin, ja tulee sellainen asiakkaiden kosiskelun tunne, joka ei ole aito - väkisin väännetty. Jatkuvasti päivittyvät ja liian isotkin tiilet stressaavat, tarpeetonta. Mielenkiintoista nähdä uudet Canonalin Ubuntu ja Mozillan Firefox. Trailereista päätellen eteenpäin menty.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

20

Tämä palsta ...tehty IE10:lle ilmeisesti, siis moni asia yhteensopimaton eri käyttiksillä/selaimilla. Siksi ei onnistu skrollaus ylöspäin tätä kirjoitettaessa, kun teksti mennyt pääsivun alle, siitä kirjoitusvirheet. Muistivirhe: "Dropboxilla" tarkoitin kolmansien osapuolien Android -sovelluskauppoja, kuten Amazon, GetJar, AppBrain, muitakin on. Se oli Java -sovellukset, jotka yhdistää eri Linuxeja, miksi niillä voi käyttää samoja sovelluksia.

Vastaa
perhana
perhana

21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Jossain linux pohjaisessa? Miten olisi vaikka androidissa itsessään, joka on linux pohjainen, vai mikä oli jutun ydin?

Jos sen ytimen hukkasit, olisit lukenut myös sen edellisen viestin jossa tämä "Jaakko Ilksuh" kirjoitti:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jaakko Teppo:

Tai myös sellaiseen Linuxiin, joka pystyisi käyttämään Google Play -kauppaa. Eli suurin piirtein mitä tahansa Linuxin versiota, kunhan se on sen verran salonkikelpoinen, ettei tarvitse mennä takaoven kautta


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Voi kun kysyttäisiinkin. Vastaisin empimättä Meego/Harmattan. Uskon että moni muukin N9:ä käyttänyt vastaisi samoin.

Jos asiaa kysyttäisiin keskiverto kännykän ostajilta, vastaajista korkeintaan 2% olisi koskaan käyttänyt N9:ä

Vastaa
delic
delic

22

@20 "Tämä palsta ...tehty IE10:lle ilmeisesti, siis moni asia yhteensopimaton eri käyttiksillä/selaimilla. Siksi ei onnistu skrollaus ylöspäin tätä kirjoitettaessa, kun teksti mennyt pääsivun alle, siitä kirjoitusvirheet"

En nyt ymmärrä jos et siis tarkoita tuota mihin jo annoin neuvon, eli jos käytät iOS laitetta niin voit skrollata tätä kirjoituslaatikkoa kahdella sormella.

Tässä vielä video missä niin tehdään. http://youtu.be/x8CAtjKD7U4

Vastaa
Jonahan
Jonahan

23

@11 "Voisiko arvon kommentoijat ja lukijat arvioida, antaa mielipiteensä, mistä Nokian romahdus älypuhelimissa johtuu?"

Nokian romahdus johtui siitä, että sen ollessa markkinajohtaja vuosina 2004–2008 se jäi polkemaan paikalleen Symbianin kanssa eikä panostanut kunnolla siihen softa-alustana eikä myöskään riittävästi seuraavan sukupolven alustaan. Ja kun kosketusnäyttömurros tapahtui iPhonen ja Androidin toimesta, se teki väärän valinnan ja yritti pultata kosketusnäyttötoiminnallisuuden vanhan alustan päälle.

Kun iPhone vei rahat ja halvat Androidit asiakkaat se oli aikamoisessa pakkotilanteessa ilman hyviä vaihtoehtoja. Peliin on vaikea päästä uudestaan mukaan, mutta rajun saneeraukseen ja hyvän käyttispartnerin kanssa sillä on edelleen mahdollisuus, mutta vaikeata tulee olemaan tässä erässä, seuraavassa murroksessa pitää olla mielellään etunenässä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

24

Jonahan kiitos, mutta tarkoitin alunperin että mistä johtuu Nokian tämänhetkinen romahdus, miksei WP-Nokiat myy nyt kuten Applella ja Samsungilla? Toistaiseksi paras vastaus on ollut, että WP:n ekosysteemi on niin olematon ettei asiakkaiden kannata vaihtaa WP-Nokiaan kahdesta em.:sta. Mutta onko muita syitä?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

25

@24
Ei kenenkään muunkaan WP-mallit kauheasti myy. Osittain koska valmistajat eivät ole panostaneet siihen kunnolla (niillä on ollut muita kiinnostuksen kohteita, mm. Android, jolla silläkin on erittäin vaikea tehdä rahaa, poikkeuksena Samsung). Osittain, koska Microsoftin mobiilistrategia on ollut niin tempoilevaa ja sekavaa, että joskus on tuntunut siltä, etteivät he itsekään oikein tiedä missä mennään.

Jälkimmäiseen on toivottavasti tullut muutos WP8:n myötä ja alusta voi alkaa kunnolla kasvamaan. Riittääkö se, vai ollaanko jo liikaa muita perässä jää nähtäväksi.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

26

@24
Ei kai Nokia ole romahtanut kuin kerran. Romahduksen jälkeen polteltiin öljynporauslauttoja ja myytiin toimitilojan, sekä vaihdettiin Symbian ja kehitysasteella ollut MeeGo Windowsphoneen.

Tuon vaihdon aikana oltiin jo pohjalla ja nyt katsotaan jos Nokia nousee sieltä. Ainut arvailtava ja pohdittava asia siis on, miksi nousu on niin hidasta ja riittääkö vauhti?

Itse en uskalla paljoa arvailla, mutta toivottavasti Nokia nousee WP:lla ja saadaan kolmas iso käyttöjärjestelmä Androidin ja iOs:in rinnalle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

27

Voi tätä kännykällä kirjoittamista, tein pitkä analyysin 2000-luvun alusta saakka miten Nokia on laskenut ja miksi, mutta jostain syystä sivu palasi edelliseen valikkoon ja teksti hävisi. Yhteensopivuusongelmia? Mutta asiaan, toki romahdus tullut kerran ja tasaisesti alas päin, mutta se jyrkkeni heti 2011/2 Burning Platform ja WP-strategian ilmoituksen jälkeen, aikaisemmin kaikilla mittareilla tarkasteltuna lasku on ollut loivempaa, tasaista ja vielä hallittavaa, mutta tuon ajankohdan jälkeen jyrkkää ja suunta
sama. Vasta nyt Q4:ssa muutama mittari hieman parempi, mutta edelleenkään WP:t eivät myy kuin tappiolla. Muidenkaan WP:t eivät myy, joten kyse ei ole Nokiasta vaan itse WP:sta. Toiseksi paras vastaus on siis se, että WP-ekosysteemi on niin paljon perässä iPhonea ja Androidia, 2 käyttöjärjestelmää on jo ehkä tarpeeksi, kun aikaisemmin tultiin toimeen vain yhdellä eli Windowsilla ja Macit roikkuivat siinä marginaalissa. Onko siis tämä toinen syy, WP-ekosysteemin keskeneräisyyden lisäksi? Molemmat kilpailijat ovat alkaneet aikaisemmin kuin WP, iPhone jo 2007 alkaen, Androidia kehitettiin 4 vuotta ennen kuin se oli valmis. Samsung oli jo hitti tai vahva kilpailija jo 2010, mutta mitenkäs asia todella on ajoitusten suhteen? Ei, kyllä WP on vanhin käyttis nykyisistä, sitä on yritetty saada markkinoille jo 2000 alusta, mm. Ericssonin kanssa 2003, mutta joutuivat luopumaan olemattoman kysynnän takia. Myös HTC yritti jo aikaisemmin WP:n kanssa, sama tulos. Nyt on kolmas kierros WP:lla menossa, jossa nyt mukana isompi joukko ja mikä tulos? Ei myy. Syynä on siten WP itse. Mielestäni ekosysteemin pienuus on toki haitta, mutta ei se estä ostamasta jos tuotteen kaikki ominaisuudet (16 kpl:tta) on muuten kunnossa. Perusteena tälle on iPhone, jota myytiin 2007/7 - 2009/12 4 miljoonaa, mutta sen jälkeen myynti on kasvanut huimasti, ja nimenomaan
2010 alkaen 2011 puhumattakaan. Tämä taas kielii valtikan vaihtumisesta, kun Nokialla oli ongelmia jo 2010 kunnolla, ja ne räjähtivät käsiin 2011 alussa. Myös Samsung tullut siinä iPhonen rinnalla, Nokian romahduksen avulla ja mennyt nyt siis kaikista ohi. Eli mitä muuta vikaa WP:ssa on kuin nämä 2 mainittua (ekosysteemin pienuus ja ajoitukseltaan tulevat jäljessä)?

Vastaa
delic
delic

28

"Mielestäni ekosysteemin pienuus on toki haitta, mutta ei se estä ostamasta jos tuotteen kaikki ominaisuudet (16 kpl:tta) on muuten kunnossa"

No jos nyt mietitään nuoria ja instagrammia jolla on käyttäjiä tyyliin yli 100 miljoonaa niin onhan se aika iso puute varmasti niille jos kuulevat, että lumiaan ei saa instagrammia. Tämä siis vain yksi esimerkki. Samanlaisia esimerkkejä löytyisi satoja, varsinkin pelipuolelta mikä on kovin suosittua nuorten kerkuudessa.

"Yhteensopivuusongelmia" tuskin on mitään yhteensopivuusongelmia, itse en ainakaan ole koskaan huomannut.

Vastaa
akse
akse

29

Tottakai se jyrkkeni kun hölmönä menivät huutelemaan että Symbianin kehitys loppuu tähän. Symbianin jo muutenkin aleneva kysyntä laski entisestään. Jos tuon olisi hoitanut jotenkin hienommin "jätämme vanhat käyttöjärjestelmät WP:n rinnalle" niin Symbiania olisi vielä kaupattu paremmin ainakin jonkun aikaa.

Nyt Q4:llä vasta Nokian WP myynti ohitti Symbian myynnin vaikka Symbian puhelimia ei ole kovin montaa eri mallia enään markkinoilla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

30

Ok Akse, kyllä äly-Symbianin myynti romahti Elopin ilmoituksen jälkeen, että Symbianin kehitys lopetetaan pääosin, kehittäjät siirretään Accenturelle ja alustaa luvattiin tukea 2016 saakka. Nokian tiedotus - yritysviestintä, on muuttunut jotenkin puujalkamaiseksi Elopin valinnan jälkeen. Aiemmin Nokia ei tehnyt mitään virheitä tässä. Syynä uskoisin olevan se, että Elopilla kuitenkin on toinen jalka Microsoftilla, ja MS/Elop haluavat aina varmistaa, etteivät muut käyttikset Nokialle saa huomiota, mm. siitä kiirehtiminen Meegon lopetuksessa, vaikka N9 oli vasta tulossa myyntiin ja siten siltä leikattiin siivet etukäteen. Eli kieroa toimintaa Elopilta. Ja tietysti Meegon lopetus oli suurin virhe. Löytyykö vielä syitä Nokian romahdukseen/WP:n myymättömyyteen? PS. Minulla muisti kännyssä ihan tapissa, voi olla että se vaikuttaa, en saa oikein mitään videoitakaan auki muilla palstoilla.

Vastaa
perhana
perhana

31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jaakko Ilkka:

Nokian tiedotus - yritysviestintä, on muuttunut jotenkin puujalkamaiseksi Elopin valinnan jälkeen. Aiemmin Nokia ei tehnyt mitään virheitä tässä.

Jotenkin muistelen, että se ei kyllä tainnut olla Elop jolta kuultiin näitä klassikoiksi muodostuneita kommentteja kuten mm. "Kosketusnäyttöpuhelimilla ei ole mitään tulevaisuutta"

Tässäpä muuten melko osuva katsaus niihin todellisiin Nokian alamäen syihin (sori Ilksuh tässä ei ole mukana sitä sinun kaipaamaasi syytä"
http://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=....41018144,d.bGE

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaakko Ilkka (vahvistamaton)

32

Ok Perhana, tuo NY Timesin alkusyksyltä 2010 artikkeli on kaikki totta ja käyty läpi tässä viimeisen vuoden aikana perusteellisesti mediassa. Nokia oli byrokraattinen ja johto ylimielinen 120 000 työntekijällään. Artikkelin lopussa hyvä teksti: (juuri valitun) Elopin tehtävänä on uudistaa Nokia menettämättä suuruuttaan. Ja kuinkas sitten kävikään? Kaikki on mennyt päin helvettiä, jota nykyjohto kutsuu "siirtymävaiheeksi". Tiedoksi; ei bisneksessä ole siirtymävaiheita, vaan koko ajan on pidettävä huolta maineesta, kilpailukyvystä, kurssista, markkinaosuudesta, kassasta ja tiimistä, tässä järjestyksessä. Mikään näistä ei ole onnistunut nykyhallitukselta ja varsinkaan Elopilta. Tämä on säälittävää! Huom! Taidan lopettaa omalta osaltani debatin tähän, koska alkoi sen verran v...taa, kun katsoo Nokian tilannetta. Mahtaako sitä saada korjattua enää millään? Ei ainakaan nykyjohdolla. Kiitän kaikkia kommentoijia ja toivotan hyvää jatkoa kaikille!

Vastaa
pentsu
pentsu

33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:



Jos sen ytimen hukkasit, olisit lukenut myös sen edellisen viestin jossa tämä "Jaakko Ilksuh" kirjoitti:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jaakko Teppo:

Tai myös sellaiseen Linuxiin, joka pystyisi käyttämään Google Play -kauppaa. Eli suurin piirtein mitä tahansa Linuxin versiota, kunhan se on sen verran salonkikelpoinen, ettei tarvitse mennä takaoven kautta

Joo, sinnehän se hukkui...

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Voi kun kysyttäisiinkin. Vastaisin empimättä Meego/Harmattan. Uskon että moni muukin N9:ä käyttänyt vastaisi samoin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Jos asiaa kysyttäisiin keskiverto kännykän ostajilta, vastaajista korkeintaan 2% olisi koskaan käyttänyt N9:ä

Totta. Syynä on ainakin pääosin rajoitettu valmistusmäärä. Totuus on, että maailmassa on n. 6000000000 ihmistä joista hemmetin pientä osaa kiinnostaa mikä käyttis puhelimessa on.

Vastaa
AhKeefas
AhKeefas

34

Onhan tuo WP 8 myynyt enemmän kuin tuplat aiemmasta.
Näenkin tuon "kasin" tuputtamisen olevan Microsoftille tapa vyöryttää yritysasiakkaille yksi alusta: puhelin, tabletti ja pöytäkone.
Jos saavat kaikille yhteisen 8.5 alustan valmiiksi ennen joulua,
niin toivottavasti siinä on jo AINAKIN puhelimet ja tabletit yhdistetty - ilman typeriä rajoituksia (CPU-kpl, näytön resoluutio, kameran pikselit, jne)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.