AfterDawn logo

Yhdysvaltain hallitus hylkäsi aloitteen Kuolemantähden rakentamisesta

Teemu Laitila Teemu Laitila
14 kommenttia

Yhdysvaltain hallitus on hylännyt yli 30 000 ihmisen allekirjoittaman aloitteen, jossa ehdotetaan Tähtien sota -elokuvista tutun Kuolemantähden rakentamista maan puolustuksen kehittämiseksi.

Kansalaisaloitteen mukaan puolustusresurssien keskittäminen Kuolemantähden rakentamiseen toisi töitä rakennusalalle, insinööreille ja avaruuden tutkimukseen sekä vahvistaisi kansallista puolustusta.

Hallituksen edustajan kohteliaaseen sävyyn kirjoittamassa vastineessa aloitteen hylkäämistä perustellaan muun muassa hankkeen hinnalla. Hankkeen hinnaksi tulisi hallituksen mukaan 850 kvadriljoonaa. "Me työskentelemme kovasti valtion velan pienentämiseksi, emme sen kasvattamiseksi", vastauksessa selitetään.

Lisäksi hylkäystä perustellaan Kuolemantähden sopimattomuudella hallituksen politiikkaan, sillä "Hallitus ei tue planeettojen räjäyttämistä". Kolmas syy on Kuolemantähden haavoittuvuus. "Miksi kuluttaisimme lukemattoman määrän veronmaksajien rahoja Kuolematähteen, jonka perustavanlaatuisen vian vuoksi se on haavoittuvainen jopa yhtä ainutta avaruusalusta vastaan".

14 KOMMENTTIA

taku1/14

siis...wööööööt... Hylättiin! :O :O

recoil2/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti taku:

siis...wööööööt... Hylättiin! :O :O

Amerikkalaiset...maailman viisain kansa ..buahhaaaaa!! :)

himpo3/14

Tuota ei kannata rakentaa ennenkuin on keksitty keinotekoinen painovoima ja suojat, pitää voida kävellä asemalla ja aseman pitää kestää kaikki Venäjän ja Kiinan ydinpommit pienillä vahingoilla, muuten hyvä idea!

Sove924/14

Tyhmää porukkaa, kun luulee, että hallituksella on enemmän rahaa kuin maailmassa on yhteensä. :)

xxwavx1125/14

edit: ei mitään

Tomppa126/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sove92:

Tyhmää porukkaa, kun luulee, että hallituksella on enemmän rahaa kuin maailmassa on yhteensä. :)

Heh, tosin tuo 850 kvadriljoonaa oli hallituksen arvio hinnasta. En tiedä mitä aloitteentekijät ovat laskeneet. Palaute oli kyllä ihan hauska - lopussa vielä kommentti Voiman mahdista.

stageout7/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti recoil:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti taku:

siis...wööööööt... Hylättiin! :O :O

Amerikkalaiset...maailman viisain kansa ..buahhaaaaa!! :)

Ei tossa mitään. Kyse oli aikoinaan Teekutsulaisten uusimmasta rintanapista - ja siitähän juttu sitten pinnalle pullahti.

fanwars8/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Tuota ei kannata rakentaa ennenkuin on keksitty keinotekoinen painovoima ja suojat, pitää voida kävellä asemalla ja aseman pitää kestää kaikki Venäjän ja Kiinan ydinpommit pienillä vahingoilla, muuten hyvä idea!

Nuohan on jo ratkaistu, "painovoima" saadaan alusta pyörittämällä ja ydinpommit nyt ei muutenkaan toimi avaruudessa kunnolla ;). Mut kyllä on taas nerokas idea...

chatboy9/14

Suurin ongelma on varmaankin raaka-aineen saatavuus ja tekniset ongelmat.

himpo10/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti fanwars:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Tuota ei kannata rakentaa ennenkuin on keksitty keinotekoinen painovoima ja suojat, pitää voida kävellä asemalla ja aseman pitää kestää kaikki Venäjän ja Kiinan ydinpommit pienillä vahingoilla, muuten hyvä idea!

Nuohan on jo ratkaistu, "painovoima" saadaan alusta pyörittämällä ja ydinpommit nyt ei muutenkaan toimi avaruudessa kunnolla ;). Mut kyllä on taas nerokas idea...

Eli aina kun pitää räjäyttää planeetta niin pitää odottaa että pää-ase kiertää oikeaan kohtaa, ja jos tulee huti niin pitää odottaa taas yksi kokonainen kierros, ja kierrokset lienee aika hitaita kun aseman koko on "pieni kuu" ja kaikki ikkunat on sitten lattioissa ja suurin osa asemasta on hukkatilaa kun sinne ei saada sopivaa painovoimaa, ok.

Ydinpommeillahan voi tunnetusti hajoittaa kilometrien kokoisia asteroideja.

sickfuck11/14

Alusta pyörittämällä saadaan aikaan keskipakoisvoima, ellei pallo ole ontto ja porukka kävele sen sisällä ulkokuorta vasten niin sitten pyöritysidea varmaan toimis. Mutta jos se on iso pallukka niin sitten sen oma massa jo saisi aikaan painovoiman, eli kannattais tehdä siitä ainakin massaltaan ja kooltaan kuun kokoinen niin olis 1/6 osa painovoimaa suhteessa maan painovoimaan.

fanwars12/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti fanwars:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Tuota ei kannata rakentaa ennenkuin on keksitty keinotekoinen painovoima ja suojat, pitää voida kävellä asemalla ja aseman pitää kestää kaikki Venäjän ja Kiinan ydinpommit pienillä vahingoilla, muuten hyvä idea!

Nuohan on jo ratkaistu, "painovoima" saadaan alusta pyörittämällä ja ydinpommit nyt ei muutenkaan toimi avaruudessa kunnolla ;). Mut kyllä on taas nerokas idea...

Eli aina kun pitää räjäyttää planeetta niin pitää odottaa että pää-ase kiertää oikeaan kohtaa, ja jos tulee huti niin pitää odottaa taas yksi kokonainen kierros, ja kierrokset lienee aika hitaita kun aseman koko on "pieni kuu" ja kaikki ikkunat on sitten lattioissa ja suurin osa asemasta on hukkatilaa kun sinne ei saada sopivaa painovoimaa, ok.

Ydinpommeillahan voi tunnetusti hajoittaa kilometrien kokoisia asteroideja.

Eihän siellä mitään hukkatilaa tarvitse olla, jos se on jotenkin ovelasti rakennettu eri tasoista keskipisteeseen kohti. Pääase ja muu koneisto joka vie kuitenkin jonkin verran tilaa voidaan sitten sijoittaa sinne keskelle, jossa painovoimaa ei tarvita.

Muutenkaan ei sen painovoiman tarvitse olla kuin lisämukavuus, tuskin siellä kenelläkään on tarvetta hyökkäystilanteessa ryntäillä paikasta toiseen. Nappejahan siellä painellaan.

Ydinpommi jutulla tarkoitin lähinnä ilmakehän puuttumista, eli paineella tultaisi seinästä läpi. Nyt kyseessä on varmaan sen kokoluokan laitos, että säteilykilvissäkään on tuskin kitsasteltu.

_kooma_13/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti fanwars:

Ydinpommi jutulla tarkoitin lähinnä ilmakehän puuttumista, eli paineella tultaisi seinästä läpi. Nyt kyseessä on varmaan sen kokoluokan laitos, että säteilykilvissäkään on tuskin kitsasteltu.

"Perinteinen" vetypommi joka perustuu fuusio reaktioon tuottaa paineen lisäksi myös lämpöä mukavasti. Ja lämpösäteily etenee niin ilmakehässä kuin avaruudessakin, sama pätee myös gamma että röntgen säteilyyn, joten ydinase toimii myös avaruudessa. Itse asiassa reaktio on hyvin samankaltainen kuin se mitä auringossa tapahtuu jatkuvasti, eli melko kovaa kuumuutta sekä painetta saa materiaali kestää, mikäli se kestää ydinpommin tehon...

fanwars14/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti _kooma_:

Tuo paine tyhjiössä mikä aiheutuu lähinnä hiukkasten ja gammasäteden liikemäärästä on mitätön verrattuna mitä saataisiin ilmakehän räjäyttämisellä (kyse on nyt kuitenkin "vain" fuusiopommista). Eikä tuo säteilykilpi mikään mahdoton ole: onhan esim. tuleviin fuusioreaktoreihin suunniteltu eri kilpiratkaisuja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT