iOS päihittää Androidin Yhdysvalloissa selkein lukemin - Apple kelpaa joka toiselle

34
Valtteri Ahonen

iOS päihittää Androidin Yhdysvalloissa selkein lukemin - Apple kelpaa joka toiselle
Applen tuorein iPhone, mallinumeroltaan 5, on kelvannut muiden Apple-tuotteiden tapaan loppuvuodesta yhdysvaltalaisille ennätyshyvin. Omenayhtiön tuote on lähtenyt mukaan vuoden kolmen viimeisen kuukauden aikana yli 50 prosentille älypuhelinostajista.

Kantar Worldpanel ComTechin lukujen mukaan Applen iOS:n osuus uusista myydyistä älypuhelimista on noussut 53,3 prosenttiin. Nousua on tullut viitisen pinnaa sitten edellisen kolmen kuukauden mittausjakson. Nyt julkaistujen lukujen laskenta on päättynyt 25. marraskuuta 2012.

- Applen iPhone 5:n myynti on ollut tällä jaksolla erittäin menestyksekästä, mutta myös vanhat mallit 4 ja 4S ovat myyneet hyvin etenkin ensimmäistä iPhoneaan ostavien keskuudessa, kertoo Kantar Worldpanel ComTechin analyytikko Mary-Ann Parlato.

Googlen leirille vuoden viimeinen jakso sen sijaan tietää pientä laskua, sillä Androidin osuus on pudonnut liki 11 prosenttia. Sen nykyinen myyntiosuus on 41,9 sadasosaa.



Windows Phone Nokian johdolla on yltänyt viimeisimpien tietojen mukaan maailmalla odotettua parempaan tulokseen, mutta ainakin Yhdysvalloissa markkinaosuus on silti edelleen vaatimaton 2,7.

Marraskuussa iPhonen ostaneista 27 prosenttia vaihtoi jonkin muun käyttöjärjestelmän piiristä. 34 prosenttia päivittä aiemmasta iPhonesta ja 40 prosenttia osti ensimmäistä älypuhelintaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (34)

Anonyymi käyttäjä
truuseppohovi (vahvistamaton)

2

Eipäs nyt liiotella. Android on buginen purkkaviritys, joka vaatii 4 kertaa enemmän laskentatehoa, että toimii edes melkein yhtä jouheasti kuis iOs.

Vastaa
Ranvier
Ranvier

3

@2: Et aivan selvästikään ole käyttänyt Android 4.2:ta. Erittäin sulavasti pyörii 1 GHz:n prossulla ja 512 Mt RAM-muistilla. Lukasepas tuosta vielä: http://www.rottmann.net/2013/01/an-ipho...s-4-completely/

EDIT: Sitte on vielä lisäksi monia custom rommeja, jotka parantavat huomattavasti vanilla Androidin käytettävyyttä. Näistä mainittakoon muutama, kuten Helly Bean, Slim Bean, AOKP, DarkyROM ja CyanogenMod. CyanogenMod taitaa olla tällä hetkellä se suosituin.

Vastaa
syrtek66
syrtek66

4

Ei sitten kehdattu laittaa uutisen mukaan kappalemääriä? Leikitään vain prosentiyksiköillä mutta täsysin selvää että Nokian edes koko maailman Lumia myynti jää kuin nalli kallioille Applen usan myynnistä. LOL

Vastaa
MursuMafia72
MursuMafia72

6

Onko pakko kaikkialle tulla jankkamaan miten paljon android on parempi kuin apple ja apple kuin android! Antaakaa toisten elää rauhassa.

Sama kuin menisin, oikeiston sivuille kommentoimaan miten paljon vasemmisto on parempi ja sinne vielä joku perussuomalainenkin eksyy, kommentoimaan menneen talven lumista.

Vastaa
_kooma_
_kooma_

7

Noin se näköjään menee rapakon tuolla puolen, jengi ostaa kotimaista. Aikas paljon saa Microsoft tehdä markkinointia sekä luoda brändiä tuolla ennenkuin isosti pääsee breikkaamaan, samaten tietty muuallakin maailmassa.

Applelle ei tietenkään ole huono juttu että ovat saaneet tuotteensa useaan leffaan sekä tv sarjaan, lisäksi se miten firma sponssaa muutoinkin mediaa (esim uutis toimittajilla sekä muilla toimittajilla näkee nykyisin tämän tästä iPadit kourassa) niin ihmekös tuo on jos firma menestyy. Lisäksi heillä ei ole yhtään oikeasti huonoa tuotetta, vaikka itse en edelleenkään koe esim tabletteja omalla kohdalla järkevinä tuotteina.

Microsoftin pitäisi saada vastaavasti omat tietokoneensa sekä tuotteensa esille paremmin jotta kilpailu kohenisi. Android jyllää taas volyymillä, järjestelmä kun on löytänyt itsensä useammankin valmistajan tuotteesta. Usein kuulee (sekä näkee) puhuttavan Androidista sekä Samsungista hieman kuin synonyymeistä, vaikka androidia valmistaa lukuisia muitakin firmoja.

Miten sitten tulevat ekosysteemit, mahtaako tilaa löytyä (esim Jolla/Sailfish, vai mikä heidän järjestelmänsä nyt tuleekaan olemaan nimeltään) uusille yrittäjille. Sekä laitteiston että ohjelmiston pitää toimia saumattomasti jotta ne vetoiasivat kuluttajiin, noiden lisäksi vaaditaan näkyvyyttä, eli pelkkä perinteinen mainostaminen ei enään riitä.

Toivon ainakin itse että esimerkiksi Nokia pärjäisi tulevaisuudessa jälleen hieman paremmin kalliimmissa puhelimissa, sekä että heidän tuotteitaan olisi enemmän esillä.
Ainakin Noksulla on taustavoimissaan yksi maailman suurimmista ohjelmisto taloista (ellei jopa suurin) joten osaamista luulisi löytyvän, se sitten että riittääkö se riippuu monesta muusta asiasta.
Kilpailu tulee joka tapauksessa olemaan kovaa, eikä se ainakaan tule helpottumaan.

Vastaa
Ranvier
Ranvier

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti truuseppohovi:

Kokeilu gigantissa riitti. Note2 esim. töks töks.

Ei Note 2:ssa ole Android 4.2:sta eikä varsinkaan vanilla androidia.

Vastaa
Twinkie_Dee
Twinkie_Dee

9

Näitä mittareita löytyy enemmän kun varsinaisia operaattoreita kokomantereelta tuplaten ja kaikki "trusted" hubaa.... JA vitun KivAA kaikki vaan kertoo eri #faktaa#

Uutiset eli käännökset ja lainaukset joita ad 99% käyttää elää samalla virralla mediassa.(MAINOS)

Vastaa
ZZboy
ZZboy

10

Jenkeissä ja monissa muissa maissa puree Applen ekosysteemi, AppleTV, iTunes, iBooks, iPod, iPad, iPhone, Siri, jne. Suomi ei ole tarpeeksi tärkeä markkina-alue eikä ihmisetkään ilmeisesti tarpeeksi fiksuja, ainakin kulkevat useamman vuoden muista jäljessä, jotta Applen tuotteista olisi täällä erityistä hyötyä.

Tavallaan se on todella harmillista, tiedän 5 kaveria San Franciscossa jotka jonottivat ekaa iPhonea ja ovat nyt miljonäärejä. Nuoria ja innokkaita kun olivat, niin kehittivät omia sovelluksia ja lisälaitteita, nykyään enimmäkseen firmoille ja terveydenhoitoon.

Ajattelin pari vuotta sitten ettei Nokialla ole mitään hätää, mutta heillä ja Mikkisoftilla on pasmat sen verran sekaisin, et enää en usko yhtikääs mihinkään. Nyt vielä yks tuttu väittää, että Apple tulee ottamaan yhä suuremman siivun enterprise softasta, koska seuraava käyttis yhdistää vielä tehokkaammin iOS, OSX ja pilvipalvelut, ja maalitaulu on nimenomaan siellä.

Android tulee mitä ilmeisimmin kuihtumaan, LinuxJava ei sittenkään taida olla tarpeeksi monipuolinen ja samalla ekologinen yhdistelmä.

Vastaa
ZZboy
ZZboy

12

Tiedän tukun köyhiä muusikkoja ja artisteja joilla kaikilla on vain iLaitteita, pysyvät edes sen verran kehityksessä mukana. Silloin ei jää rannalle ruikuttamaan kun joku antaa mahdollisuuden ja voi myös kehittää taitojaan missä vain.

Android "beta testaajia" on tiedossa kans ja muutama minuutti sitten yks heistä ilmoitti Samsungin alkavan valmistamaan puhelimia loppuvuodesta omalla Linux käyttiksellään ja Android jätetään sivuun. Nykyisiä puhelimia ei siten tulla päivittämään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Bobakki (vahvistamaton)

13

@12

Oikein kaveri kertoi että.. muut ovat tietysti lukeneet uutisista ajat sitten asiasta, että Tizen käyttiksellä varustettuja luureja tulee samsungilta.

Itse asiassa olisi pitänyt jo julkaista eli tietosi on todella vanhaa eli vaikuttaa siltä, että iLaselilla maailmaa katsottaessa ei todellakaan pysy kehityksessä mukana tai sitten näkee vain omenia?

Olisi typerää samsungilta olla riippuvainen pelkästään androidista. Google haluaa oman asemansa ja samsung nyt reakoi tähän tai on reagoinut ajat sitten, mutta uutta käyttöjärjestelmää ei vain voi viikossa tehdä.

Mistä kehityksestä jää paitsi, jos en omistaisi iLaitetta? tietysti iKehitys jäisi kokematta, mutta mihin muuhun se vaikuttaisi? Itse on ole riippuvainen mistään sovelluksesta, netin kanssa on vähän toinen juttu..

Vastaa
pentsu
pentsu

14

Hienoja laitteitahan noi Applet on, ja erittäin tyylikkäästi toteutettuja. Jos hinnat olisi edes jollain tavalla järkevällä tasolla, hankkisin ehkä itsekin sellaisen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

Tiedän tukun köyhiä muusikkoja ja artisteja joilla kaikilla on vain iLaitteita, pysyvät edes sen verran kehityksessä mukana. Silloin ei jää rannalle ruikuttamaan kun joku antaa mahdollisuuden ja voi myös kehittää taitojaan missä vain.

Tää meni vähän ohi? Tunnen moniakin, tosin ihan tavallisia ihmisiä jotka ovat elämässä menestyviä, eri tavoilla taitavia eikä ruikuta rannalla, mutta eivät kuitenkaan omista yhtään "iLaitetta". Tiedä sitten miten se iLaite tekee ihmisestä paremman?

Vastaa
ZZboy
ZZboy

15

Mulle ainakin tuli yllätyksenä et Samsung ois valmistumassa pudottamaan Androidin pois. Tuo kaveri on Pusanista kotoisin ja veli Samsungilla töissä. Sampalla näyttäisi olevan tarkoitus rakentaa itsestään käyttistä myöten omavarainen.

iOS laitteilla on sama vaihe menossa kun yli 10 vuotta sitten Windows PCllä. Voit toki käyttää muitakin omalla riskillä, mutta kun iPhone on yleinen standardi monissa firmoissa, niin siinä jää helposti nalkkiin omaan koloonsa. Sekin on tutkittu, iLaitteet tekevät ihmisistä fiksumpia, viisaampia ja tehokkaampia.

Yks etu Applellä on jota kilpailijoiden on vaikea peitota, hinta/ominaisuudet suhde, se näkyy vielä vuosien päästä jälleenmyyntiarvossa. Noita TOC arvoja on itsekin tullut laskettua ja Applen tuotteet ovat lopussa aina edullisimpia käyttää. Ilmeisesti jopa Suomessa, joka ei yleensä ole semmoinen ympäristö johon Applen tuotteet ovat suunniteltu.

Vastaa
Ranvier
Ranvier

16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

Mulle ainakin tuli yllätyksenä et Samsung ois valmistumassa pudottamaan Androidin pois. Tuo kaveri on Pusanista kotoisin ja veli Samsungilla töissä. Sampalla näyttäisi olevan tarkoitus rakentaa itsestään käyttistä myöten omavarainen.

iOS laitteilla on sama vaihe menossa kun yli 10 vuotta sitten Windows PCllä. Voit toki käyttää muitakin omalla riskillä, mutta kun iPhone on yleinen standardi monissa firmoissa, niin siinä jää helposti nalkkiin omaan koloonsa. Sekin on tutkittu, iLaitteet tekevät ihmisistä fiksumpia, viisaampia ja tehokkaampia.

Yks etu Applellä on jota kilpailijoiden on vaikea peitota, hinta/ominaisuudet suhde, se näkyy vielä vuosien päästä jälleenmyyntiarvossa. Noita TOC arvoja on itsekin tullut laskettua ja Applen tuotteet ovat lopussa aina edullisimpia käyttää. Ilmeisesti jopa Suomessa, joka ei yleensä ole semmoinen ympäristö johon Applen tuotteet ovat suunniteltu.

Huh huh mitä soopaa. Puhdas trolli kyl tää kaveri. Itse en ole vielä törmännyt yhteenkään suomalaiseen yritykseen, jossa iPhone olisi yleinen standardi. Eikä todellakaan iLaitteet tee ihmisistä fiksumpia, päinvastoin. Mee ny takas sinne koloon mistä ryömitkin esiin. :)

Vastaa
ZZboy
ZZboy

17

En kyllä ole vaivautunut käymään Suomalaisissa firmoissa, mutta Jenkkilän, Saksan, Ranskan, Hong Kongin ja Kiinan yrityksiä on tullut nähtyä. iPhone rulettaa ihan siitä syystä et siihen saa paljon räätälöityjä sovelluksia, sen tietoturva on hyvä ja laitteet ovat korkealaatuisia.

Kyllä se on ihan järkeenkäypääkin et iLaitteet tekevät ihmisistä fiksumpia, luin koko jutun Stanfordin yliopiston SEQssa käydessäni, sattui olemaan rotopöydällä ja olin 20 minuuttia etuajassa, oisko joku tuonut sen vastapäisestä statistiikan labrasta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Bobakki (vahvistamaton)

18

@17

Onneksi sinulla on iLaite, ilman sitä kirjoituksestasi ei saisi mitään selvää (oletuksena, että iLaite tekee käyttäjästään fiksumman) eli suosittelen ostamaan kaikki iLaitteet x 3 ja palaat sitten kommentoimaan niin teksti olisi ymmärrettävää ja luettavaa.

Vastaa
pentsu
pentsu

19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

Hong Kongin ja Kiinan yrityksiä on tullut nähtyä.

Mä suosittelen kanssa että hankit sen iLaitteen. Sitä odotellessasi valaisen sen verran että Hong Kong on Kiinaa. Kaupunki Kiinassa.

Vastaa
ZZboy
ZZboy

20

Oikaistaanpa sen verran että Hong Kong ei ole kaupunki Kiinassa, Kiinalaiset joutuvat edelleenkin hommaamaan passin ja viisumin honkkarin retkelleen, asia on tosin yksinkertaisempi jos taskussa on Shenzhenin kaupungin Hukou.

Täytyy kyllä myöntää et kun käytän enemmän enkkua ja kiinankieltä, se näkyy tekstissä.

Näin tänään kaupassa entisen opettajani, nykyinen sosiologian proffa, jo piti häneltäkin kysyä mielipidettä. iLaitteiden fiksuuntumis efektissä on siis perää, mutta kyseessä on myös jo lähtökohdiltaan viisaampien ihmisten valinta. Poikkeuksena nörtit joille näpertely on paljon tärkeämpää.

Jenkeissä ihmiset ovat nyt huomanneet, että älypuhelimilla pitää todella pystyä tekemään älykkäitä toimintoja ja niiden pitää pystyä auttamaan käyttäjäänsä päivittäisissä askareissa. Android laitteet tekevät tuota vain osittaain ja niissä on aina se "open source, open for malware" ongelma.

Vastaa
pentsu
pentsu

21

Okei. Muuten sanon viestiisi "timputong". En osaa pin yin:ä mutta kirjoitin sen siten kun länsimaalainen sen lausuu. Kiinaa osaavana tiedät varmaan mitä se tarkoittaa?

Vastaa
ZZboy
ZZboy

22

听不懂 eli Ting bu tong eli kuulen mut en ymmärrä. Tässä tapauksessa 看不懂 ois parempi, eli nään (lukea) mut en ymmärrä.

Vastaa
pentsu
pentsu

23

Okei. Sait juuri mun silmissä tarinointiisi 500% uskottavuutta lisää. Nimittäin jos olisin osannut kirjoittaa tuon oikein, niin sen olisi vaikka voinut googlata. Mutta en osannut ja tiesit mitä tarkoitin...

Mutta asiaan. Mäkin olen jonkin verran "nähnyt" enkä ole todellakaan huomannut että iLaite olisi mikään standardi. Ainakaan pohjoisemmassa Kiinassa eikä Usa:ssa

E:lisättäköön vielä että mun Kiinan kielen taidot riittää vain kaljan tilaamiseen ja ilmansuuntien ilmaisemiseen...

Vastaa
ZZboy
ZZboy

26

@pentsu

iLaitteiden yleisyys varmaan johtuu siitä että liikun enimmäkseen yliopisto-, finanssi- ja AV- piireissä. Kun meitin myyntiosasto teki päätöksen olla kehittämättä Android sovellus versioita (vaikka Android laitteita tietysti on omassa käytössä), päätökseen vaikutti paljon se ettei Android käyttäjillä ole rahaa ja halua sovellusten ostoon (eikä ehkä tarvettakaan). Logiikka kulki suurin piirtein näin:"Jos ihmisellä ei ole rahaa sovelluksiin, hän on ilmeisesti liian tyhmä ansaitakseen rahaa, siispä hän ei myöskään halua laittaa rahaa parempaan puhelimeen/tablettiin=luuseri jonka kanssa meidän ei kannata tuhlata aikaa".

iOS sovelluksia ladattiin viime vuonna tuplaten verrattuna kaikkiin edellisiin vuosiin yhteensä ja kehittäjille on maksettu 6 miljardia taalaa, jotain siittäkin voi päätellä.

Vastaa
_kooma_
_kooma_

27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ZZboy:

@pentsu

iLaitteiden yleisyys varmaan johtuu siitä että liikun enimmäkseen yliopisto-, finanssi- ja AV- piireissä. Kun meitin myyntiosasto teki päätöksen olla kehittämättä Android sovellus versioita (vaikka Android laitteita tietysti on omassa käytössä), päätökseen vaikutti paljon se ettei Android käyttäjillä ole rahaa ja halua sovellusten ostoon (eikä ehkä tarvettakaan). Logiikka kulki suurin piirtein näin:"Jos ihmisellä ei ole rahaa sovelluksiin, hän on ilmeisesti liian tyhmä ansaitakseen rahaa, siispä hän ei myöskään halua laittaa rahaa parempaan puhelimeen/tablettiin=luuseri jonka kanssa meidän ei kannata tuhlata aikaa".

iOS sovelluksia ladattiin viime vuonna tuplaten verrattuna kaikkiin edellisiin vuosiin yhteensä ja kehittäjille on maksettu 6 miljardia taalaa, jotain siittäkin voi päätellä.

Mielenkiintoista logiikkaa... Kuitenkin Androidille tehdään lähes yhtäpaljon sovelluksia kuin iOS:lle, myös maksullisia sovelluksia on paljon. Eräs menestyneimmistä sovelluksista lienee Angry Birds sarja sekä siihen liittyvä oheis materiaali. Eli mikäli sovellus kehittäjä haluaa sovelluksensa menestyvän kannattaa se julkaista kaikille mahdollisille alustoille.

Se että käyttäjät käyttävät ilmaisia sovelluksia johtunee myös siitä että myös ilmaiseksi saa laadukkaita ohjelmistoja (muutama; Firefox, VLC Media Player, Avast!) myös Windows puolella monet käyttävät ilmaisia sovelluksia joilla pärjää monissa asioissa.
Ellei itse sovelluksesta olla valmiita maksamaan, on järkevää pistää mukaan sellaisia mainoksia jotka käyttäjiä saattaisivat kiinnostaa, ja tätä kautta rahaa sitten tuleekin. Tosin, löytyy niitä ilmaisia sovelluksia myös Applen tuotteille. Olisikin kiva nähdä jokin puolueettoman tahon laatima lista ladatuista ohjelmistoista sekä Android että iOS:n puolelta. Ja tietenkin ohjelmistoista tiedot että onko maksullinen vai ei.

Myös huonosti toimivat ilmaiset sovellukset saavat helposti asioista kiinnostuneiden sekä osaavien ihmisten luomaan heikosti pelaavan softan tilalle toimivan. Eli ilmaisia softia käyttävillä voi olla enemmän kiinnostusta kehittää myös itse ohjelmistoja, ja riittävän hyvä ohjelmisto sitten menestyy riippumatta siitä miten sen maksu ollaan toteutettu.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

28

@7 "Noin se näköjään menee rapakon tuolla puolen, jengi ostaa kotimaista"

Varmasti sekin vähän vaikuttaa, muttei se läheskään noin yksinkertaista ole. Applella on erittäin hyvä brändi, kilpailukykyinen tuote, ekosysteemi. Ja siellä rapakon takana hintaeroja ei juurikaan ole, koska likipitäen kaikki puhelimet ostetaan kytkyinä suurten subventioiden kera.

Hyvään brändiin vaikuttaa mm. se itsekin mainitsemasi asia, että sillä ei ole vuosikausiin ollut juuri yhtään huonoa tuotetta (jos verkkopalveluja ei lasketa mukaan, niissä on kirimistä).

Ja USA:n älypuhelinmarkkinan aiempi ykkönenhän oli RIM, joka on Kanadalainen, eikä esimerkiksi Motorola, joka olisi ollut, ja on edelleen kotimainen.

> Applelle ei tietenkään ole huono juttu että ovat saaneet tuotteensa useaan leffaan sekä tv sarjaan,

Applella on käsittääkseni hyvin vähän tekemistä tämän kanssa. Paitsi että ovat menneet muotoilemaan laitteita, jotka näyttävät hyvältä myös studiossa, ja jonka tietokoneet ja ohjelmistot ovat olleet jo pidemmän aikaan leffaväen suosimia työvälineitä.

> firma sponssaa muutoinkin mediaa (esim uutis toimittajilla sekä muilla toimittajilla näkee nykyisin tämän tästä iPadit kourassa) niin ihmekös tuo on jos firma menestyy.

Sponssaako? Käsittääkseni toimittajien iPadit ovat aika suurella prosentilla oikealla (joko toimittajan tai toimituksen) rahalla ostettuja, eivätkä mitään sponssikappaleita. Saa esittää viiteen jossa on enemmän tietoa asiasta.

> Microsoftin pitäisi saada vastaavasti omat tietokoneensa sekä tuotteensa esille paremmin jotta kilpailu kohenisi.

Microsoftilla on kuitenkin edelleen noin 90% tietokonemarkkinasta, ei niiden koneiden näkyvyyden puute ole ongelma, pikemminkin päin vastoin. Olemassaolevat kokemukset Microsoftin tuotteista saattavat vähentää kiinnostusta sen uusiin tuotteisiin, tietenkään Microsoftin sekavat poukkoilut mobiilimaailmassa (Windows Mobile, Windows Phone7, Windows Phone8, Windows RT) eivät ainakaan auta asiaa.

> Toivon ainakin itse että esimerkiksi Nokia pärjäisi tulevaisuudessa jälleen hieman paremmin kalliimmissa puhelimissa, sekä että heidän tuotteitaan olisi enemmän esillä.

Ei se ainakaan paljoa huonompaan suuntaan voi mennä, mutta pelkällä markkinoinnilla ei laitetta vielä myydä, etenkään sitä seuraavaa laitetta. Tuotteen pitää myös olla kunnossa. Noskuhan on männävuosina markkinoinut puhelimiaan isolla rahalla isojen elokuvien kylkiäisinä (Star Trek, Batman jne.). Voi vain arvailla mikä oli vaikutus, sillä tärkeimmällä markkinalla ei ainakaan riittävä.

Näkyvyyden ostaminen tulee olemaan vaikeata, Ainoat oikeata rahaa tekevät älypuhelinfirmat ovat tällä hetkellä Apple ja Samsung, joista jälkimmäinen laittaa julmetusti rahaa mainostamiseen ja muuhun myynnin edistämiseen, kuten alla olevasta linkistä voi todeta (katso vaikka viimeiset graafit). Nokialla ei ole samaan tällä hetkellä varaa, ja kuten sanottua, tuotteen pitää olla kaikin puolin kunnossa ennen markkinointia.

http://www.asymco.com/2012/11/29/the-cost-of-selling-galaxies/

Vastaa
ZZboy
ZZboy

29

Tulipa vaan mieleen Androidin markkinaosuus Kiinassa, taitaapa olla liki 100% Kiinalaisten valmistajien keskuudessa eikä myynnissäkään kovin kaukana tuosta. Android App kaupoista tulee mieleen Tencent, Hiapk, Wandoujia, Baidu, InsydeMarket, Gfan...niitä taitaa olla nykyisin jo satakunta.

Yksilöllisiä sovelluksia on varmaan monta miljoonaa, ihan jo siittä syystä et mikä toimii Oppossa ei välttämättä toimi DaPeng, Haipai, Meizu tai Aliyun kännyköissä. Suurin osa ilmaisia, ehkä muutama prosentti maksullisia, kukaan ei tunnusta tekevänsä rahaa, mutta tiedän muutaman hemmon joilla menee hyvin, koska heillä oli jo pitempi kokemus kännykkä softista. Sovellus piratismi pitää huolen ettei hitti tuotteellakaan voi tehdä rahaa.

Android on mielenkiintoinen harrastus, ei taatusti tule aika pitkäksi, mutta ne tavalliset kiinalaiset jotka Android kännyköitä käyttävät vähän välittävät mitä kaikkea niillä voi tehdä, eivät edes uskalla ladata niihin mitään. Poikkeuksena 80-vuotias appiukko joka sai kuulema juuri uuden Qihoo (Deovo) kännyn, äijä on ihan täpinöissään ja opettelee luurin käyttöä joka päivä. On kuulema hyvä, nopea (4 ydin) halpa ja turvallinen (mitäpä muutakaan kun Qihoosta on kyse), viimmeksi mainittu ominaisuus on aivan varmaan ollut #1 ostoperuste.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Bobakki (vahvistamaton)

30

@28

Alkaa Apple oleen so last season tuolla jenkeissä, jos nyt liioitellaan vähän.

http://www.radiofreemobile.com/apple-the-problem-with-no-1/

tietysti tämä on vain analyytikon tekstiä, mutta Applen puhelin ei ole enää SE puhelin jolla erotutaan muista vaan siitä on tullut arkinen kapistus, ainakin rapakon toisella puolella ja nuorille on tärkeämpää olla "edelläkävijöitä" kun vanhempi väki taas arvostaa muita asioita.

Vaimoni nuori sisko yllätti, minulla oli laatikossa vanha N70 noksu -> halusi N70 puhelimen käyttönsä, koska se oli kuluneena tyyllikkään näköinen ja persoonallinen ankean iPhone 4 rinnalla.. Itse olin kyllä ihan toista mieltä, mutta kuvaa hyvin tuota tilannetta, että iLuuri ei ole enää SE puhelin mikä on pakko saada perässähiihtäjät ovat poislukien.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

31

@30 "Alkaa Apple oleen so last season tuolla jenkeissä"

Samaa on toitotettu jo ainakin neljä vuotta, jonain päivänä se tulee olemaan totta.

Linkissäsi lueteltiin paljon eri asioita, mutta valitettavasti sieltä ei löytynyt juuri mitään kouriintutuvaa (esim. kuluttajatutkimuksia tai myyntilukuja). Ja noston maininta Surfacesta ei kasvattanut uskottavuutta, vaikkakin itse jutussa Surfacea sitten vähäteltiin.

Applen, AT&T:n ja Verizonin jouluneljänneksen myyntiluvut julkaistaan seuraavien parin viikon aikana. Verizon jo ilmoitti, että "Verizon expects 2.1 million retail postpaid net additions, total smartphone activations of 9.8 million with a higher mix of Apple smartphones". Ei kauhean huono ennusmerkki Applen iPhone-myynnille (jenkeissä).

http://www.sec.gov/Archives/edgar/data/.../d464695d8k.htm

> halusi N70 puhelimen käyttönsä, koska se oli kuluneena tyyllikkään näköinen ja persoonallinen ankean iPhone 4 rinnalla

Hauska anekdootti, mutta enpä nyt jaksa uskoa että 8v vanhat Symbian-puhelimet nousevat nuorisosegmentissä suosioon. Suosio loppuisi viimeistään silloin kun he huomaisivat, että selain on mitä on, Twitter-klienttejä on heikosti ja Tumblra tai Instagramia ei lainkaan.

Ja mitä nuorisosegmenttiin *jenkeissä* tulee, tässä kohtalaisen uusi blogautus jenkeistä: "iPhone: Everybody wants one or has one.". Toki sekin on anekdootti, josta ei voi yleistää kauheasti, mutta ainakin oikeasta maasta.

http://willsmidlein.com/blog/tech-trends/

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Bobakki (vahvistamaton)

32

@31

Alkaa toitotus tehoamaan, kun tänään mentiin alle 500$ syksyllä oltiin kuitenkin > 700$

Ja tuolla N70 esimerkillä yritin viitata siihen, että ei ole väliä onko paras ekosysteemi tms. vaan se, että sillä erottuu muista. Ei tietenkään pitänyt sitä parempana käyttöjärjästelmän osalta jne. vaan puhelin oli ns. coolimpi kuin iPhone.

Mutta pörssikurssin lasku viittaa siihen, että "iPhone: Everybody wants one or has one." on satutarinaa sekin. Blogistit ja analyytikot nyt vaan ovat...

Vastaa
Jonahan
Jonahan

34

@32

> Alkaa toitotus tehoamaan, kun tänään mentiin alle 500$ syksyllä oltiin kuitenkin > 700$

Ja vuosi sitten oltiin $400, kaksi vuotta sitten $350, kolme vuotta $200 ja neljä vuotta $100. Mitä siitä voit nähdä?

Kun huiput tasaa pois on nousu ollut aika tasaista, noin satasen vuosi, ja kannattaa muistaa, että Applen viimevuoden ja tulevaan kurssikehitykseen vaikuttaa myös se, että se alkoi maksamaan osinkoja.

> Mutta pörssikurssin lasku viittaa siihen, että "iPhone: Everybody wants one or has one." on satutarinaa sekin

Jos päättelet pörssikurssista, että Amerikkalaisen teinin kokemus ystäväpiiristään on virheellinen menee sulla syy ja seuraus ihan sekaisin. Uskosi pörssikurssien täydelliseen kuvausvoimaan on lähinnä hämmentävä. Pörssikurssit menevät ylös ja alas, sekä faktojen että fiktion perusteella. Normaalisti liian ylös kun on nostetta ja myöskin liian alas kun on laskua.

iPhonen menekistä saa luotettavaa tietoa kolmen kuukauden välein, joten on aika turhaa alkaa arvuuttelemaan sitä ainakaan pörssikurssista, johon vaikuttavat lukemattomat muutkin asiat mitä Apple tekee ja mitä markkinoilla tapahtuu.

> Ja tuolla N70 esimerkillä yritin viitata siihen, että ei ole väliä onko paras ekosysteemi tms. vaan se, että sillä erottuu muista

Se on varmasti tärkeää joillekin, mutta tärkeätä on ihan oikeasti myös se ekosysteemi, eli toimivatko suositut sosiaaliset webbipalvelut (Instagram, Twitter) ja toimiiko kavereiden kanssa käytetty pikaviestin (Kik, Snapchat, Messenger) myös omassa puhelimessa. Ja myöskään pelejä ei voi unohtaa, ne ovat tärkeä osa teinien käyttämää ohjelmistotarjontaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.