AfterDawn logo

Tullin joutuu vuoden alusta maksamaan 22 euron ostoksista

Teemu Laitila Teemu Laitila
42 kommenttia

Vuoden lähestyessä loppuaan lähenee myös arvonlisäveron minimikantorajan alentaminen viiteen euroon. Käytännössä se tarkoittaa, että kun EU:n ulkopuolelta tehtyjen ostosten arvo postikuluineen ylittää 22 euroa, siitä joutuu maksamaan veroa.

Tammikuun ensimmäinen päivä voimaan astuva muutos koskee kaikkea EU:n sisämarkkinoiden ulkopuolelta tapahtuvaa tavaran tuontia. Se siis vaikuttaa luonnollisesti esimerkiksi Kiinasta tai Yhdysvalloista saapuvaan tavaraan, mutta myös Ahvenanmaalta tai Englannin Kanaalisaarilta Manner-Suomeen saapuviin lähetyksiin.

Nykyisten säännösten mukaan arvonlisäveron joutuu maksamaan 43,45 euron arvoisista lähetyksistä. EU:n tullialueen ulkopuolisia paikkoja on käytetty hyväksi verkkokauppojen veronkierrossa toimittamalla veronkannon alarajan alittavat tavarat esimerkiksi Ahvenanmaalta. Esimerkiksi Verkkokauppa.com on hyödyntänyt Ahvenanmaan varastojaan pelimyynnissä ja Play.com sijaitsee puolestaan Jerseyn saarella.


Edit 15.12.2012 Lisätty maininta postikulujen kuulumisesta kokonaishintaan.

42 KOMMENTTIA

make2001/42

voisiko levyn ja kannen myydä erikseen jolloin hinta pysyisi alle vero rajan 20€
;)

johku122/42

Tohon sisältyy sitten toimitukset tohon 22€ eli niukkaa on..

xbkrypt0n3/42

22 euroa? Nyt on unohdettu, että myös ALV nousee prosenttiyksiköllä 23% -> 24%, jolloin tuo raja on vain 20,83 euroa (noin 21 euroa).


Lähde:
http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutki.../arvonlisavero/

make2004/42

niin eli maksat tyhjistä kuorista sen 21€ ja tilaat levyn erikseen seuraavana päivänä 21€
mikä ongelma molemmat paketit on alle 22€?

1pertti5/42

Tullirajana säilyy 150 euroa. Tuossa on kyse arvonlisäverosta, jota aletaan siis periä, kun veron määrä ylitää 5 euroa. Ainakaan tuon uutisen mukaan pienimmän perittävän tullin määrää ei alenneta, vaan se on edelleen 10 euroa, ja se koskee siis EU:n ulkopuolelta tapahtuvaa tuontia.

DjZorlag6/42

Tämähän siis koskee 23% arvolisäverollisia tuotteita jolloin 5e raja ylitetään 5e/0.23= 21,74 eurolla. Tulli antanee sen verran armoa että pyöristää 22 euroon tuon rajan, kai?

Eli siis pointtini oli että 13% arvolisäverollisia pitäisi saada tuotua Suomeen ilman arvonlisäveroa vielä ainakin 38,46 eurolla ja 9% alvillisia 55,5 eurolla.

Entisen (tai vielä tällä hetkellä voimassaolevan) 10e:n minimiperimisrajan aikana nuo euromäärät olivat (ovat) siis kaksinkertaiset.

Ja nämä ovat vasta ne alvit. Tullimaksut peritään erikseen mutta prosentit ovat niin pieniä että käytännössä tullit jää aika pieniksi. Taisi olla vieläpä niin ettei alle 150e ostoksista edes lasketa tulleja, joten ne astuvat kuvaan vasta suuremmissa ostoksissa.

Itse pyrin tilaamaan aina kaiken Briteistä tai Saksasta. Paljon helpompaa ja nopeampaa ja näistä byrokratioista ei tarvitse huolehtia. Vapaakauppahan onkin EU:n yksi päätavoitteista ja tässä tilanteessa se on aika onnistunutkin periaate. Muuten joutuisimme maksamaan mindfactorystä tai hardwareversandista tilatessamme 23% alvit ja mahdollisesti tullit päälle -> kukaan ei tilaisi sieltä ja kilpailu rajoittuisi kotimaahan.

E: Jos nuo verokannatkin tulee nousemaan niin alvittoman tilaamisen euroraja alenee hieman.

Postikuluistakin peritään alv joka on nykyään 23%. Vuoden alusta ilmeisesti 24%.

teme5657/42

Oikeasti haittaa tästä on merkittävästi ainoastaan näille yrityksille, jotka myyvät verorajan alittavaa tavaraa EU:n "ulkopuolelta".

Itsekin tilailen suht usein tavaraa lähinnä DX:stä, okei kyllähän se siihenkin vaikuttaa kun joutuu jakamaan tarvittavat romppeet kahteen tilauserään.

Fenrix8/42

Ja tullillahan on resursseja syynätä joka paketti :)

xbkrypt0n9/42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DjZorlag:

Ja nämä ovat vasta ne alvit. Tullimaksut peritään erikseen mutta prosentit ovat niin pieniä että käytännössä tullit jää aika pieniksi. Taisi olla vieläpä niin ettei alle 150e ostoksista edes lasketa tulleja, joten ne astuvat kuvaan vasta suuremmissa ostoksissa.

Näinhän se on.

Lainaus:

Tullia kannetaan, kun lähetyksen sisältämien tavaroiden arvo ylittää 150 euroa. Sekä arvonlisäverossa että tullimaksussa on 10 euron minimikanto.

Mahdollinen tulli menee tullitariffitaulukon mukaan ja useassa tavarassa tulliprosentti on tasan 0%.

Lähde:
http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/net...i/ukk/index.jsp

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DjZorlag:

Postikuluistakin peritään alv joka on nykyään 23%. Vuoden alusta ilmeisesti 24%.

ALV peritään tilauksen yhteisarvosta, mikäli kantokynnys ylittyy, eli tuotteen arvo + postikulut. Niitä ei siis erotella mitenkään.

kooppaa11 (vahvistamaton)10/42

Toi EU:n ulkopuoleltatuominen muuttuu tuskin kovinkaan paljon. Eivät ainakaan Ebay:ssa (taitaa suurin tulla Kiinasta) tuo arvo on itsellä ainakin ollut 10$ tai alempi. Se mitä siellä paketissa oikeasti on ihan eri asia. Tuskin tullilla on mahdollisuutta alkaa selvittää mikä on tilatun tuotteen oikea hinta.

jartar11/42

Ei helvetti. Itse tilannut tänäkin vuonna osan joululahjoista jenkeistä, koska esim. koira aiheista tavaraa sieltä löytyy ihan eri malliin kuin euroopasta. Nyt kun postien kanssa summan pitää jäädä noin pieneksi, niin ilman tullin kautta kikkailua ei voi enää mitään tilata :(

xxwavx11212/42

VittuMitäPaskaa.png

trooper7813/42

On se kiva kun valtion neropäät keksii näitä systeemejä kansan iloksi. Kas kun eivät kiellä ulkomailta tilaamista kokonaan =/

xxwavx11214/42

Juu taas on tervetullutta protektionismia. Kenen älynväläys tämä nyt oli?! Voisi nyt jonkinlainen vapaa kauppa olla tällä vuosisadalla.

Lumikki15/42

Taas valtio yrittää patistaa ihmisiä ostamaan tavaroita kotimaasta sika korkeilla hinnoilla.

Ei onnistu, tilaan ulkomailta edelleen jos hinnat Suomessa on liian korkeat, pitää vain varoa että ei joudu maksamaan tullia. Kun tulli pysäyttää paketin ja vaatii sitä lisämaksua niin se tullaus paikka voi sijaita myös niin kaukana että matkakulut sinne tullaukseen nostaa paketin hinnan liian korkeaksi.

xbkrypt0n16/42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Taas valtio yrittää patistaa ihmisiä ostamaan tavaroita kotimaasta sika korkeilla hinnoilla.

Kotimaasta tai yleensä Euroopasta, että edes osa verotuloista jäisi tänne "hyvinvointivaltioihin".

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kun tulli pysäyttää paketin ja vaatii sitä lisämaksua niin se tullaus paikka voi sijaita myös niin kaukana että matkakulut sinne tullaukseen nostaa paketin hinnan liian korkeaksi.

Lähetysten tullaus/alv maksu on nykyään mahdollista hoitaa täysin netin välityksellä.

mjk17/42

Niin tämä pystyy kiertään tilammalla (tai sopimalla myyjän kanssa) ns monta eri kertaa :p. Ebaystä sen verran että en ole varma siitä miten sen tilauksia käsitellään kun "pääkonttori" on usassa mutta tytär-yhtiö englannissa...joka taas on EU-maa...mutta tästä kärsii periaatteessa vain ne kaupat jotka tuovat tavaran EU:n ulkopuoleta suoraan. Aika idioottimaista.

Sefriol18/42

Eipä ole yllätys, että tämä veronkierto nyt kielletään. Ihmettelen kuinka ihmiset ovat nyt niin yksityisen veronkierron (hauskalta nimitykseltään myös "verosuunnittelu") puolesta, mutta yrityksille tämä on maailman suurin pahe.
Faktahan on se, että ilman veroparatiiseja meillä olisi moninkertaisesti rahaa hoitaa tämäkin velkakriisi.
Eri asia on sitten miksi tietyt tuotteet maksavat niin paljon. Itse ainakin ostaisin mieluusti digituotteita suoraan netistä, jos ne maksaisivat huomattavasti vähemmän.
Valtio voisi puuttua verotuksella digitaalisen median myyntiin. Kovempi vero fyysiselle medialle ja pienempi digitaaliselle.
Alv:a alas ja ympäristöveroa tilalle? Maybe?

sexboxi19/42

Asiasta on vireillä kansalaisaloite adressit.com sivustolla, käy allekirjoittamassa.

Ulkomailta tuodun tavaran arvolisäveron kantoraja takaisin 43,45€

sexboxi20/42

Loistavaa, että tästä on tehty adressi, kävin allekirjoittamassa ja toivottavasti muutkin käyvät. Tämähän vaikeuttaa tavaroiden saatavuutta huomattavasti.

Lumikki21/42

Lainaus:

Eipä ole yllätys, että tämä veronkierto nyt kielletään. Ihmettelen kuinka ihmiset ovat nyt niin yksityisen veronkierron (hauskalta nimitykseltään myös "verosuunnittelu") puolesta, mutta yrityksille tämä on maailman suurin pahe.


Kuka nyt haluaa valtiolle maksaa veroja joka kusee kuluttajan niskaan eli on unohtanut sen oman maan kansalaisten etujen puolustamisen.

Isot yritykset saa kiertää biljoonien eurojen veroja ja kukaan ei muka pysty puuttumaan niihin. Olihan Googlestakin tuossa just uutinen... Mites Nokia jne..

Velkakriisi ei ole mitään muuta kuin eletään yli varojen.

Jos haluat puuttua ympäristön tuhlaavaan käyttöön, niin puuttu siihen että yritykset tahallisesti nopeutaa liiketalouden kiertoa. Jotta yrityksellä olisi jatkossakin riittävästi työtä ja tuotantoa. Tämä tapahtuu yleensä tahallisesti vanhentuvilla asioilla, nopeasti hajoavilla tuotteilla, turhilla kylkiäistuotteilla, tuotteiden yhteensopimattomuuksilla tai turhana vanhan tuotteiden korvaamisella uudella ilman todellista tarvetta. Tämä on järkyttävää materiaalien tuhlausta. Eli ei edes yritetä tehdä hyviä kestäviä tuotteita vaan ainoa kriteeri on voiton maksimointi.

Lainaus:

Alv:a alas ja ympäristöveroa tilalle? Maybe?


Tavallaan näin, eli mitä ympäristöystävällisempi, energiasäästöisempi ja pitkäkestoisempi tuote niin sitä pienempi vero.

Keina22/42

Toimittajalle tiedoksi: tullimaksu ja arvonlisävero on eri asia, joten tullia ei edelleenkään joudu maksamaan 22 euron ostoksista. Arvonlisäveron joutuu, jos tavara on ostettu EU:n ulkopuolelta.

xxwavx11223/42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sexboxi:

Asiasta on vireillä kansalaisaloite adressit.com sivustolla, käy allekirjoittamassa.

Ulkomailta tuodun tavaran arvolisäveron kantoraja takaisin 43,45€

Jotenkin tuntuu ettei tästä ole mitään hyötyä.

WereCatf24/42

Ihan mielenkiinnosta ja keskustelua sivuuttaen, tietääkö joku hyvää, Suomen hintatasoa halvempaa nettikauppaa atk-laitteille ja osille?

min5sevaan25/42

vais niin, no, piratismi tälläisellä perseilyllä vain lisääntyy, ne vähäisetkin ostohalut kaikkoaa ja vetää ihmiset sitte softat vain netistä.

capuzino26/42

Ahaa, tämän takia Verkkokauppa lopettaa ahvenanmaan toimitukset vuoden alussa. Arvelinkin jotain tällaista, mutta nyt menivät pilaamaan tämänkin.

trooper7827/42

Kait se on ymmärrettävä, että viihdettä ei ole tarkoitettu tavallisella palkalla/työttömyysrahalla eläville suomalaisille. Laitetaan säädöksiä jotka hankaloittavat ulkomailta tilaamista ja siinä sivussa jaellaan poliisioikeuksia to-tahoille nettiliikenteen seuraamiseksi. Mitä seuraavaksi? Viihteen ALV-tasoa ylöspäin muutaman prosenttiyksikön verran??

ProfaneX28/42

Nooh :) Nyttenkin DX sivuilta tulossa paketti. Pitänee alkaa tilaan tavara kerrallaan. Kuitenkin ilmaiset postit. Harvemmin tulee kuitenkaa mitää yli 20e hong-kong krääsiä tilattua.

harlikka29/42

jos tilaa elintarvikkeiksi luokiteltavia tavaroita esim vitamiinit tai hivenaineet niin alv on niissä 14%. Nyt kun tilaa ja maksaa eu:n ulkopuolelta niin voi tilata tolla isommalla summalla vaikka tavara tulis vasta ens vuonna. Muistaa vaan säilyttää sen kuitin mikä tulee sähköpostiin jos tulli rupee kitisemään.

DjZorlag30/42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Ihan mielenkiinnosta ja keskustelua sivuuttaen, tietääkö joku hyvää, Suomen hintatasoa halvempaa nettikauppaa atk-laitteille ja osille?


Saksa se on se maa yleensä, josta tilataan jos ei riitä rahat Suomen hinnoille.
http://murobbs.plaza.fi/rauta/450889-rautaa-saksasta.html
Anteeksi linkitys Muron puolelle, jos joku nyt siitä voi vetää hernekeittoa nenään. AD:n puolella vain ei ole noin hyvää ja kattavaa listaa.

Yleisimmät lienevät:
http://www.mindfactory.de
http://www.hardwareversand.de
Molemmista saa tavaraa selvästi halvemmalla kuin Suomesta. Ainoana miinuksena ovat nuo postikulut, jotka pakottavat tekemään pikkutilaukset ihan suomesta.

Tulleja ja alveja ei tarvitse luonnollisesti maksaa ja takuut hoituvat ainakin noihin kahteen todella hyvin. Sanotaan että jopa paremmin kuin joihinkin suomalaisiin liikkeisiin esim. Verkkokauppaan. Pixmaniaan lienee turha verratakaan.

Sefriol31/42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DjZorlag:

Tulleja ja alveja ei tarvitse luonnollisesti maksaa ja takuut hoituvat ainakin noihin kahteen todella hyvin. Sanotaan että jopa paremmin kuin joihinkin suomalaisiin liikkeisiin esim. Verkkokauppaan. Pixmaniaan lienee turha verratakaan.

Itse kun tuossa vuodenvaihteessa konetta ostelin, niin vertailutin hintoja Saksassa ja Suomessa. Loppujen lopuksi olisin voittanut vähän alle satasen. Kilpailutin hinnan vielä Jimmsissä ja sain lopulliseksi erotukseksi noin 50e eroa Saksan hintoihin.

Tosin saattaa olla uusimpien osien kanssa aika vähän hintaeroa ylipäätänsä. Uusimmat osat tuntuivat olevan Suomessa halvempia, mutta vanhemmat taas Saksassa.

DjZorlag32/42

Jo ihan postikulujen takia ei kannata tilata mitään 300e pakettia Saksasta. Sitten kun kone maksaa useamman satasen ja sisältää kalliita SSD:itä yms. niin eroa alkaa syntyä.

Olen pannut merkille, että Saksassa hintojen perustaso on Suomen alapuolella, mutta hyviä tarjouksia ei sitten helposti löydä. Suomesta usein löytää erikoistarjouksia (murotarjoukset, systeman tarjoukset), jotka helposti selättää sitten Saksan perushinnat. Jos on halua/aikaa kytätä Suomen tarjouksia niin koneen saa kasattua parhaimmillaan jopa samaan hintaan kuin Saksasta. Mutta jos on kiire, tarjouksia ei löydy ja osat on tiedossa niin Saksasta tilaamalla säästää pitkän pennin.

Saksasta tilatessa kannattaa olla aika tarkkana osien kanssa varsinkin, jos kaikkiin merkkeihin ja malleihin ei ole täysin perehtynyt. Esim. powereissa löytyy ulkomailta tilatessa niin paljon halpaa kuraa että huhhuh. Joku joka on kuullut Suomessa vain kehuja Super Flowerin virtiksistä ja tilaa Super Flowerin 500w virtiksen esim. hardwareversandista 30 eurolla, saattaa pahasti pettyä huomatessaan että se on täysi pommi ja eri sarjaa kuin Suomessa pääosin myytävät Golden greenit. Toki Suomessakin myydään näitä halppis-kukkia näissä vähän "laajemmin varustelluissa" myymälöissä.

Vähän menee nyt ehkä aiheen ohi, mutta onneksi pysytään sentään ulkomaan kaupoissa.

daim0n33/42

pöh no nyt se on sitten ostettava pelit vain steamistä

xbkrypt0n34/42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ProfaneX:

Nooh :) Nyttenkin DX sivuilta tulossa paketti. Pitänee alkaa tilaan tavara kerrallaan. Kuitenkin ilmaiset postit. Harvemmin tulee kuitenkaa mitää yli 20e hong-kong krääsiä tilattua.

Jos paketti saapuu Suomeen ensivuoden puolella, hintaan lisätään ALV jos sen arvo on yli tuon 21e.

Miksiköhän uutisessa lukee edelleen 22e? Meinaako aD ettei yleisen arvolisäveron korotus koske ulkomaanostoksia? :)

harlikka35/42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ProfaneX:

Nooh :) Nyttenkin DX sivuilta tulossa paketti. Pitänee alkaa tilaan tavara kerrallaan. Kuitenkin ilmaiset postit. Harvemmin tulee kuitenkaa mitää yli 20e hong-kong krääsiä tilattua.

Jos paketti saapuu Suomeen ensivuoden puolella, hintaan lisätään ALV jos sen arvo on yli tuon 21e.

Miksiköhän uutisessa lukee edelleen 22e? Meinaako aD ettei yleisen arvolisäveron korotus koske ulkomaanostoksia? :)

Tuskimpa lisätään ALV jos tavara on ostettu ja maksettu tänvuoden puolella.

xbkrypt0n36/42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti harlikka:

Tuskimpa lisätään ALV jos tavara on ostettu ja maksettu tänvuoden puolella.

Ei ole mitään merkitystä milloin tavara on ostettu ja maksettu, ALV ja mahdollinen tulli kannetaan kun tavara tuodaan Suomeen voimassaolevan lainsäädännön mukaan.


E: Esim. Amazonin (.com) kautta tilattaessa on ainakin ollut mahdollista suorittaa maahantuontimaksut (import fees) suoraan tilauksen yhteydessä, jolloin ei tarvitse miettiä kerkeääkö se paketti tulla Suomeen ennen vuodenvaihdetta.

teme56537/42

Lainaus:

Ei ole mitään merkitystä milloin tavara on ostettu ja maksettu, ALV ja mahdollinen tulli kannetaan kun tavara tuodaan Suomeen voimassaolevan lainsäädännön mukaan.


Tällainen toiminta on kanssa asioita, jotka ei tavallisen ihmisen oikeustajuun mene. Miten voidaan taannehtivasti laskuttaa asiasta, josta ei tavaran ostohetkellä tarvinnut maksaa.

Sama systeemihän se oli keväällä siinä autoveromuutoksessa. Jos ei tilattu auto ollut rekisterissä ennen maaliskuun loppua niin jaha, maksapa lisää niin saat autosi. Tässä kohtaa kuluttajan onneksi riski oli tosin autokauppiaalla

Maluska38/42

Vielä noista Saksan hinnoista.. Toimituskuluja voi toki jakaa kimppatilauksilla. Sitten nämä pikkuostot: esimerkiksi ssd tai pari tulee kätevästi kirjeenä, samoin prosessorit (ilman jäähyä). Toimituskulut jäävät pariin euroon.

Sitten

harlikka39/42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:

Lainaus:

Ei ole mitään merkitystä milloin tavara on ostettu ja maksettu, ALV ja mahdollinen tulli kannetaan kun tavara tuodaan Suomeen voimassaolevan lainsäädännön mukaan.


Tällainen toiminta on kanssa asioita, jotka ei tavallisen ihmisen oikeustajuun mene. Miten voidaan taannehtivasti laskuttaa asiasta, josta ei tavaran ostohetkellä tarvinnut maksaa.

Sama systeemihän se oli keväällä siinä autoveromuutoksessa. Jos ei tilattu auto ollut rekisterissä ennen maaliskuun loppua niin jaha, maksapa lisää niin saat autosi. Tässä kohtaa kuluttajan onneksi riski oli tosin autokauppiaalla

Eikös se autokauppa menny kyllä niin mainoksissa osta auto ennen veromuutosta mutta, rekisteröi auto vasta seuraavana vuonna. Tietysti jos jollain on virallinen linkki missä on mustaa valkosella tästä verosta ja miten se menee virallisesti niin en intä vastaan tästä asiasta. Tarkotin tolla sitä jos olet tilannu ja maksanu tavaran tänä vuonna mutta, paketti tuleekin ensi vuonna.

maugetus40/42

verkkokaupan suoratoimitukset ovat olleet ainoa paikka josta pelejä on saanut mielestäni sopivalla hinnalla, n. 20-40€. nyt kun tuokin ajetaan alas niin taitaapi jäädä nuokin pelit sitten kokonaan ostamatta. +50€ en periaatteestakaan tule maksamaan yhdestäkään pelistä.

mjk41/42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti maugetus:

verkkokaupan suoratoimitukset ovat olleet ainoa paikka josta pelejä on saanut mielestäni sopivalla hinnalla, n. 20-40€. nyt kun tuokin ajetaan alas niin taitaapi jäädä nuokin pelit sitten kokonaan ostamatta. +50€ en periaatteestakaan tule maksamaan yhdestäkään pelistä.

Sama täällä, olen kanssa ostanut pelit samalla lailla ja suurimmaksi osaksi vielä että toimittaja on ollut ulkomaalainen pelikauppa (saksa, hollanti) tai steam ja sieltäkin alennullla olevia. Täysi hintainen peli jonka olen viimeksi osatnut "suomesta on CoD 4(mw).

d_2ned42/42

Jos mennään EU- ja valtiotason politiikasta ohi, niin päätös on tehty ja ns. nassutus pois. Mutta tässä unohdetaan nyt yksi asia ja se on postitullin kyky arvioida ja käsitellä paketteja. Voisin vaikkapa lyödä vetoa että postitulliin ei ole palkattu yhtään ainutta ylimääräistä miestyötuntia ensi vuodelle.

Jos oletetaan että tammikuussa vaikkapa rehdisti oikealle hinnalle merkattuja paketteja on vielä tulossa vaikkapa x tuhatta kappaletta Suomeen jaettavaksi. Arvioidaan nyt, että puolet näistä ylittääkin tuon uuden tullausrajan ja postitullin on ne käsiteltävä.

Oletan siis, että tammikuussa ei edes yritetä arvioida sellaisia lähetyksiä, jonka arvoksi lähettäjä on merkinnyt 1 dollarin. Jossain vaiheessa varmasti olisi tietenkin tavoitteena saada sellainen tilanne käyntiin, jossa esim. Kiinasta saapunut paketti - jossa ei postikuluja ole merkitty ja paketin arvona on tullauslapussa 1 USD - olisi kuitenkin postitullin käsittelijän arvioitava käytännössä lennossa ja läpivalaisun yhteydessä että minkähän arvoinen tämä nyt sitten voisi olla.

Jokainen ymmärtänee, että postitullin työmäärän lisääntyminen on jotain niin tähtitieteellistä että tämä tulee aiheuttamaan sen että käytännössä kaikki 20-40 USD arvoiset paketit tulevat heittämällä läpi postitullista koska on käytännössä mahdotonta arvottaa miten Kiinassa "electronic photo frameksi" merkitty Androidtabletti nyt pitäisikin sitten verottaa. Muuta kuin siis kutsumalla vastaanottaja tulliin paikalle tai tekemällä sähköinen selvitys - jonka senkin on jonkun pakko manuaalisesti käsitellä.

Lainsäädäntösuu kirjoittaa nyt sellaisia shekkejä, joita virkamiesten peppujen on käytännössä mahdoton lunastaa, jenkkejä mukaillakseni.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT