AfterDawn logo

Angry Birds -juoma myy Suomessa paremmin kuin Coca Cola

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
23 kommenttia

Angry Birds -virvoitusjuomaa on saanut kaupoista jo hyvän tovin. Jotkut ovat ehkä saattaneet sitä maistaakin, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Ilmeisesti useammin kuitenkin enemmän, sillä The Next Webin mukaan Rovion tilaisuudessa tämän vuoden Slushissa Helsingissä olisi kerrottu Angry Birds -juoman olevan Suomen eniten myyty virvoitusjuoma.

Angry Birds -limua myydään siis enemmän kuin esimerkiksi Coca Colaa ja Pepsiä. Näin tietysti (ainakin toistaiseksi) vain Suomessa. Toisaalta, kuinka moni olisi uskonut alun perin, että Angry Birds pelistäkään tulisi aivan niin suosittu kuin on tullut? Ehkäpä Rovion strateginen silmä on yhtä tarkka myös elintarvikemarkkinoilla.

Yhtiön markkinointijohtaja Peter Vesterbacka kertoi, että Suomessa jo tutut juomat ovat pian saatavilla myös ainakin Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.

23 KOMMENTTIA

Ranvier1/23

Se on vaan uudelleenbrändättyä fantaa...

JJH902/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Se on vaan uudelleenbrändättyä fantaa...

Tää on kyllä Olvin tekemää :)

TUHKANE3/23

Itse olen muutaman kerran ostanut.. en kuintekaan mitenkään voi uskoa, että suosituin virvoitusjuoma... Onkohan kyseessä suosituin TÖLKKi limppa? Se olisi minusta täysin realistista. Ja mitä makuun tulee, niin ei kovin erikoisen makuista.. : D

chatboy4/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JJH90:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Se on vaan uudelleenbrändättyä fantaa...

Tää on kyllä Olvin tekemää :)

Anyway,,,Jos vielä sais oluena saunailtoihin

himpo5/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti chatboy:

Oletko maistanut Wagner-olutta?

Itse hörppäsin sitä tölkistä ja kaadoin viemäriin loput, kalja on niiiiin hyvää!

Mutta Viivi-siideri menettelee, joten jos Rovio ymmärtäisi että heitä palvoo muutkin kuin lapset niin ehkä %-juomat saataisiin myös meille lapsenmielisille.

vonribula6/23

ES ON PARENPAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Sefriol7/23

Veikkaan, että meidän vanhempien kuluttajien on tätä vaikeaa uskoa, mutta varmaan tilanne onkin kyseessä nuoremman ikäpolven (Ehkä 7v-14v) jotka kuluttavat juomia meitä enemmän ja ovat brändissä sisällä. Pehmoleluja, pelejä, asusteita jne.
Jos joku tuote on brändissä hyvä se kannustaa ostamaan muitakin sarjan tuotteita. Samaa tekevät kaikki menestyvät yritykset. Apple hyvänä esimerkkinä (iPod --> iPhone --> iPad).

turbojuusto8/23

Aika hassua että näin ilmoittavat asian. Eikö ole Coca Colan ja Pepsin kannalta hieman epäreilua, että Angry Birds limukkaa taitaa olla useaa eri makua... Hieno suoritus pojilta silti :)

JJH909/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti chatboy:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JJH90:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Se on vaan uudelleenbrändättyä fantaa...

Tää on kyllä Olvin tekemää :)

Anyway,,,Jos vielä sais oluena saunailtoihin

Oletko maistanut Wagner-olutta?

Itse hörppäsin sitä tölkistä ja kaadoin viemäriin loput, kalja on niiiiin hyvää!

Mutta Viivi-siideri menettelee, joten jos Rovio ymmärtäisi että heitä palvoo muutkin kuin lapset niin ehkä %-juomat saataisiin myös meille lapsenmielisille.

Mutta eihän tuollaista brändiä saa alkoholiin sekoittaa. Ehkä nimellä Angry Nerds tms.

xxwavx11210/23

Jos saisin 1.5l pulloissa joitakin makuja niin olisi hyvä.

_kooma_11/23

Vai että suositumpaa kuin Cokis.. No hyvä juttu Roviolle, itse en ole vielä edes maistanut (eli olen todella huono kertomaan siltä osin mielipidettä).
Mikäli myynti on suurempaa (jota hyvin vahvasti epäilen) kuin koko Coca Cola Companyn Suomessa niin sitten kannattaa todellakin alkaa myydä limpparia muissakin maissa. Cokishan omistaa (ainakin osia) Carlsberg:stä ja Carlsberg taas Sinebrychoffin, näin ollen Cokis omistaa myös mm. Koffin ja Karhun. Noiden olusten lisäksi sitten vielä Fanta, Sprite ja esim BonAqua kuuluvat tuohon satsiin. Eli tuskin Angry Birds limpparia ihan noin hirmuisesti kuitenkaan myydään... Mikäli pelkkä Cokis niin sen kyllä uskon, koska sehän on myös yksi ehkä kopioiduimmista limppareista (Pepsi, sekä ziljoonat muut cola juomat). Toisaalta, ollaanko näissä luvuissa otettu huomioon myös ne cokikset joita myydään Heseissä, Mäkkäreissä ynnä muissa rafloissa, huolttiksilla, grilleillä jne? Veikkaanpa että ei, vaan pelkästään se Cokis jota myydään marketeissa..

himpo12/23

Kaikkia makuja maistaneena voin sanoa että ei ne pahaltakaan maistu mutta uskoisin että kyllä kokea myydään enemmän kuin esim pommilintukolanmakuistaängryä.

Tshlaber13/23

Mutta se keltasen linnun kuvalla varustettu limppari on ihan hyvää ku sekaan laittaa vähän kossua, paljo parempi ku monet yleisemmät drinkit, toki tietysti riippuu mistä tykkää.

jartar14/23

Ai että pelkkää Angry birds tölkki limpparia myytäisiin enemmän suomessa kuin Coca Colaa kaupoissa, grilleillä, ravintoloissa jne. Ei nuokaan voi olla niin sekaisin että uskoisivat omia puheitaan...

trooper7815/23

Ei limut maistu... sen sijaan tilasin tälläiset:

:D

kane_k16/23

Kieltämättä ne on varsin maukkaita kaikki. Tulee silloin tällöin ostettua tropikkia parhaimpana makuna.

ugge17/23

Olenkohan jäänyt paljostakin paitsi?
En ole ängri pöördsiä ikinä pelannut, enkä muutakaan rovion tuotetta ikinä tietääkseni käyttänyt.
Eikä kyllä tämä puffi saa limuakaan maistamaan, edelleen sama russiani viikonlopuksi kossun jatkeeksi. Suununtaina sitten vissyä

Toki hienoa että suomalainen brändi nousee komeetan lailla hitiksi.

hemppadee18/23

Toisaalla YLE uutisoi, että S-Ryhmän tilastojen mukaan Angry Birds pääsee litramyynnillä sijalle 66. Tölkeissä sentään litramyynnillä sijoille 6 ja 8.

Lähdekritiikki lienee unohtunut tässä kohtaa.

Rehvastelija19/23

Brändi on ilmeisen hyvä.

Itseeni se ei kylläkään sen kummemmin pure mutta 7- ja 9-vuotiaisiin poikiini vetoaa kyllä tiukasti. Ja tämä silti, vaikkei meillä edes ole noita pelejä millään vehkeellä.

Limsan jämiä olen "joutunut" juomaan jonkin verran ja voin sanoa, että ihan on lasten bulkkilimsaa, brändi on se jolla sitä myydään.

Kaupassa kyllä pojista huomaa, että limsa, jossa on Angry Birdsejä, on "sitä parempaa".

FrostRose20/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hemppadee:

Toisaalla YLE uutisoi, että S-Ryhmän tilastojen mukaan Angry Birds pääsee litramyynnillä sijalle 66. Tölkeissä sentään litramyynnillä sijoille 6 ja 8.

Lähdekritiikki lienee unohtunut tässä kohtaa.

Voi olla että sitä ostetaan muualtakin kuin noista marketeista, kuten ärrältä, huoltoasemilta, jne. En ylläty ettei pärjää litramyynnissä kun ainoa myytävä koko on 0,33l yksittäispakkaukset (muita en ole nähnyt), kun kokista ja pepsi myydään pääasiassa 1,5l pulloissa 1, 2 tai 6 pulloa kerrallaan.

Tölkkimyynnissä voi mennä varmaan energiajuomat ja kalja edelle. Muista vastaavista virvoitusjuomista en usko.

jartar21/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FrostRose:

Voi olla että sitä ostetaan muualtakin kuin noista marketeista, kuten ärrältä, huoltoasemilta, jne. En ylläty ettei pärjää litramyynnissä kun ainoa myytävä koko on 0,33l yksittäispakkaukset (muita en ole nähnyt), kun kokista ja pepsi myydään pääasiassa 1,5l pulloissa 1, 2 tai 6 pulloa kerrallaan.

Tölkkimyynnissä voi mennä varmaan energiajuomat ja kalja edelle. Muista vastaavista virvoitusjuomista en usko.

S-ryhmään kuuluu mm. kasa ravontoloita, kahviloita ja huoltoasema ketju ABC. Eiköhän tämä asia ole tällä selvä. Paskaa puhuivat.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hemppadee:

Toisaalla YLE uutisoi, että S-Ryhmän tilastojen mukaan Angry Birds pääsee litramyynnillä sijalle 66. Tölkeissä sentään litramyynnillä sijoille 6 ja 8.

Lähdekritiikki lienee unohtunut tässä kohtaa.

On siellä Roviolla oikeasti jotain keltaista päässä kun menivät tällaista valehtelemaan.

Darce22/23

Kyseessä siis on tölkkimyynti. Angry birds tölkkejä myydään enemmän. Uutisoitu vain päin mäntyä.

jartar23/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Darce:

Kyseessä siis on tölkkimyynti. Angry birds tölkkejä myydään enemmän. Uutisoitu vain päin mäntyä.

Ja tämäkin on valhetta. Tuolla Olvin kommentit aiheesta
http://www.mtv3.fi/makuja/uutiset.shtml...a-colan?1661153

Lainaus:

Heikkilän mukaan Angry Birds -juomien myynti ylitti muiden suosikkilimujen myynnin keväällä hetkellisesti, mutta Coca-Colaa myydään ainakin toistaiseksi vielä enemmän.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT