Myös HTC:n WP8-mallit tekevät hyvin kauppaansa

9
Valtteri Ahonen

Myös HTC:n WP8-mallit tekevät hyvin kauppaansa
Suomessa on tietysti innokkaasti uutisoitu Nokian tuoreen Lumia 920 kovasta kysynnästä maailmalla, mutta nyt pohjolaan kantautuu uutisia myös HTC:n Windows Phone 8 -mallien hyvästä myyntimenestyksestä.

Focus Taiwan kertoo ainakin HTC 8X -puhelimen mustan version myyneen loppuun Taiwanissa, ja saman suuntaista uutista on kuulunut myös esimerkiksi Yhdysvalloista. Muitakin värejä menisi ilmeisesti kaupaksi hyvin, mutta HTC ei ole tuonut niitä saataville kaikkialla.

Lippulaivan lisäksi hiljattain Kiinaan myyntiin tullut keskiluokan HTC 8S -puhelin on myös myynyt hyvin ainakin kyseisellä alueella.

Goldman Sachin analyytikon Robert Yenin mukaan HTC:n mallien kysyntä näytää olevan melko vakaata, eli kyse ei olisi pelkästä terävästä myyntipiikistä. Ilmeisesti yhtiöllä on ollut myös jonkin verran vaikeuksia vastata kovaan kysyntään, mikä osaltaan selittää puhelinten loppumista myymälöistä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (9)

arivesa
arivesa

2

Kaikki uusi herättää innostusta,mutta potin korjannee ne,jotka pystyvät tuotetta myös myytäväksi toimittamaan. Nokian heikkous,ja huuma hiipuu.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

5

arivesa,
Olipa taas yllätys sinulta. Sulla on totutusti varmaan taas jotain faktaa väitteellesi? Epäilen kylläkin.

Kun muistat noin hyvin, että tuotteiden toimitus on ollut Nokian heikkous viime vuosina, niin muistat varmaan kenen vahvuus se oli sitä ennen.

Onko jokin siis muuttunut?
Itse sanoisin, että eniten Nokian markkina-asema joka luo näennäisen heikkouden toimitusten suhteen. Näennäinen siksi, että Nokian nyky asemassa tuotteet pitää julkaista liian aikaisin (plus, että Nokialla on kuulemma myös oikeasti ei-haluttu vuotaja Suomessa) ja siksi syntyy kuva toimitusvaikeuksista.

Lopuksi voi tietty vielä todeta, että kumman hyvin Nokia on ehtinyt WP8-kelkkaan. ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mamuxxx (vahvistamaton)

7

@6.Taikaseinä pileet ovat nyt ohitse sinulta ja elättilaumalta,olisit edes kiitollinen edellisistä menneen talven pileistä!

Vastaa
arivesa
arivesa

8

@5: Laitteen haluttavuus on eka juttu.Jos sitä löytyy, valmistuskapasiteetti on seuraava kysymys.Tämä on puhkikilpailtu ala,jossa on entistä enemmän pelureita tuotantoketjua kuormittamassa.
Kiinan myynnin pitäisi alkaa Joulukuun lopulla.Kuinkas on näreet silloin,kun nyt jo tuntuu osin eioolta?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.