AfterDawn logo

DMCA pelasti Veoh-videopalvelun oikeudessa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
3 kommenttia

Tekijänoikeusjärjestöjen, mediajättien ja internetissä toimivien videopalveluiden taisto luvattoman sisällön käytöstä on saanut uuden käänteen Yhdysvalloissa, kun aikuisviihdettä tuottavan IO Groupin nostama oikeusjuttu Veoh-videopalvelua vastaan hylättiin DMCA-lain (Digital Millennium Copyright Act) nojalla.

Oikeuden mukaan Veoh on noudattanut Yhdysvalloissa voimassa olevaa DMCA-lakia, eikä sitä täten voida katsoa syylliseksi tekijänoikeusrikkomuksiin, joita videopalvelun kautta on tehty IO Groupin omistamalle sisällölle. DMCA-lain ns. "safe harbor provision" -osa takaa etteivät internetoperaattorit tai web-sivustot joudu vastuuseen käyttäjien luvatta levittämästä materiaalista, kunhan ylläpito vain poistaa tekijänoikeutta tai lakia rikkovan sisällön oikeudenomistajan tai virkavallan pyynnöstä.

Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun DMCA:ta käytettiin videopalvelua vastaan kohdistetussa tekijänoikeusjutussa. Oikeuden julkaisemassa päätöksessä (PDF) todetaan, että DMCA on tarkoitettu helpottamaan sähköisten palveluiden, viestinnän, kaupankäynnin, tutkimuksen ja opetuksen kehitystä sekä laajentamista, joten oikeuden mielestä DMCA koskettaa myös videopalveluita.


IO Groupin ja Veohin välinen kärhämöinti sai alkunsa vuoden 2006 kesäkuussa, jolloin IO Group vei Veohin oikeuteen Veohissa luvatta olleiden aikuisvideoiden takia. Veoh poisti kuitenkin kaiken aikuisviihteen sivustoltaan ennen oikeudenkäynnin alkua, mutta IO Group halusi viedä tapauksen loppuun asti. IO Group ei voinut kuitenkaan todistaa, että Veoh olisi tahallaan rikkonut jotain DMCA-lain osaa, joten oikeus totesi Veohin toimineen asiassa oikein. Oikeus totesi myös ettei Veohin tarvitse tarkistaa tulevaisuudessa videoita ennakkoon, sillä se vaatisi liikaa työvoimaa ja täten rajoittaisi Veohin toimintaa.

Veohin ohella uutinen on loistava YouTubelle, jota odottavat vastaavat oikeudenkäynnit Yhdysvalloissa. Huimia rahoja YouTubelta penäävä Viacom ei aio kuitenkaan luovuttaa taistelua YouTubea vastaan, sillä yrityksen edustajan mukaan Veohin saama päätös ei muuta mitään, koska YouTuben tarkoitus on ollut ansaita rahaa tekijänoikeusrikkomuksilla, jonka vuoksi DMCA ei suojaa YouTubea.

Sisällöntuottajille ja tekijänoikeusjärjestöille oikeuden päätös ei ole ilouutinen, sillä videopalveluiden suosion kasvaessa myös tekijänoikeusrikkomusten määrä nousee, eivätkä oikeudenomistajat pysty tekemään poistopyyntöjä riittävän nopeasti, jolloin luvattomasti leviän sisällön määrä vain kasvaa.

3 KOMMENTTIA

IsoJorma51/3

Hienoa nähdä ettei ainakaan kaikissa oikeudenkäynneissä ole onnistuttu lahjomaan tuomareita eikä puolustuksella ole asianajajana jotain Troijan heppa lakmiehiä virittelemässä kaikenlaisia ansoja asiakkaalleen. Uutinenkin on putkahtanut jostain ilman että tekijänoikeusjärjestöt värikynällä ensin värittänyt juttua mieleisekseen.

Hienoa!

hentriz2/3

Tuo on oikein. Esimerkiksi ei YouTuben ylläpito voi poistaa kaikkia tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Jos se alkaisi vaatimaan jokaistelta videolta ylläpidon hyväksynnän, niin ei uusia videoita tulisi ollenkaan.
Myös se on minusta oikein, että sivusto on velvoitettu poistamaan sisältö tekinoikeuksien omistajien tai virkavallan pyynnöstä.

tNYmAmdNlV (vahvistamaton)3/3

ThatÂ’s not just logic. ThatÂ’s rlealy sensible.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT