--->
AfterDawn logo

Ensimmäinen 4K-resoluution OLED-televisio myyntiin, hintaa henkilöauton verran

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

LG aloittaa ensi kuussa maailman ensimmäinen 4K-resoluution OLED-televisiomallin myynnin. Ensimmäisiä ennakkotilauksia tehdään Etelä-Koreassa jo tällä viikolla. Aivan tavallisen tallaajan kukkarolle televisio ei kuitenkaan liene sovellu.

Televisiosta tulee alkuun myyntiin 65-tuumainen 65EC9700-malli, jonka myynti hinta on 12 miljoonaa wonia eli noin 9000 euroa. Isomman, 77-tuumaisen mallin (77EG9700) myyntiin saapumisaikaa ei ole vahvistettu, kuten ei myöskään sen todennäköisesti selvästi kalliimpaa hintaa. Televisiot ovat varustettu LG:n webOS:stä kehitetyllä käyttöjärjestelmällä ja niissä on Harman Kardonin äänentoisto.

Vastaavia 4K-resoluution OLED-televisioita on esitelty CES-messuilla muun muassa Sonyn ja Panasonicin toimesta, mutta niiden myyntiin saapumisesta ei ole vielä tietoa. Näin ollen LG on ensimmäinen, joka tuo huippumallin markkinoille.

Takuuvarmasti IFA-messuilla 4K-televisiota – myös OLED-paneeleilla – nähdään myös LG:n kilpailijoilta. Ehkäpä kilpailijatkin julkistavat omia huippumallejaan myyntiin Berliinissä parin viikon päästä.

1 KOMMENTTI

mcmopo1/1

Saisi edes normaalit oled tv:n kuluttajaystävälliseen hintaan ennempää kuin rupeavat myymään näitä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

WhatsAppin kilpailija lupaa: Meidän pikaviestimeemme ei tule tekoälyä eikä mainoksia

Puhelinvertailu

Meta vahvisti: Mainokset saapuvat WhatsAppiin

Puhelinvertailu

Etkö halua pitää kelloa ranteessa öisin? Garmin julkaisi uuden laitteen unen seurantaan

Puhelinvertailu

Google lakkauttaa Android-sovellusten tyypin, johon olet varmasti törmännyt

Puhelinvertailu

Poliisi pyytää festariyleisöä jättämään älykellot kotiin - hurja piikki soitoissa hätänumeroon

Puhelinvertailu

Windowsin kirjautuminen muuttui - valot päälle

AfterDawn

Android 15 -päivitysseuranta: Näille kännyköille päivitys on jo julkaistu ja näille se on luvattu - jos puhelimesi ei ole listalla, sen elinkaari on todennäköisesti loppumassa

Puhelinvertailu

Hinta tipahti: Uusin Google Pixel -puhelin nyt alle 400 eurolla

Puhelinvertailu

Nordean asiakkaille merkittävä muutos tunnistautumiseen - koskee satoja tuhansia asiakkaita

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki